Lahoava julkaisee debyyttisinglensä ”Kauniilla Sanoilla”

Kirjoittanut Niko Kuusela - 4.7.2024

Suomalainen metalliyhtye Lahoava astui esiin varjoista debyyttisinglensä ”Kauniilla Sanoilla” myötä. Yhtye
yhdistää tuoreella tavalla metallimusiikin eri alalajeja elokuvamusiikkimaisiin tunnelmiin ja suomalaiseen
kansanmusiikkiin, ammentaen sanoituksellisen innoituksensa Suomen historian ja kansanperinteen synkistä
legendoista.

Lahoava perustettiin vuonna 2023 lapsuudenystävien toimesta, jotka soittivat yhdessä jo vuosina 1998-2003.
Kaikki ovat lähtöisin Etelä-Pohjanmaalta ja lähes jokainen lähtöisin Jurvasta.
Yhtyeeseen kuuluvat:

  • A. S. Kivineva – Laulu ja orkesteriohjelmointi
  • S. P. Keltaniemi – Laulu (Chaos Research)
  • J. T. Mikkonen – Rytmi- ja soolokitarat
  • S. P. Tuomisto – Basso (Anza)
  • J. I. Kallio – Rummut

Kauniilla Sanoilla”-single vie kuulijat Lepaanvirran synkille rannoille 1400-luvun katolilaisessa Suomessa,
tarjoten rakkaustarinan, josta tulikin kummitustarina. Kyse on siis Lepaan Annan traagisesta legendasta.
Yhtyeen tavoite on julkaista kokopitkä albumi, josta lohkaistaan odotellessa vielä toinen single.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy