Lähiöbotoxille uusi levytyssopimus – tuore sinkku ulkona
Itähelsinkiläinen Lähiöbotox on allekirjoittanut levytyssopimuksen raskaan rockin julkaisijana tunnetun Ranka Kustannuksen kanssa. Yhtye julkaisee tänään uuden singlen ”Ei toivoa”. Kuuntele biisi: https://lnk.to/dzpif5
Tiukkoja heviriffejä ja räppiä yhdistelevä Lähiöbotox on noussut debyyttinsä jälkeen yhdeksi metallimusiikin seuratuimmista yhtyeistä, ja se on noteerattu muun muassa Emma-ehdokkuuksilla Vuoden metalli ja Vuoden tulokas -sarjoissa. Bändi liittyy nyt Blind Channelin maailmalle vieneen Riku Pääkkösen luotsaaman Ranka Kustannuksen riveihin muun muassa Cyan Kicksin ja Arionin rinnalle suurella innolla:
”Olemme fiiliksissä tästä yhteistyöstä. Emme olisi voineet parempaa kotia bändillemme toivoa kuin Ranka.”
Bändin kitaristin Harto Haukkaluoman ja Pääkkösen tiet ovat kohdanneet useasti 30 vuoden aikana. Haukkaluoma kommentoi:
”Oon 52-vuotias, ja tää on kolmas levy, jonka Riku multa julkaisee. Yhteistyö alkoi The Astronuts -bändin parissa vuonna 1993, ja sitten tuli Heaven ’N’ Hell. On ihan helvetin hienoa, että löytyy edelleen luottoa tekemiseen!”
Pääkkönen kommentoi:
”Rock ja metalli on Suomessa vuosia kaivannut Lähiöbotoxin kaltaista uudistajaa. Genret ovat nojanneet menneeseen, ja suosio on ollut tasaisessa laskussa. Lähiöbotox on yhtye, joka voi tuoda rockin pariin aivan uuden yleisön. Odotamme yhteistyötä innostuneena.”
Tänään julkaistava uusi sinkku ”Ei toivoa” on ensimmäinen Lähiöbotox-julkaisu vuoden 2022 jälkeen, jolloin ilmestyi sen toinen albumi ”Itä-Metal”. Sinkku esittelee bändin uutta, melodisempaa otetta.
Tuore julkaisu käynnistää virallisesti Lähiöbotoxin vuoden 2024, johon mahtuu kevään klubikeikkojen ja kesän festarivetojen lisäksi myös African Metal Tour -dokumentti Ylen kanavilla maaliskuussa.
Keikat:
29.3. Yo-talo, Tampere
13.4. MeriHelvetti (risteily w/ Battle Beast, Ensiferum jne.), Helsinki
27.6. Provinssi, Seinäjoki
12.7. Metallivuori, Turku
Lisäyksiä tulossa kevään aikana.