Lasten Hautausmaa lähtee kymmenvuotisjuhlakiertueelle ja julkaisee biisiharvinaisuuksiaan

Kirjoittanut Atte Itkonen - 16.2.2024

Tummiin sointuihin ja mielen syövereistä kumpuaviin synkkiin sanoituksellisiin sävyihin sonnustautunut Lasten Hautausmaa täyttää kymmenen vuotta. Yhtye juhlii vuosikymmenen mittaista uraansa kotimaan kiertueella, joka alkaa 23.2.2024 Jyväskylän Lutakosta ja kiertää Oulun, Hämeenlinnan, Tuusulan, Lappeenrannan, Joensuun, Turun, Tampereen ja Kouvolan kautta Helsingin Ääniwalliin 23.3.2024. Kiertueen kynnyksellä bändiltä ilmestyi myös uutta musiikkia, kun Lasten Hautausmaan harvinaisuuksia ja ennen julkaisemattomia kappaleita on nyt kuultavana digitaalisesti sekä rajoitettuna 10”-vinyylipainoksena. Yhtyeen kitaristi-laulaja Tuomo Mannonen kertoo:

”Tänään julkaistu ”Pimeys on mun boyfriend” on kuin Eino Leino kohtaisi Twin Peaksin. Tuutulaulu kertoo siitä, kuinka ihminen seuraa aina mieluummin liekkiä julmaa. Kun laittaa silmät kiinni, voi kuvitella Lasten Hautausmaan soittamassa Twin Peaksin Bang Bang -baarissa”

Kuuntele tänään julkaistu ”Pimeys on mun boyfriendSpotifystä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Lasten Hautausmaa – 10-vuotisjuhlakiertue
23.02. Jyväskylä, Lutakko
24.02. Oulu, 45 Special
01.03. Hämeenlinna, Suisto-klubi
02.03. Tuusula, Krapin Paja
08.03. Lappeenranta, Nuijamies
09.03. Joensuu, Kerubi
15.03. Turku, Utopia
16.03. Tampere, Klubi
22.03. Kouvola, Pato areena
23.03. Helsinki, Ääniwalli