Kyntensä teroittanut metallipumppu – arviossa Tyrantin ”Ihmispyramidi”

Kirjoittanut Jaana Wuoma - 1.12.2024

Kotimainen, näyttävistä esiintymisistään tunnettu Tyrantti on tehtaillut uutta musiikkia tasaisesti muutaman vuoden välein. Yhtyeen kolmas albumi “Ihmispyramidi” on paitsi varsin toimivaa metallia myös osoittaa bändin uusiutumiskyvyn. Alkuaikojen hieman huvittavat ja naiivin pateettiset lyriikat ovat vaihtuneet hyvin mietittyihin sanoituksiin, ja yhtyeen melodiantaju on kasvanut aivan uudelle tasolle.  

Levy on kokonaisuudessaan varsin toimiva, eikä yhtään heikkoa hetkeä ole. Parhaiten kappaleista jäävät mieleen tunnelmallisempi “Uusikuu”, joka erottuu edukseen perinteisestä kaasu pohjassa -poljennosta. Vallan mainio on myös hieman tyypillisempi Tyrantti-ralli “Miestä vahvempaa”. Nämä ovat taatusti kovaa kuultavaa myös livenä. 

Tyrantti nostaa itsensä tällä albumilla pykälää ylemmälle tasolle Suomen metalliyhtyeiden joukossa. 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kappalelista: 

  1. Ihmispyramidi 
  2. Lihaa mattoon!
  3. Uusi musta
  4. Uusikuu
  5. Miestä vahvempaa
  6. Rikotaan kaikki
  7. Yö syö minua
  8. Viimeinen portti 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy