Laitoimme Ghostin albumit parhausjärjestykseen

Kirjoittanut Toimitus - 9.4.2026

Ruotsalainen okkultisen rockin moderni suosikki Ghost on onnistunut nostamaan rockin hämyisiltä klubeilta takaisin suurille areenoille. Bändi on onnistunut keräämään valtavan määrän faneja ympäri maailmaa tarttuvalla stadionrockillaan ja kutkuttavalla imagollaan. Ghost on pystynyt 20 vuoden aikana siihen, mihin harva rockyhtye kykenee enää tänä päivänä – nousemaan suursuosioon.

Ghost näytti ja kuulosti hyvin erilaiselta vuonna 2006, jolloin se perustettiin. Kun bändi julkaisi vuonna 2010 debyyttialbuminsa, keräsi se lupaavaa säpinää undergroundissa ja nousi monen metallihipsterin suosikiksi. Mercyful Faten hengessä kulkenut ruotsalainen naamioyhtye ei kuitenkaan ollut aikeissa jäädä marginaaliin.

Vuosien aikana bändi on hionut tyyliään kohti sitä tarttuvaa 80-luvun heavy metallin, areenarockin ja ABBAn epäpyhää fuusiota, jollaisena se tunnetaan tänään.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Päätimme listata pian tauolle vetäytyvän yhtyeen studioalbumit heikoimmasta parhaimpaan.

6. Skeletá (2025)

Yhtyeen tuorein albumi löytyy tämän listan häntäpäästä. Tämä ei tarkoita, että albumi olisi surkea – ei missään nimessä. Kyseinen albumi on ehtinyt olla ulkona vasta suhteellisen lyhyen aikaa, eikä se ole vielä onnistunut vakiinnuttamaan paikkaansa bändin diskografiassa. Levyltä ei myöskään löydy juuri muiden albumien tyyliin välittömiä klassikoita, vaikka esimerkiksi ”Lachryma” ja ”Satanized ovatkin joitain bändin parhaista teoksista.

5. Prequelle

”Prequelle” on Ghostin lopullinen äpimurto suurelle yleisölle, ja sen kuulee heti. ”Prequelle” on levy, jolla yhtye nojaa entistä selvemmin 80-luvun melodiseen rockiin, AOR-vaikutteisiin ja lähes popmaiseen hitintekotaitoon. Synkkyys on edelleen läsnä, mutta nyt se on paketoitu silkkiseen, kiiltävään ja erittäin tarttuvaan muotoon. ”Dance Macabre” lienee edelleen yksi yhtyeen kaikkien aikojen suosituimpia singlejä, ja hyvästä syystäkin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

4. Infestissumam (2013)

”Infestissumam” on ehkä Ghostin uran ristiriitaisin albumi. Se on kunnianhimoisempi, isompi ja teatraalisempi kuin debyytti, mutta samalla hieman hajanaisempi kokonaisuus. Siinä missä ”Opus Eponymous” oli yksinkertainen mutta toimiva, avaa ”Infestissumam” portit suurempaan maailmaan. Levyllä on pelottavia kuoroja, barokkisävyjä, progekikkailua ja mahtipontisuutta, joka ei kuitenkaan aina toimi.

3. Opus Eponymous (2010)

Ghostin debyytti on edelleen jotain erityistä. ”Opus Eponymous” ei ehkä ole teknisesti yhtyeen hiotuin albumi, mutta tunnelmaltaan se on ainutlaatuinen. Levy kuulostaa siltä kuin se olisi löydetty pölyisestä arkusta jostain 70-luvun unohdetusta kellarista: lämmin analoginen soundi, doom-henkiset riffit, kulttitunnelma ja lähes hypnoottinen yksinkertaisuus tekevät siitä vahvan levyn. Yhtyeen biisinkirjoitustaito on kuitenkin kehittynyt vahvasti sen jälkeen, joten aivan kärkikahinoihin albumi ei yllä.

2. Impera (2022)


Jos ”Prequelle” vihjasi, että Ghost voi olla massiivinen yhtye, ”Impera” todisti sen. ”Impera” on käytännössä Ghostin täysiverinen stadionrock-albumi, jota hallitsevat suuret kertosäkeet, hiottu tuotanto vailla kliinisyyttä sekä 80-luvun hard rock -vaikutteet. ”Imperalla” yhtye otti harppauksen kohti vakavasti otettavaa tyyliä ja dynaamista biisinkirjoitusta, joka auttoi bändiä nousemaan entistä suurempaan suosioon.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

1. Meliora (2015)

Jos pitäisi valita yksi Ghost-albumi, joka kiteyttää kaiken, mitä yhtye tekee parhaiten, se on ehdottomasti ”Meliora”. Kyseessä on levy, jossa varhaisten albumien okkulttinen uhka, myöhempien levyjen melodinen kunnianhimo ja Tobias Forgen biisinkirjoitustaito kohtaavat täydellisessä tasapainossa. Levyltä puuttuvat alkupään tunkkaisuus ja ”Infestissumamin” sekasorto, ja ne on korvattu mahtavilla riffeillä, tarttuvilla melodioilla ja omaperäisyydellä. ”Meliora” oli ensimmäinen todiste siitä, että Ghost on yksi parhaista rockbändeistä ikinä.