Langennut enkeli, joka ei ole vielä noussut loistoonsa – arviossa Langenneet-yhtyeen ”Aionin soihtu”
”Liekehtivät silmät ja käärmeen häntä” julistaa yhden hengen black metal -yhtye Langenneet ”Aionin soihtu” -albuminsa avausraidalla. Kyseessä on yhtyeen toinen kokopitkä albumi, joka ilmestyi syyskuussa 2021 Misantropia Recordsin kautta. Tarjolla on muun muassa doom-, thrash- ja heavy metal -vivahteista black metalia, jonka teemana ovat langenneet enkelit. Laatu vaihtelee väkevän voimallisuuden ja suoranaisen tylsyyden välillä.
Heti alkuun tulee selväksi, ettei albumi tarjoa mitään uutta ja innovatiivista. Vaan eipä aina tarvitsekaan. Tuttuihin perinteisiin nojaava black metal ei lähtökohtaisesti ole genre, jolta odotan tajunnanräjäyttävää innovatiivisuutta. Tärkeämpää on tunne ja uskottavuus – niiden edellytyksenä tietysti varteenotettava musiikki. Vaikka ”Aionin soihtu” ei millään osa-alueella yllä black metalin kärkikastiin, paistaa siitä selvästi läpi tekijänsä intohimo. Rivien välistä paljastuu pimeyden kylmä syleily ja tuhkasta nouseva voima kaikilla mahdollisilla ja mahdottomilla aisteilla aistittuna. Ja se jos mikä on kaunista.
”Vihan valtapiiri – kosmoksen kaari”
Vähemmän kaunista on, että likimain jokaisessa kappaleessa on pelkältä täytteeltä kuulostavia kohtia, jotka katkaisevat tuon usvaisen tajunnanvirran. Esimerkiksi ”Tie pimeimpään valoon” -kappaleessa tuntuu, että tempoa muutetaan monesti pelkästään teknisyyden nimissä ja jylhät riffit korvataan pelkällä onttoudella. Ei tempon muuttamisessa ole mitään vikaa ajatuksen tasolla, ratkaisut vain kuulostavat siltä, että on menty sieltä, missä aita on matalin.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
Näin ei onneksi ole aina. Päätöskappaleessa ”Kutsu liekkeihin” ovat kohdallaan niin nopeammat kuin hitaammatkin osuudet, ”Kaari” taas maalaa timanttisen jylhää maisemaa eteerisine koskettimineen. Kappaleiden sanat muuttuvat eläviksi koko äänimaisemassa oli kyseessä sitten ”tulisen tahdon rauhoittava voima” tai ”vihan valtapiiri – kosmoksen kaari”. Vastaavia vahvoja hetkiä löytyy kiitettävän monesta kappaleesta. Ainoastaan nimikkokappale ”Aionin soihtu” on lopeensa vaivaannuttava.
Laulusuoritukset ovat sinänsä vakuuttavia, vaikkei mistään mullistavasta voidakaan puhua. Ilmaisusta tulee mieleen nyky-Behexenin matalahko ärinä. Karisma ei tosin yllä edellä mainitun yhtyeen Hoath Togorin tasolle. Äänimaailma on puolestaan lähempänä Gorgorothin ”Pentagramia” kuin Sargeistin ”Satanic Black Devotionia” – jotain kristallisen ja täysin raa’an sekä runnellun välillä. Äänimaailma on toisinaan ikävän lattea ja kuminen – liekö sitten yhteydessä sävellysten onttoihin osuuksiin.
”Aionin soihtu” on ristiriitainen levy, jolla on sekä sykähdyttävän kauniita hetkiä että silkkaa täytettä. Jälkimmäistä sorttia löytyy levyltä, ikävä kyllä, liikaa. Toisaalta albumi paljastaa, että Langenneet-yhtyeellä on annettavaa, kunhan heikommat kohdat saadaan hiottua pois.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
https://www.facebook.com/misantropiarec/
