Lämmin, vilpitön ja reipas tunnelma – Even levyjulkkarit ja 60-vuotisjuhlat hurmasivat Porissa
Muun muassa Dingosta ja hienosta soolourasta tuttu Eve on noussut esille taas kuluvan vuoden aikana. Uusia sinkkuja on tulevalta levyltä ilmestynyt jo kolme ja heinäkuun alussa kuusikymmentä vuotta täyttävä Eve järjesti synnyinseuduillaan Porissa kaksi konserttia, joista toinen gaalailta -tyyppinen konsertti helähti nopeasti loppuunmyydyksi ja viittä vailla tuntui toinenkin keikka olevan.
Itselleni Eve on aina näyttäytynyt hyvällä tavalla outona lintuna ja mystisenä visionäärinä, jonka tarinat ovat kantaneet Intiasta Afrikkaan ja Teksasista Pariisiin. Jo nuorena elin omaa kaukokaipuutani johonkin tuntemattomaan hänen laulujensa kautta eikä niiden arvoa nuoren miehen romanttisten ajatusten tulkkina voida väheksyä. Hänen levyt ovat itselleni suunnattoman tärkeitä ja kaikessa persoonallisuudessaan hyvin omaperäisiä ja -ehtoisia. Viimeisimmästä ”Kuun poika Luca” -levystä on kulunut jo 28 vuotta, mutta eihän hyvillä asioilla ole kiirettä. Uusi tulee, kun painokoneet ehtivät laulaa.
Jälkimmäinen konsertti osui täsmälleen Even synttäripäivälle ja sen lisäksi teemana oli uusia biisejä, klassikoita sekä uusi bändi ja noita kaikkia me todellakin saimme. Porilaisen rockin suurelle ystävälle jo keikkapaikka Kehräämö Puuvillatehtaan uumenissa oli kokemus, sillä seinillä riitti katseltavaa paikallisen rockin historiasta. Muutenkin paikka oli tunnelmallinen ja viihtyisä mukavaa henkilökuntaa myöden.
Miellyttäväksi on todettava se, että konsertti alkoi ihmisten aikaan eli aloitus oli merkitty klo 19.00 eikä siitä juurikaan myöhästelty.
Itselle ei -porilaisena ennen kaikkea Porisperen juontajana tuttu Julle Kallio otti juontamisellaan vieraat haltuun ja ensin käytiin läpi pieni matka muistojen polkua, kun videolta näytettiin pätkiä Even uran varrelta aina Hittimittaria myöden. Omanlaista komiikkaa hetkeen toi Remu Aaltosen kanssa kuvattu haastattelu, jossa Remu puhui niin kuin Remun on nyt totuttu puhuvan ja aika hyvinhän siinä mahdollinen jää murtui heti alkuun esiintyjien sekä yleisön välillä. Muisteloiden jälkeen bändin asettauduttua omille paikoilleen keikan aloitti toisena uutena sinkkuna julkaistu ”Thelma & Louis” ja olipa keikalla vilpitön ja lämmin tunnelma heti alusta alkaen. Even rento tyyli esiintyä sekä esimerkiksi välispiikeissä ollut maanläheisyys ja yleisön huomioon ottaminen oli erittäin piristävää seurattavaa. Yleisön huomioon ottamiseksi laskisin myös sen, että yhtyeen soittajat oli sijoitettu lavalle niin, että jokaisella oli sellainen paikka, josta heitä pystyi esteettömästi seuraamaan. Seurattavaa lavalla riittikin, sillä Even taustalla ollut bändi oli ihan huikea.
Aiemmin mainituissa välispiikeissä Eve tuntui olevan aidon iloinen synttäreistään sekä palaamisesta Porin seudulle, sillä kyllä esimerkiksi Pormestarinluoto mainittiin lähtöpisteenä sekä kiiteltiin jengiä, että he olivat juuri tänä iltana Porissa. Kieltämättä minäkin oli äärettömän iloinen, että olin sillä hetkellä juuri siellä. Huumoria ei myöskään oltu unohdettu ja ennen akustisesti soitettua upeaa ”Alaston kaupunki” -biisiä Eve vitsaili, että bändin pitäminen on niin kallista, että välillä täytyy vetää yksin. Muutenkin akustiset hetket olivat hyvä hengähdyspaikka illan draamankaaressa, joka oli kaikin tavoin onnistunut. Erityisesti on mainittava ”Eksyneen toive” -biisi, jossa pianon ja kitaran säestyksellä yleisö sai laulaa lapsikuoron osuuden ja kyllä meni kylmät väreet, kun kyseinen kuoro-osuus kajautettiin kehiin. Uuden musiikin merkityksestä muuten kertoo sekin, että viimeisimmän sinkun ”Kallion katuvalot” alussa yleisö lauloi hyvin voimakkaasti mukana.
Mainos päättyy
Evestä paistoi tyylikkyys näyttävine aurinkolaseineen ja mukavaa oli havaita yleisöön asti välittyvä elämänilo. Ilta olikin vähän kuin musiikillinen ilotulitus ystävien kesken ja Even äänenkäytössä oli läsnä kaikki elämän aspektit herkkyydestä repivyyteen. Monenlaista herkkyyttä oli illassa havaittavissa kauniista liikutuksesta lähtien ja itselläni myös tunnetilat heittelivät illan aikana. Even esiteltyä ”Kaikki kaunis katoaa” – biisiä, että kuinka elämässä on iloa ja surua, niin myönnettävä on, että kappaleen aikana kyyneleet valuivat niin, että oli pakko käydä pihalla vähän vetämässä henkeä.
Aiemmin huikeaksi mainittu bändi todellakin oli sitä. Kitaristi Juha Aitakankaan soitossa oli syvyyttä ja hienoa eleganssia unohtamatta rokkaavuutta, joka itselleni tärähti erityisesti encoreissa ”Huuda mua” -biisissä. Samaisessa kappaleessa myös basisti Teemu Niemelä antoi sormiensa laulaa biisin bassosoolossa ja mietin keikan aikana, että kyllähän basistin täytyy olla kova, että saadaan muodostettua noin verraton rytmiryhmä. Rumpali Antti Mäkinen sai minut nimittäin useamman kerran hämmennyksen valtaan, sillä välillä oli vaikea uskoa, että hänellä on vain kaksi kättä. Peltien iskut, rumpujen fillit sekä sovitukset ja välillä biisien aivan tärisyttävät tuplabasariloput olivat kerta kaikkisen maagista kuultavaa.
Taustalaulusta vastaava Sara Lindroos oli aivan loistava lisä Even laulun kaveriksi tuoden mukanaan mausteitä, väriä ja viritystä. Hänen laulunsa oli aivan huikeaa ja kannatteli muun muassa ”Vastavirtaan” ja illan päättäneen ”Kun poika Luca” -biisin aivan uusiin sfääreihin. Mainitsematta ei voi tokikaan jättää Jussi Vuorijään soittamia koskettimia, jotka jo aiemmin mainitun ”Eksyneen toive” -kappaleen lisäksi loivat upeita kuvioita ja täydensivät yhtyeen soiton huippuunsa.
Välillä oli tauko, jolloin juontaja Kallio piti tunnelmaa yllä maestron vaihtaessa vaatteita ja ohjelmassa oli luonnollisesti myös ”paljon onnea vaan” -laulu, mutta toki yleisöltä lavalle päin. Vielä mainitsemattomista klassikoista on esiin tuotava ”Rankkasateessa”, uudenlaisen sovituksen saanut ”Intiaani”, joka muuten esitettiin sellaisella tunteen voimalla, että lavalta puuttui enää vain oikea intiaani. Vanhoista biiseistä oli mahtavaa kuulla myös ”Viesti” sekä ”Nico”, mutta varsinkin ”kesän lapsi mä oon” – johdannolla heitetty ”Aavikon tähti” iski lujaa! Upeassa biisissä oli kaikuja vanhasta, tästä päivästä sekä tulevaisuudesta ja oli aivan mahtava kokonaisuus. Koko keikassa oli vahvasti läsnä hyvä draivi, intohimo ja rakkaus! Kuten Eve sanoi ennen ”Liekki” -biisiä, että ”Never give up”! Liekki palaa” ja tähän on elämässä uskottava!
Kuin kaiken kruununa keikan soundit olivat loistavat ja volyymin namiskat olivat juuri oikeassa asennossa eikä korvia tarvinnut turhaan pidellä. Illan valot olivat myös kovin tyylikkäät.
Porilaiset ovat jostain syystä olleet vitsinä aina Vares -elokuvaa myöden, mutta itselleni Pori ja porilaisten ystävällisyys teki syvän vaikutuksen. Eve tuumasi keikan loppuun kiitosten joukossa, että ”en unohda tätä koskaan” enkä unohda minäkään. Lämpimät onnittelut vielä jälkeenkin päin pojalle Porista sekä tuuliselta planeetalta ja keikan aikana kävi voimakkaasti mielessä, että noin kova minäkin haluan olla kuusikymppisenä! Toivottavasti näemme Helsingin jäähallissa seitsemänkymppisillä! Toivottavasti uusi levy tulee pian ulos ja muutenkin lisää keikkoja!
Kuvat: Martti Vesander
