Kuten nimestäkin voi päätellä, Last in Line on alkuperäisten Dio-miesten perustama yhtye. Alunperin Last in Line soitti ensimmäisten Dio-albumin kappaleita livenä, mikä kuitenkin lopulta johti uuden studioalbumin työstämiseen. Itse maestro eli Ronnie James Dio menehtyi jo vuosia sitten, joten laulajan paikalle valittiin nuori ja tuntematon Andrew Freeman. Kokoonpano on viime aikoina kokenut jonkin verran muutoksia. Kun tätä albumia alettiin työstää, kosketinsoittaja Claude Schnellille annettiin kenkää, koska muiden jäsenten mielestä kosketinsoittajaa ei enää tarvittu. Basisti Jimmy Bain taas menehtyi albumin valmistumisen jälkeen, joten ”Heavy Crown” jäi hänen viimeiseksi taidonnäytteekseen.

Ensimmäisten Dio-albumien ystävänä odotin tältäkin albumilta paljon. Odotuksia ei pitäisi koskaan päästää liian korkealle, mutta minkäs teet. Kitaristi Vivian Campbell kertoi ennen ”Heavy Crownin” julkaisua, että osa kappaleista olisi kuin kotonaan ensimmäisillä Dio-albumeilla, ja osassa kappaleista taas kokeiltaisiin jotkain muuta. Olen eri mieltä asiasta: yksikään tämä levyn kappaleista ei olisi kuin kotonaan yhdelläkään Dio-albumilla. Ei pelkästään siksi, että musiikki on osittain todella keskinkertaista, vaan myös siksi, että Last in Linen tyyli on niin erilainen. Kitaristi Vivian Campbellin yhtyeistä Last in Linen musiikki on lähimpänä Def Leppardia, mutta raskaammalla ja melodisemmalla otteella. Suunta on huomattavasti enemmän valtavirtaan ja radioon päin kuin Diolla.

Parasta ”Heavy Crownilla” on yllättäen laulaja Freeman. Soundi on toki geneerinen, eikä hän mikään Ronnie James Dio ole, mutta kukapa olisi. Freemanin ääni on todella vahva, ja hän osaa käyttää sitä taitavasti ja eri sävyin. Myös raspi on todella komea. Melkein voisi sanoa, että levyn parhaita kohtia ovat ne, joissa Freeman pääsee revittelemään oikein kunnolla, kuten ”Devil in Me” -kappaleessa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Kokonaisuutena levyn parasta antia ovat ”Martyrin” ja ”I Am Revolutionin” kaltaiset nopeat ja riffivetoiset, tällä levyllä eniten puhdasta heavy metalia muistuttavat kappaleet. Niissä Last in Linen riffi- ja sävellyskynät ovat olleet terävimmillään. Levyllä on myös toimivia keskitempoisia kappaleita, kuten ”Devil in Me” ja ”Heavy Crown”. Kuitenkin noin puolet levystä on tylsää, väritöntä ja mielikuvituksetonta huttua, josta ei jää mitään mieleen. Tuntuu kuin Last in Linen sävellysvastuussa olevat jäsenenet olisivat laiskistuneet ja päästäneet itsensä helpolla sen jälkeen, kun muutama hyvä kappale oli saatu aikaan.

”Heavy Crownilla” on siis hyvät ja huonot puolensa, hyviä ja huonoja kappaleita. Parhaimmillaan Last in Line on pirteää ja energistä, huonoimmillaan keskinkertaista ja tylsää. Täytekappaleita olisi saanut karsia rankalla kädellä, mutta kokonaisuutena ”Heavy Crown” on lopulta positiivisen puolella. Tämä levy todistaa ainakin sen, että Dio-yhtyettä on turhaa yrittää elvyttää ilman Ronnie James Dioa. Kukaan muu ei voi luoda ensimmäisten Dio-levyjen maailmaa uudestaan. Voi olla, että saimme myös viitteitä ikääntyvien muusikoiden sävellyskynien pikkuhiljaa tapahtuvasta tylsymisestä. Toivotaan kuitenkin, ettei näin ole, ja toivotaan myös, että jos seuraava Last in Line -levy joskus tehdään, olisi se jo tasapainoisempi ja terävämpi kokonaisuus.

5/10

Kappalelista:
1. Devil in Me
2. Martyr
3. Starmaker
4. Burn This House Down
5. I Am Revolution
6. Blame It on Me
7. Already Dead
8. Curse the Day
9. Orange Glow
10. Heavy Crown
11. The Sickness

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Last in Linen kotisivut
Last in Line Facebookissa

Kirjoittanut: Jyri Kinnari