Laulaja M. Shadowsin mukaan Avenged Sevenfoldin hittikappale ”Hail to the King” syntyi hauskana kokeiluna
Avenged Sevenfold -yhtyeen laulaja M. Shadows vieraili hiljattain kitaristi ja tubettaja Bradley Hallin haastateltavana. Haastattelussa käsiteltiin muun muassa yhtyeen tunntetuimpiin kappaleisiin lukeutuvan ”Hail to the Kingin” taustoja. Haastattelussa Shadows kuvaa kappaleen luontia hauskaksi kokeiluksi ja kertoo kappaleen yksinkertaisemman ja helposti lähestyttävämmän tyylin olleen tietoinen päätös, jolla haluttiin luoda hittimusiikkia baarien soittolistoille.
”’Hail to the King’ oli reaktio siihen tosiasiaan, että vaikka olimme iso bändi, ei mikään baari soittanut musiikkiamme. Meillä ei ollut mitään, mikä olisi pärjännyt AC/DC:lle tai Metallican ’Black Albumille’ tai muille levyille, joita rakastamme. Meidän kama oli hieman liian monimutkaista ja neoklassista. Nostimme sen vuoksi esikuvamme selkeästi esille ja teimme tavallaan tyhmennettyä versiota rock-musiikista. Eikä tämä ole piikki mainitsemieni bändien suuntaan, koska he tekevät omaa juttuaan nerokkaasti ja paljon paremmin kuin me. Halusimme vain kokeilla taitojamme sellaisen kaman parissa, joka ei tule meiltä luonnostaan. Yksinkertaistettuna se tarkoitti yksinkertaisia rumpukomppeja, hiljempaa soivia kitaroita, jotka kuitenkin yhdessä basson kanssa tuntuvat isoilta, ja hyvin simppeliä laulua ilman harmonioita. Ja niin me teimme ’Hail to the Kingin’.” M. Shadows
Katso koko haastattelu tästä: