Laukaan Tarvaalan Hard Rock Korpissa rokataan tänä vuonna astetta raskaammin
Laukaan Tarvaalassa sijaitsevan Mustan Korpin Saluunan pihapiirissä 12.–13.6.2026 järjestettävä Hard Rock Korppi -festivaali on julkaissut koko ohjelmistonsa päiväkohtaisesti. Yhdeksännettä kertaa juhlittava tapahtuma soi tänä vuonna astetta metallisemmalla ja raskaammalla otteella.
Perjantaina 12. kesäkuuta esiintyvät alkuvuodesta pitkältä levytystauolta palannut industrial metal -yhtye Ruoska, toukokuun lopussa uuden albuminsa julkaiseva, mustanpuhuvaa death metalia soittava Se, Josta Ei Puhuta, elektronista metallia soittava helsinkiläinen Khroma ja ysärimetallia punk-otteella soittava Kirke. Päivän aikana nähdään myös jotain ainutkertaista, kun muun muassa The Abbey– ja Iterum Nata -yhtyeistä tutun ja aiemmin Hexvesselissä vaikuttaneen Jesse Heikkisen KLAShTAL-projekti tekee ensimmäisen live-esiintymisensä. Paikallisväriä perjantai-iltaan tuo Rainbow-tribuutti Rainbow Connection, joka kunnioittaa erityisesti tänä vuonna 45 vuotta täyttävää ”Difficult To Cure” -albumia ja yhtyeen 80-luvun tuotantoa.
Lauantaina 13. kesäkuuta luvassa on kovatasoista heavy metalia Leveragen toimesta, ja lisäksi lavalla nähdään progressiivista vaihtoehtorockia soittava Rioghan, pitkältä tauolta palannut jyväskyläläinen dark metal -yhtye Soulfallen, death metalia soittava Hautajaisyö ja paikallinen nuoren polven hard rock -pumppu Throwing Rocks. Energisestä thrash metal -osastosta vastaa keravalainen Indemon, melankolista melodista death metalia tunnelmoidaan Shadecrownin tahtiin ja energisen heavy rockin osastoa edustaa iisalmelainen Phantomy.
Tapahtumaan ja takaisin järjestetään bussikuljetus Jyväskylästä. Kyyti kulkee Leppäveden tienhaaran, Vihtavuoren ja Laukaan matkahuollon kautta Mustan Korpin saluunaan. Tarkemmat bussi-infot ilmoitetaan lähempänä tapahtumaa tapahtuman kotisivuilla ja sosiaalisen median kanavissa.
Perjantai 12.6.2026:
Kirke
Se, josta ei puhuta
Klashtal
Rainbow Connection
Khroma
Ruoska
Lauantai 13.6.2026:
Throwing Rocks
Shadecrown
Hautajaisyö
Soulfallen
Phantomy
Rioghan
Indemon
Leverage
Liput maksavat ennakkoon 25 € per päivä ja kahden päivän lippu 45€. Portilta liput maksavat 5 € enemmän, mikäli niitä on saatavilla. Ennakkoliput ovat saatavilla Mustan Korpin Saluunan tiskiltä ja Nettilipusta.
Lisätiedot ja somelinkit:
https://korppifest.fi
Saluunan nettisivut
