Lavalle päässyt fani yritti ottaa kuvaa Tom Morellon kanssa kesken soolon – Morello heitti puhelimen yleisön sekaan

Tom Morellon konsertissa Chicagossa nähtiin pienimuotoinen välikohtaus aivan konsertin lopussa. Morello oli päästänyt lavalle joukon faneja fiilistelemään keikan viimeisiä hetkiä, jonka aikana mies päätti aloittaa kitarasoolon. Eräs fani koki tällöin, että nyt on sopiva hetki lähteä ottamaan selfietä kitaristin kanssa. Morello ei kuitenkaan innostunut kuvaan änkemisestä kesken soolonsa, ja tempaisi kännykän fanin kädestä viskaten sen keskelle yleisöä. Tapauksesta on katsottavissa video, jonka toinen fani kuvasi – omalla kännykällään, luonnollisesti.

Morello jakoi twiitin omalla Twitter-sivullaan ja kirjoitti kuvatekstiksi ”laita puhelin naamani eteen lavalla, niin heitän sen menemään”. Morellolta kysyttiin, suostuisiko hän selfien ottamiseen lavalle, johon hän vastasi: ”Aina”. Konsertin järjestänyt 101WKQX-radiokanava kommentoi jälkikäteen, että Morello oli erikseen kertonut konsertissa, että hänen naamansa eteen ei saa tunkea puhelinta tai ”hän murskaa sen”.

Kommentoi julkaisua