Inquisition - Yleisö - Steelfest - 2022

Kymmenvuotias Steelfest tuli, näytti ja voitti, osa 1

Kirjoittanut Rudi Peltonen - 21.5.2022

Steelfest 2022 aloitettiin torstaina: Graveland näytti kyntensä

Hyvinkään Steelfest on päässyt jo kymmenen vuoden kunnioitettavaan ikään. Parin pakollisen välivuoden jälkeen Hyvinkäällä päätettiin näyttää, kuinka festarikesä saadaan käyntiin: aikaisempien kahden päivän sijasta Villatehtaan alueella festaroitiin tänä vuonna neljä päivää. Loistavan bändikattauksen lisäksi sunnuntaille oli järjestetty myös ekstraohjelmaa.

Vuoden 2022 Steelfest aloitettiin torstaina 12.5. Helvetin porttien oli alun perin tarkoitus avautua klo 16, mutta saapuessani paikalle puoli viiden pintaan ei jono liikkunut minnekään. Myöhemmin syyksi selvisi se, että palotarkastajat käskivät vielä viime hetkellä siirtelemään aitoja tai jotain vastaavaa paikasta toiseen. No, turvallisuus ennen kaikkea ja lopulta vähän ennen viittä festariväki pääsi valumaan festarialueelle pienen sateen saattelemana. Onneksi vielä tässä vaiheessa väkeä ei ollut tungokseksi asti, joten varmasti kaikki halukkaat ehtivät näkemään ainakin osan tämän vuoden festarin ensimmäisen esiintyjän keikasta.

Azazel (Kuva Arto Lehtinen)

Steelfestin vuosimallia 2022 pääsi avaamaan Azazel, joka on jossakin antanut ymmärtää lopettavansa keikkailun. Ehkäpä kaikki viime vuosien keikat eivät ole menneetkään ns. putkeen, ja varmasti Hyvinkään Villatehtaallekin jokunen vieras tuli bändiä katsomaan sillä mielellä, että nyt tulee taas jotakin YouTube -hittimateriaalia. Tähän on varmasti ihan perustellut syyt, mutta on myös syytä muistaa, että Azazel on tehnyt uransa aikana muutaman ihan kuunneltavan levyn. Kyllähän Azazel oli jälleen aivan viihdyttävä festarin avaaja, eikä homma mennyt aivan perseilyksi. Keikan alussa vokalisti Lord Satanachia tuntui kertailevan sanoituksia paperista, joka nopeasti kuitenkin vaihtui lonkeroon. Kun lavalle saatiin myös naiskauneutta, näytti usealla miespuolisella yleisön jäsenellä tulevan kiire lähemmäs eturiviä. Lopussa myös vokalisti oli silmin nähden hämmästynyt siitä, että lavalle tempaisi muutama Lapinpolthajat-yhtyeen jäseniä esittämään “Vittu mä vihaan punkkia” -biisiä, joka on ottanut nimensä Lord Satanachian kuuluisasta tokaisusta “Loputon Gehennan liekki” -dokumentissa. Taisipa olla ensimmäisiä kertoja, kun Steelfestissä esitettiin punkkia!

Heti ensimmäisen bändin jälkeen muistin taas sen, miksi festareilla tulee aina välillä missattua bändejä, jotka ehdottomasti piti nähdä. Kun läksin kiiruhtamaan kohti sisälavaa, jossa omaa settiään aloitteli Tenebrae, onnistuin jäämään moikkailemaan tuttuja X kertaa – onhan se matka kuitenkin monta askelta! Helsinkiläinen Tenebrae ei ole esittänyt raskassoutuista death metaliaan 25 vuoteen, joten eräänlainen kulttuuriteko oli tämänkin bändin tuominen Hyvinkäälle. Lopuksi ehdin todistamaan lyhykäisestä keikasta vain pienen osan. Kyllähän siinä kuului, ettei livenä yleisön edessä ole oltu, mutta toisaalta tästäkin huolimatta soitto soljui hyvin.

Belgialainen Ars Veneficium taisi olla ensimmäistä kertaa Suomessa, ja tämän bändin kohdalla tuli mieleen, että nyt aletaan päästä vihdoin asiaan. Bändiltä on ilmestynyt kaksi kokopitkää, joihin on itse tullut tutustuttua vain pintapuolisesti. Eli porukka ei ole jäänyt mitenkään erityisesti mieleen. Tähän peilaten keikka oli vallan oiva rykäisy. Viileyttä ilmaan tuonut tuuli sotki jonkin verran ulkolavan soundeja, mutta kyllä tässä ehdottomasti vielä plussan puolelle jäätiin. Ars Veneficium tuntuu jollain tapaa kuitenkin vielä hakevan omaa tyyliään, ja keikan loppua kohti meininki kävi hiukan liian puuduttavaksi, joten siinä oli oiva hetki käydä turinoimassa tuttujen kanssa.

Serbiasta Hyvinkäälle saapunut The Stone on tullut livenä muutaman kerran vastaan Euroopan festareilla, mutta soittoaika on yleensä ollut sellainen, että voi sanoa olleensa “paikalla muttei läsnä”. Steelfestissä tämä puute saatiin korjattua, kun bändi soitti sisälavalla alkuillasta. Täytyy kyllä myöntää, että bändihän esitteli oikein menevää humppaa, jonka ulosannissa yhdistyi eteläeurooppalainen black metal ja tietynlaiset slaavilaiset folk-elementit. Mitään en biiseistä ymmärtänyt, mutta uskallan epäillä, ettei siinä kirsikankukkasten avautumisesta laulettu. Kun seuraavan kerran The Stone sattuu kohdalle, aion jälleen olla läsnä sen keikalla.

Malignament

Lappeenrannasta Steelfestiin puolestaan rynnisti Malignament, joka julkaisi viime vuonna loistavan “Hypocrisis Absolution” -ensilevynsä. Nyt live-esiintymistä varten on saatu kasattua soittajia multi-instrumentalisti P.J.:n ympärille, ja etukäteen Malignament oli itselleni yksi torstain (jollei jopa koko festarin) odotetuimmista bändeistä. Valitettavasti ihan kaikkia odotuksia ei tällä kertaa täytetty. Festarin ulkolava ei ollut tälle bändille etu, vaan se olisi ehkä toiminut paremmin sisälavalla. Vaikka lavalla oli tekijämiehiä, näkyi siellä tietyllä tavalla se, ettei yhdessä ole soitettu kovin paljon. Yhäkin olen sitä mieltä, että Malignamentin debyytti on mitä parhainta black metalia, ja toivottavasti tulevaisuudessakin tulee mahdollisuuksia nähdä bändi livenä, vaikka Hyvinkään keikka ei täyteen napakymppiin päässytkään – mutta kyllä siinä taululla kuitenkin jo oltiin.

Commander Agares

Kotikenttäedusta nautti suhteellisen tuore hyvinkääläinen Commander Agares, jonka ensiesiintyminen yleisön edessä tapahtui luonnollisestikin Steelfestin torstai-illassa. Kyseessähän on yhden miehen bändi, joka julkaisi debyyttinsä viime vuonna ja lisäksi Steelfestin aikana splitin toisen torstain bändin Gravelandin kanssa. Levyllä kuultu tietynlainen vaikutteiden hurja kirjo ei keikalla haitannut yhtään, vaan Commander Agares sai taiottua Steelfestin sisälavalta juuri sopivan monipuolisen keikkaelämyksen. Levyn kokonaan yksin musisoinut Agares oli Steelfestiin kerännyt ympärilleen väkeä niin paljon, että hyvä kun mahtuivat lavalle. Vokalisteja oli useampia, ja muutakin bändiä ihan riittämiin. Mutta tällä kombinaatiolla saatiin aikaiseksi jylhää paatosta, joka iski ainakin omaan sydänalaani täysillä. Jos paikka paikoin musiikista tuli mieleen jopa Satanic Warmaster, ei keikka voi missään tapauksessa olla huono! Mistään apinoinnista ei kuitenkaan ollut kyse. Tykkäsin, kovasti.

Saksalainen Sarkrista tuntuu saaneen Suomesta paljonkin innokkaita kuulijoita, eikä se sinällään ole mikään ihme, koska bändi on selkeästi ottanut vaikutteita Suomi- black metalista. Ja kyllähän Sarkrista täräyttikin Steelfestin hämärtyvään torstai-iltaan melkoisen keikan. Melodinen black metal ainakin yritti lämmittää ilmaa, joka muuten sai hengityksen höyryämään. Tulipa muuten se kymmenen vuoden takainen ensimmäinen Steelfest mieleen siinä vaatetta lisäillessä. Sarkristan vokalisti Revenant on sen verran vakuuttava hahmo lavalla, että en muuten lähtisi vastaan väittämään. Saksan pojat heittivät kelpo keikan, mutta mitenkään erityisenä spektaakkelina se ei tällä kertaa mieleen jäänyt.

Graveland

Ensimmäisen festaripäivän voittaja tuli tällä kertaa Puolasta. Olipahan muuten Graveland melkoisen myyttinen kokemus! Noitarummun kumina johdatteli johonkin aivan omiin sfääreihinsä, kun taas Rob Darkenin esiintyminen oli lähes shamanistista. Gravelandin keikan aikana koko muu ympäristö unohtui ja bändin musisointi imaisi täysin mukaansa. Jos jokin voi olla yhtä aikaa suunnattoman energistä, tunnelmoivaa ja jollain tapaa myös salaperäistä, niin sellainen oli Graveland Steelfestissä. Biisit sulautuivat loistavaksi kokonaisuudeksi, josta pystyi nauttimaan jokaisella solullaan. Yhtyeen visuaalinen ulosanti pelkästään täydensi musiikkia. Sisälava oli ehdottomasti paras valinta tälle esiintymiselle, eikä hyytävä kylmyyskään siis haitannut unohtumatonta kokemusta.

Horna

Gravelandin jälkeen täytyi puhallella hetki, ennen kuin edes pystyi kuvittelemaan siirtymistä Hornan maailmaan. Horna voitaisiin varmasti vähitellen nimetä Steelfestien ja Steelchaoksen house bandiksi, mutta eipä se juuri haittaakaan. Tälläkin kertaa saatiin nauttia yhtyeen perusvarmasta keikasta, jossa jokainen palanen oli kohdallaan. Biisejä kuultiin hyvin tasaisesti Hornan uran varrelta, joten tarjolla oli vähän jokaiselle jotakin. Valitettavasti Hornan kohtaloksi koitui tällä kertaa slotti torstain kovimman keikan perään. Hyvin tuo tontti joka tapauksessa hoidettiin!

Deströyer 666

10-vuotisen Steelfestin ensimmäinen festaripäivä päätettiin sisälavalla kunnon kaahaukseen, kun vanha tuttu Suomen-kävijä Deströyer 666 pyyhkäisi pölyt tanssikengistä. Bändin black-thrash täytti Villatehtaan hallin, ja meno oli kuin siinä kuuluisassa moukarihäkissä. Tällä keikalla ei tunnelmoitu vaan laitettiin menemään oikein kunnolla. Vaikka bändistä kovasti pidänkin, niin puolivälissä keikkaa tuntui, että tämä ei nyt sovi aikaisempien hienouksien joukkoon. Niinpä hiippailin jo varovaisesti hallin ovelle nauttimaan raittiista ulkoilmasta filtterin läpi. Joka tapauksessa Deströyer 666 oli oiva päätös ensimmäiselle festaripäivälle. 

Torstai ei vielä saanut täyttä yleisöä Steelfestiin, mutta kyllä porukkaa kuitenkin hyvin paikalla oli. Homma toimi alkuyskähtelyn jälkeen varsin hyvin. Pientä jonontynkää muodostui aika ajoin baaritiskille, mutta ei tuolla festarilla kuitenkaan jano tullut. Tässä vaiheessa voin hyvillä mielin laittaa viestikapulan eteenpäin ja antaa muille Kaaoszinen edustajille suunvuoron seuraavien päivien osalta.

Kuvat: Arto Lehtinen