Laulajalegenda Art Garfunkel Suomeen marraskuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 4.2.2020

Legendaarisen Simon & Garfunkel -yhtyeen myötä suureen maailmanmaineeseen noussut Art Garfunkel saapuu konsertoimaan Suomeen marraskuussa. Tämä karismaattinen artisti nähdään Kulttuuritalossa, Helsingissä 24. marraskuuta. Konsertin liput maksavat alkaen 69 euroa, ja ne tulevat myyntiin Lippupisteeseen ja Ticketmasteriin perjantaina 7. helmikuuta kello 9.00.

Vuonna 1941 Queensissa New Yorkissa syntynyt Art Garfunkel on julkaissut Simon & Garfunkel -uransa jälkeen 12 sooloalbumia. Lisäksi hän on esiintynyt lähes 20 elokuvassa ja lukemattomissa TV-ohjelmissa. Garfunkelin omaelämäkerta, ”What Is It All But Luminous: Notes From An Underground Man”, julkaistiin 2017.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Art Garfunkel on saanut uransa aikana kahdeksan Grammy-palkintoa. Vuonna 1990 hänet ja Paul Simon nimettiin Rock and Roll Hall of Fame -kunniagalleriaan. Musiikin lisäksi Garfunkel on runoilija sekä innokas luonnossa vaeltaja. Hän myös lukee vuosittain suuren määrän kirjoja ja on jopa luetteloinut nettisivuilleen kaikki kesän 1968 jälkeen lukemansa noin 1 300 teosta.

Garfunkel on konsertoinut useasti Suomessa, ja saapuu nyt jälleen ihastuttamaan kuulijoitaan maahamme marraskuussa. Konsertissa kuullaan Garfunkelin suurimpia hittejä sekä lukuisia Simon & Garfunkelin unohtumattomia ja jo legendaarisiksi muodostuneita kappaleita, kuten ”The Sound of Silence” ja ”Mrs. Robinson”.

Art Garfunkel: https://www.artgarfunkel.com

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Konsertin järjestäjä: All Things Live Finland

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat