Laadukasta pop metalia – arvostelussa Cyan Kicksin “Come Hell, Come High Water”
Suomalainen pop metal -yhtye Cyan Kicks julkaisee kolmannen albuminsa ”Come Hell, Come High Water” perjantaina 10.10. Albumia on työstetty ja kirjoitettu kahden vuoden ajan Los Angelesissa, Göteborgissa, Lontoossa sekä kotoisassa Helsingissä. Yhtyeen mukaan kyseessä on heidän tähän mennessä kunnianhimoisin projektinsa.
Levyn avaava ”From the Bottom of My Heart” antaa hyvän ensimaun koko levystä. Raskaiden riffien siivittämä kappale rullaa hyvin eteenpäin jättäen laulaja Susanna Alexandralle kuitenkin tarpeeksi tilaa käyttää ääntään. Tätä seuraava ”Echo” jatkaa melko samalla kaavalla, mutta on hieman popahtavampi kappale verrattuna avausraitaan.
Yhtye on selkeästi ottanut askeleen kohti raskaampaa ja aggressiivisempaa suuntaa, säilyttäen kuitenkin mukana sille ominaisen modernin, elektronisen soundin.
Mainos päättyy
”Middle of the Breakdown” on mielestäni levyn parhaimmistoa. Kappaleessa on saatu hienosti yhdistettyä uusi raskaampi tyyli sekä tietty kepeys, jota aiemmilla levyillä on haettu. Seuraava ”I LOVE U2” nostattaa kierroksia korkeammalle, mutta jää hieman aiempien kappaleiden varjoon, tarjoten lähinnä samaa, mitä aiemmat kappaleet tekivät jo paremmin.
”Welcome, Darling” on reilun minuutin instrumentaali, jonka tarkoituksena on siirtää kuuntelija saumattomasti koko levyn popeimpaan kappaleeseen ”Don’t You Say I Didn’t Warn You”. Kyseessä on melko toimiva pop-kappale, joka ei kuitenkaan aivan istu levyn isompaan kokonaisuuteen.
”Flowers” laskee kierroksia edellisestä paahtamisesta ja tarjoilee yhden levyn rauhallisimmista kappaleista – vaikka kyseessä ei mikään perinteinen slovari olekaan. Kappaleen parasta antia ovat ehdottomasti lauluosiot. Nimikkokappale ”Come Hell, Come High Water” on vuorossa seuraavaksi. Perusvarma pop metal -kappale, joka tekee juuri sen mitä siltä odotetaan – kantaa oman vetensä.
Mainos päättyy
Levyn toiseksi viimeinen kappale ”Alone” on myös yksi levyn kohokohdista. Upeasti soiva kappale, josta ei heikkoja kohtia löydy. Jostain syystä kertosäe tuo mieleeni viitteitä Roxetten ”Listen to Your Heartin” melodiasta. Ehkä se on vain kuvitelmaa.
Levyn päättää UMK:stakin tuttu ”Dancing with the Demons”. Perustasoinen kappale, joka ei kuitenkaan mielestäni täysin sovi levylle. Se tuntuu erilliseltä kappaleelta, joka on lisätty loppuun ikään kuin täytteeksi. Kappale ei ole huono, se on vain hieman väärässä paikassa.
Kokonaisuutena ”Come Hell, Come High Water” on hyvä moderni pop metal -levy. Varsinaisia heikkouksia ei löydy, mutta huippuhetket ovat myös harvassa. Levy on siis hieman tasapaksu. Työn jälki on silti laadukasta, ja kitaristi Niila Perkkiöstä on ainakin tämän perusteella muovautumassa varsin laadukas tuottaja, jonka työ pärjää vertailussa kansainvälisille kollegoille.
