Lahti saa oman metallifestivaalin, kun Maaliskuun Musta Messu järjestetään ensimmäistä kertaa Sammiosalissa

Kirjoittanut Niko Kuusela - 14.2.2023

Lahti saa oman metallifestivaalin, kun Maaliskuun Musta Messu järjestetään 18. maaliskuuta ensimmäistä kertaa Sammiosalissa.

Viidettä kertaa järjestettävä riitti palaa kuuden yhtyeen voimin. Tällä kertaa line-up ei ole niin mustanpuhuva kuin aikaisempina vuosina, vaikka tummia sävyjä tullaankin näkemään ja kuulemaan paljon illan aikana.

”Aikaisemmat Messut ovat olleet black metal -painotteisia, mutta tällä kertaa halusin hieman monipuolistaa kattausta. Illan aikana mennäänkin hetkessä nopeasta hitaaseen ja rumasta kauniiseen. Maaliskuussa juhlitaan viidettä Mustaa Messua, mutta ensimmäistä kertaa näin laajana kokonaisuutena”, kertoo Black March Eventsin Teppo Ristola.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Lahdessa on tilaa monipuolisemmalle tapahtumatarjonnalle, ja Sammiosali antaa sen kaltaiselle tapahtumalle täydelliset puitteet. Tapahtumapaikka sijaitsee keskellä Lahtea hyvien kulkuyhteyksien varrella, joten paikalle kannattaa saapua kauempaakin festivaalitunnelmasta nauttimaan.

Maaliskuun Musta Messu 18.3. Sammiosali, Lahti:

…And Oceans
Kaunis Kuolematon
Where’s My Bible
Red Moon Architect
Pressure Points
Anima Hereticae

Liput: alkaen 28,50 €

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

K-18

Liput: https://www.lippu.fi/artist/maaliskuun-musta-messu/ 

Event: https://fb.me/e/7AJSjW5Oo

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat