Laadukasta fuusiokuoloa etelänaapurista – arviossa Surgentin eponyymi debyyttialbumi
Virolainen kokeellisen, modernin death metalin lahja Surgent on julkaissut vaikuttavan debyyttialbuminsa. Yhtyeen ominaissoundi yhdistelee mielikuvituksellisesti modernimman laidan teknistä death metalia perinteisten kuolonmetallin kautta ripauksiin fuusiojazzia, shoegazea, vaihtoehtorockin, jopa eksoottisesti etnahtavaa, lattarikaikuja ja muuta akustista maailmanmusiikkia. Vaikka äkikseltään saattaisi kuvitella, että kokonaisuus leviää kuin ne kuuluisat jokisen eväät, osaa yhtye pitää mausteet mausteina ja varsinaiset raaka-aineet raaka-aineina.
Baltialaista musiikkiperinnettä edustaa tinkimätön itsensä haastaminen ja musiikin elegantisti aaltoileva voimallisuus. Täsmällisillä soittosuoritteilla ja venkoilevan raikkailla piristysruiskeilla yhtye onnistuu pitämään kuulijan varpaillaan miltei koko 49-minuuttisen tutkimusmatkan nykyaikaisen kokeellisen metallimusiikin mahdollisuuksiin. Jaan Varts on äärimmäisen taidokas, mainiosti biisejä sävyttävä, freeseistä lähestymiskulmista kappaleita lähestyvä kitaristi. Basisti Jüri Tarkpean ja rumpali Sten Loovin rytmityö on sävykkään vivahteikasta ja asiaankuuluvan saumatonta. Vokalisti Endrik Salakin jykevä murahtelu ja rää’yntä luo biiseihin oman kerrostumansa, eikä tyydy jäämään geneeriseksi, genreopilliseksi toisintamiseksi.
Yhtyeen täysin itsetuottamaksi albumi on huikaisevan ammattitaitoisesti toteutettu paketti mukaanlukien Kristjan Luigan suunnittelema, äimistyttävän näkemyksellinen kansitaidetta. Mukana kansilehtisen teoksia on ollut koostamassa useita virolaisia modernin taiteen valokuvaajia ja taiteilijoita. Albumista jää vahva ja vaikuttava taidekollektivistinen käden jälki nykyaikaisen, eurooppalaisen metallimusiikin aikajanalle.
Mm. Fit For An Autopsyn ja uudemman Cattle Decapitatedin ystäville Surgent on herkullista nautittavaa sillä erotuksella, että Viron miehet ovat edellämainituja monipuolisempia ja musiikillisesti ennalta-arvaamattomampia tekijöitä. Tätä yhtyettä kannattaa pitää silmällä ja mieluiten haalia mitä pikimmiten esiintymään Suomenkin kamaralle.