Lamb of Godin laulaja Randy Blythe ei usko, että keikkoja järjestetään ennen kuin niitä pystyy järjestämään normaalisti

Kirjoittanut Petra Tarula - 28.4.2020

Lamb oGodin laulaja Randy Blythe kertoo, ettei ole varma, miltä pandemian jälkeinen maailma kiertueiden kannalta näyttää kiertueiden kannalta. Keikkoja ympäri maailmaa on peruttu ja siirretty koronaviruksen leviämisen välttämiseksi, eikä tarkkaa päivää niiden jatkumiselle ole. 

Huhtikuun alussa Affordable Care Actin keskeinen henkilö ja World Health Organizationin pääjohtajan erityisneuvonantaja DrEzekiel ”Zeke” Emanuel kertoi The New York Timesille, ettei hän usko keikkojen, urheilutapahtumien tai muiden suurien yleisötapahtumien olevan turvallisia seuraavaan 18 kuukauteen. Myös Blythe itse myönsi Cryptopsyn laulajan Matt McGachyn pitämässä Vox&Hops podcastissa, konserttien olevan varmasti viimeisimpiä asioita, joita koronaviruksen jälkeen sallitaan.  

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Blythe uskoo, ettei keikkoja välttämättä järjestetä ollenkaan, ennen kuin ne pystytään toteuttamaan normaalisti. Hän toteaa, että rehellisesti ajateltuna raskaimmilla keikoilla ohjeistukset etäisyyden pitämisestä unohtuisivat välittömästi bändin alkaessa soittaa.  

Blythe muistelee 1990-luvulla näkemäänsä Slayerin ja Testamentin keikkaa Richmondissa. Keikan venuena toimi The Mosque -niminen teatteri. Teatterin istumakatsomot eivät kuitenkaan osoittautuneet toimiviksi. Edes järjestyksenvalvojat eivät saaneet yleisöä rauhoitettua, ja tuolit eivät säästyneet tuhoutumiselta. Mies vertaa keikkaa nykyhetkeen ja toteaa, mitä hänen kuuluisi edes yleisölle sanoa. Ohjeistaa ihmisiä seisomaan paikallaan kahden metrin päässä toisistaan keikan ajan? Blythen mielestä tämä ei tulisi mitenkään toimimaan Lamb of Godin keikalla ja edes yrittäminen olisi virhe. 

Blythe toivoo myös fanien muistavan, ettei kyseessä ole bändin oma päätös, milloin he palaavat takaisin keikkailemaan. Säännöt vaihtelevat eri osavaltioiden ja kuntien välillä, paikallisten hallintojen määräysten mukaan. 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Podcastin voit kuunnella tästä:

 

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat