Laulajan testamentti – arviossa Warrel Danen ”Shadow Work”

Kirjoittanut Simo Pernu - 23.10.2018

Warrel Dane oli valmistelemassa toista soololevyään Brasiliassa viime vuoden joulukuussa, kun hän yllättäen kuoli sydänkohtaukseen 56-vuotiaana. Metallimusiikin ystäville mies tuli parhaiten tutuksi Sanctuaryn ja varsinkin Nevermoren solistina. Danen persoonallista ja voimakasta ääntä arvostettin ja arvostetaan yhä laajasti metallipiireissä. Uuden soololevyn valmistelu jäi kesken, mutta miehen brasilialaiset bändikaverit päättivät tuoda levyn kuulijoille, käyttämällä levyn pohjana siihen mennessä äänitettyä materiaalia. Sitä minkälainen levystä olisi tullut jos Dane ei olisi kuollut kesken levyn tekemisen, emme koskaan saa tietää, eikä sillä loppujen ole merkitystä. Vain musiikin laadulla ja sillä, että se kunnioittaa oman alansa legendan muistoa, on merkitystä.

Ensimmäinen kuuntelu on vielä hakemista. Albumin musiikki on synkkää, raskasta ja kulmikasta jääden ensimmäisellä kuuntelulla etäiseksi. Bändin soittaminen on taidokasta ja Dane laulaa hyvin, mutta on selvää, että musiikki vaatii lisää kuunteluja auetakseen. ”Shadow Work” on kuitenkin alusta asti kiinnostava ja herättää halun kuunnella lisää.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Albumi on lyhyt sisältäen intron, kuusi omaa kappaletta sekä yhden coverin. Toisaalta huomioiden musiikin raskauden, on kompakti kesto positiivinen asia. Lyhyt ”Ethereal Blessing” intro aloittaa levyn harhaanjohtavan rauhallisissa merkeissä. ”Madam Satan” ottaa kuulijalta luulot pois raskaalla riffittelyllään ja Danen aggressiivisella laululla. Erittäin hieno biisi ja vahvat Nevermore-vibat varsinkin melodisessa kertosäkeessä ovat plussaa. Samalla linjalla jatkaa koukeroinen ja raskas ”Disconnection System”. Biisi on rakenteeltaan jopa yllättävän progressiivinen vaihdellen riffittelyistä, hieman melodisempiin osiin ja yllättäviin soolo-osuuksiin. Melodinen ”As Fast As The Others” on ehkä albumin helpoiten sisäistettävä biisi ja hyvää vastapainoa ”Disconnection System” biisin koukeroisuudelle. Albumin loppupuolella löytyvät hieman rauhallisempi ”Rain” ja levyn päättävä majesteettinen ”Mother Is The Word For God”. Hyvin kokonaisuuteen istuu myös versiointi The Curen ”The Hanging Garden” klassikosta.

”Shadow Work” on siis tiivis ja yhtenäinen kokonaisuus. Yksittäisiä hittejä se ei varsinaisesti sisällä, vaan tarkkaan mietityn kokonaisuuden. Musiikki on hyvin raskasta ja synkkää myös teemojensa suhteen, joten kuuntelukokemus ei sovi kaikkiin mielentiloihin. Nevermore tulee mieleen useampaan otteeseen jo Danen laulun vuoksi, mutta on albumissa muitakin yhtymäkohtia Nevermoren tuotantoon.

On aina riski, kun musiikkia julkaistaan postuumisti. Varsinkin, kun kyseessä on upean uran tehnyt artisti, jonka tuotanto on laadukasta koko uran ajalta. Albumin tulisi tehdä kunniaa edesmenneelle tekijälleen. ”Shadow Work” on vaikea tapaus. Rimanalitus se ei ole missään nimessä. Toisaalta koin kuuntelukokemuksen raskaana ja albumi ei ihan pääse samalla tasolle Nevermoren albumien kanssa. ”Shadow Work” ei kuitenkaan ole huono albumi ja sitä kuunnellessa tulee tunne, että se on parempi kuin vielä tässä vaiheessa ymmärrän. Jotain kiehtovaa ”Shadow Workissa” siis on ja albumin olemassaolo on ehdottomasti oikeutettu. Myös levyn erityisen upea kansitaide ansaitsee maininnan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

8/10

Kappalelista:

1. Ethereal Blessing
2. Madam Satan
3. Disconnection System
4. As Fast As The Others
5. Shadow Work
6. The Hanging Garden
7. Rain
8. Mother Is The Word For God

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Warrel Dane Facebookissa

Luetuimmat

Uusimmat