Kyy – Travesty Of Light (EP)

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 15.8.2015

Saturnal Recordsin tuore kiinnitys Kyy julkaisee 17.8.2015 debyytti-EP:nsä, joka kantaa nimeä ”Travesty Of Light”. Viisihenkinen yhtye ilmoittaa perustustensa seisovan vakaasti esoteerisessa satanismissa ja vasemman käden polun ideologiassa, minkä pohjalta se pyrkii luomaan ”auditiivista kaaosta”. Lyyrisen puolen vierailijana esiintyy mm. Baptismin lyriikoista useassa tapauksessa vastannut J. Nefastos, joka on runoillut EP:n nimikkokappaleen tekstit. Tältä mahtipontiselta alustalta onkin potentiaalista kääntyä itse musiikin pariin.

Julkaisun aloittava ”Death – The Great Liberator” alkaa pahaenteisesti tummanpuhuvalla, doomahtavalla riffillä. Tyylistä tulee vahvasti mieleen ranskalaisten toilailut kyseisellä kentällä, etunenässä Deathspell Omega. Kappaleen c-osa on kuitenkin perinteisempi, ja rosoisilla soundeillaan ja minimalistisella ulosannillaan se tuo mieleen norjalaisen Darkthronen. Laulupuoli on myös toimivaa. Sitä edustaa pääsääntöisesti rujo, hieman Ihsahn-tyyppisesti korkeammalta avartava vokalisointi, mutta aika ajoin ilmaisua pehmentää puhtaampi, tosin ei yhtään vähempää tuskaisen kuuloinen lauleskelu. Avausraidaksi kappale on sangen onnistunut.

Tästä jatkaa ”Everlasting Fire”, joka esittelee hieman rässimpää osastoa. Aikaisempi Darkthrone-vaikute on ilmeinen, ja rokkaavuudesta mieleen juolahtaa myös kotimainen Impaled Nazarene. Kappaleen keskikohta palauttaa pikaisesti doom-elementit kehiin, mutta biisi kehittyy tästä kuitenkin takaisin rässiriffiin. Ei yhtä vahva esitys kuin edeltäjänsä, muttei täysi fiaskokaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

Seuraavana kuullaan EP:n nimikkoraita, jossa ollaan jo täysin doom-ulottuvuudessa. Choruksen valittavat, särkevän puhtaat vokalisoinnit yhdessä surumielisen septimiriffin kera aiheuttavat väreitä selkäpiihin. Tunnelma on hyvin melankolinen ja samalla painostava. Tähän varmasti hyvin moni black metal -muusikko pyrkii. Termi ”masentavan lohduttava” kuulostaa paradoksaaliselta, mutta toteutuu tässä yhteydessä loistavasti. Kun vielä perehtyy lyyriseen puoleen, jossa kirotaan hukkaan heitettyä valon sädehdintää, joka sulautuu turhuuteen tässä epäonnistuneessa maailmassa, on resepti taattu. Klassikko on syntynyt.

Viimeisenä kuullaan vielä ”Immaculate Serpent King”, joka lähtee käyntiin mukavan painostavalla riffitelyllä ja vahvalla vokalisoinnilla. Tästä jatkava riffi aiheuttaa kuitenkin ristiriitaisia tuntemuksia. Mietin aikani, mistä mieleni kaivoi tämän yhteyden, kunnes tajusin riffin olevan hyvin samankaltainen Satyriconin ”Black Crow On A Tombstone” -kappaleen riffin kanssa. Vaikka koetin kuunnella kappaletta monia kertoja, en vain pystynyt pääsemään eroon tästä assosiaatiosta. Kertsi on jälleen surumielisyydessään valittavine vokaaleineen hyvänkuuloinen, mutta lainariffi latistaa aina tunnelman. Sääli sinänsä. Varmasti henkilölle, joka ei ole kuullut mainittua Satyriconin kappaletta, voi helposti muodostuakin dynaaminen kuva sisällöstä, mutta itselläni tämä yhteys valitettavasti kaatoi korttitalon.

Mikä sitten on lopputulos? EP sisältää kaksi loistavaa kappaletta ja kaksi melko keskitasoista, joista toinen olisi voinut olla myös loistava ilman ikävää assosiointia. Yleisilmeeltään kokemus tietysti kallistuu positiivisen puolelle, ja uskon, että pienellä hiomisella koko julkaisu olisi voinut olla yhtä kultaa. Mutta millainen musiikkikriitikko minä olisinkaan, jos en ottaisi kantaa korvaani häirinneisiin elementteihin? Yhtyeessä on selvästi paljon potentiaalia, ja tämä tuskin on viimeinen kerta, kun siitä kuullaan metallimusiikin medioiden kentällä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen