”Länsimaista illuusiota vastaan” – klassikkoarviossa J.M.K.E.:n 30-vuotias ”Savist Saar” -EP

Kirjoittanut Mikko Nissinen - 13.11.2021
Tallinnan punk rock-legenda J.M.K.E.:n vuonna 1989 julkaistu ”Külmale Maale” -albumi oli ensimmäinen Viron ulkopuolella tehty virolainen rock-albumi.  Neuvostovallan murenemisen alla julkaistu pitkäsoitto toi trio-muotoisen yhtyeelle laajalti huomiota ja kulttiyhtyeenkin mainetta molemmilla puolin Suomenlahtea. Vuonna 1990 J.M.K.E. julkaisi myös erääksi Suomen keikkojen live-bravuurikseen muotoutuneen singlen ”Pieni mies, iso tuoppi”. Yhtye kiersi ahkerasti näinä aikoina Virossa, Suomessa ja muualla Euroopassakin.
Vuosi debyyttialbumista eteenpäin yhtyeen miehistössä tapahtui muutos, sillä laulaja-kitaristi Villu Tammen ja basisti Lembit Krullin takaa yhtyeen toisen alkuperäisjäsenen, rumpali Venno Vanamölderin tilalle yhtyeeseen tuli tallinnalaisesta Shower -thrash metal bändin tarkkalyöntinen rumpali Ardo Pōder.
Tamme ja Krull kommentoivat Kaaoszinelle 30 vuotta sitten tapahtuneita äänityksiä:
Villu Tamme: ”’Savist Saar -EP:’ nauhoitukset olivat omituisessa paikassa, Heliloojate Majassa, vai mikä sen nimi olikaan. EP:n biisit olivat äänitysten aikaan aika uusia, paitsi toi viimeinen, eli bändin eka nimibiisi ”’Jeesus Maria!’ Karjatas Eit”, joka oli ollut olemassa jo bändin alusta asti. Ja sen teksti on vuodelta 1984, silloin se oli neljänä eri runona. Joskus 1986, biisin viimeistelyvaiheessa, siihen lisättiin vielä kertosäe.”
Lembit Krull: ”Biisit äänitettiin Viron Säveltäjien Liiton studiossa, Olümpia Hotellin vieressä, Tallinnassa. Nauhoitukset tapahtuivat ennen 1991 tammikuun Saksan kiertuetta. Muistan, että kiire oli, että päästäis laivaan. Laivaan, joka 3 v myöhemmin upposi… (Estonia).  Enno Mäemets EP:n nauhoitti ja Peeter Määrits miksasi sekä masteroi Tallinnan Linnahallin studiolla, sataman kupeessa. EP:n julkaisi suomalainen pienlevy-yhtiö Stupido Twins.
EP:n avaava nimikkobiisi viittaa Viron ensimmäiseen, neuvostomieliseen pääministeriin Edgar Savisaareen ja hänen varhaiseen hallintokauteensa. ”Savist Saar” (suom. Savesta muodostunut saari) pohtii tuoreen valtion vesittymistä jo lähtökohtiinsa hallitsijanvirkojen ja vallan siirryttyä suoraan vanhan vallan piiriin; korruptoituneille, rahanahneille neuvostomielisille poliitikoille tai pankkiireille, joiden poliittiset toimintaperiaatteet muistuttivat lähinnä mafian vallankäyttöä ja olivat aivan jossain muualla kuin köyhän valtion talouden jaloilleen saamisessa.  Biisi on melodisuudessaan polveilevan reipaspotkuinen punk-ralli, joka sisältää J.M.K.E.:lle tyypillisiä, äkkivääriä väliosia mutta yhtälailla teräväpiirteistä, uniikkia tarttuvuutta.
Mingil maal” (Jossakin kaukaisessa maassa) esittelee yhtyeen seuraavalta albumilta ”Gringode kultuur” (1993) tutumpaa, äkkiväärän skitsoa biisinrakennustaituruutta. Sekopäisessä neroudessaan kappale sinkoilee aina Sex Pistolsille ominaisesta ’77-punkista aina thrash metallin sekaisen, äärinopeaan hardcoreen kautta polkkaan, sieltä outoiluindieen ja taas takaisin. Kappaleen teksti dokumentoi television esittämiä kauhukuvia kolmannen maailman sotaa käyvistä maista samalla kun todellisuudesta vieraantuneen, länsimaisen ihmisen korkea elintaso mahdollistaa kaiken tämän sivuuttamisen TV-viihteenä ja helposti mielestä poissuljettavana fiktiona.
Südames oleme migrandid” on ensiluokkaisen taidokkaasti aivan kuin ”Külmale maale” -albumin sapluunaan mittatilaustyönä tehty hardcore-vivahteinen protestilaulu. Kappale on kaikessa kiivaudessaan niin tempo- kuin riffipoliittisesti kokeileva, jopa kulmikas. Ajaton Tammen teksti varoittaa Viron itsenäistymisen autuuden keskellä länsimaisen kulutusyhteiskunnan harhakuvan sokaisemista uusliberaaleista trendeistä ja arvoista itsenäisyyden tuoman autuuden keskellä. Nuo yltiöoptimistiset harhakuvat kun johtivat entisen, rutiköyhän neuvostomaan vapaudenkaipuusta kärsiviä kansalaisia yhteiskunnallisen kuilun partaalle.
Vaikka ”’Jesus Maria!’ Karjatas Eit” (”Jeesus Maria! Huusi muori”) onkin saatettu lainata pääosin Bastardsin kaahausriffilaarista, on kyseessä J.M.K.E.:n klassisimpia ja rakkaimpia biisejä. Pöder-Krull-Tamme -trio vetää rivosti riimittelevän kappaleen hardcore-kierrokset miltei Slayerin nopeuksiin unohtamatta upottaa sen suvantokohtiin Dead Kennedysille ominaista musiikillista hulluttelua ja ironisia melodiakulkuja.
”Savist Saar” on Viro-punkin ykkösbändin tiukimmin ja taidokkaimmin soittaneen kokoonpanon nuoruudenpäivien merkkiteos. Se on paitsi soitannollisesti kunnianhimoinen ja avarakatseinen kokonaisuus, myös samalla poliittisesti kärkevä varoitushuuto rahavaltaa kohti sylinsä avanneelle, nuorelle itsenäisen Viron kansalle.”

Luetuimmat

Uusimmat