Lähiöbotox julkaisee rohkean cover-biisin – kunnianosoitus pyhälle suomalaisklassikolle

Kirjoittanut Niko Kuusela - 9.2.2023

Kesän 2022 rock-festareilla ihastuttanut rap metal -yhtye Lähiöbotox julkaisee oman versionsa ”Surupuku”-klassikkokappaleesta. Timo Rautiainen & Trio Niskalaukauksen alkuperäiskappaleen uudesta versiosta ei puutu energiaa eikä huutoa.

Lähiöbotox päätyi versioimaan energisen coverin yllätetyn kunniaksi. ”Surupuvun” uusi versio nähdään ensimmäistä kertaa Laulu rakkaudelle -ohjelmassa sunnuntaina klo 19.30 MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla.

Yhtye sai ohjelmassa vapaat kädet biisin valintaan ja tuotantoon. Vuonna 2002 julkaistu ”Surupuku” on suomalaisille pyhä rock-kappale, jonka versiointi on rohkeaa. Lähiöbotox kuitenkin kokee kappaleen uuden version toimivan hyvin ja tekevän kunniaa klassikolle.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Teimme oman version suomalaiselle hevikansalle pyhästä biisistä. Toimme biisiin mukaan Dead Kennedys -vibaa, mikä tuntui tulevan biisiin jopa hieman itsestään.”

Bändi

Lähiöbotox on vuonna 2018 perustettu rap metal -yhtye, joka on julkaissut kaksi albumia. Yhtyeeseen kuuluvat rap-laulajat Hanad Hassan ja Luyeye Konssi, kitaristi-veljekset Jaakko Luomanen ja Harto Haukkaluoma, basisti Samuli Peurala sekä rumpali Lauri Ojala. Vuoden 2020 Emma-gaalassa peräti kolme ehdokkuutta (metalli, yhtye ja yleisö-Emma) kerännyt Lähiöbotox valmistelee parhaillaan uutta materiaalia.

Tulevana kesänä Lähiöbotox esiintyy muun muassa Helsingin Sideways- ja Turun Kesärauha -festivaaleilla. Bändi on mukana myös Nightwishin Kiteen ja Vaasan stadionkeikoilla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Voit ennakkotallentaa biisin täältä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat