The Lawrence Arms – Metropole
Jätetäänpä hetkeksi proge homehtumaan sinne kellariinsa, jonne se on alunperinkin kahlittiin leikkimään omalla ulosteellaan, ja kuunnellaan levyllinen punkkia. Mitäs siihen sanotte?! Tämä yhtye on viime vuosituhannen lopusta asti punk rockia veivannut kolmihenkinen, chicagolainen The Lawrence Arms, jonka edellisestä levystä on vierähtänyt kahdeksan vuotta. ”Metropole” on tämän kuudennen albumin nimi, ja tämmöiset mietteet se minussa herätti.
Itse en ole ennen tätä albumia yhtyeeseen törmännyt. Oma punk-innostukseni kesti aikoinaan parisen vuotta kouluikäisenä. En ole oikein vanhemmiten innostunut uppoutumaan uudestaan punkkiin, sillä tuntuu, ettei siinä ole osattu tehdä mitään uutta ja jännittävää sitten syntymänsä, minkä takia oikeastaan Ramones ja vaikkapa Bad Religion ovat sellaisia bändejä, joita enää jaksaa kuunnella. Molemmat keskittyivät musiikkiin ja jättivät keskisormet, räkimiset sekä talojen valtaukset niille, joille punk rock oli vain megafoni oman paskanjauhamisen levittämiseen. Jotkut punk-bändit taas eivät ole mahtavan alkunsa jälkeen ikääntyneet hirveän hyvin, esimerkkinä vaikkapa aikuisrokkiin siirtynyt Green Day tai Offspring, joka ei ole ”Smashin” jälkeen saanut tehtyä yhtä kovaa levyä. Mutta vanhojen muistelut ja ukkeliturinat sikseen, palataanpa takaisin itse aiheeseen.
The Lawrence Arms yhdistelee musiikissaan vanhan ajan punk rockia ja hardcoren vauhtia sekä skan pirteää tunnelmaa. Kappaleet ovat yleisilmeeltään ripakoita, selkeitä, ytimekkäitä ja suoraviivaisia muutaman minuutin rykäisyjä, joissa ei pelata hienostelulla ja kikoilla vaan roikutaan riffin koukussa ja alkutunnelman ylläpitämisessä. Sanoitukset kuvaavat kaupunkielämää ja kaduille tulvivaa hedonismilla irstailua, jonka parissa nuoruudessa väkisin roikutaan ja samalla ohitetaan elämä. Yhtyeen musiikissa on myös paljon huumoria ja sitä kuuluisaa pilkettä silmäkulmassa, muttei kuitenkaan Blink 182 -perseilyyn karata. Paljon kuitenkin on kaihomielistä fiilistä, sellaista mitä pimeneviin festarikesäiltoihin kuuluu. Kappaleet kuulostavat loppuun asti mietityiltä ja aikuismaisilta. Vanhat punkkarit muistelevat ja pelkäävät kuolla vanhuksena! Kappaleiden väleissä on pieniä ottoja tuntemattomien katumuusikoiden soitannoista, joita bändin jätkät ovat kännyköillään äänittäneet, mikä on ihan hauska lisä levyn tunnelmaan.
Mainos päättyy
Tämä levy voisikin jäädä soimaan useammaksi kerraksi levysoittimeen, sillä sen kauan muhinoitua ja loppuun asti vietyä yleisilmettä on helppo arvostaa, mutta oma musiikkimakuni puskee vastaan. Albumi ja ylipäätään bändin musiikki soi korviini liian kesynä, siloiteltuna ja tasaisena. Vaikka yhtye osaakin siirtyä kappaleiden välillä hitaammasta fiilistelystä rivakkaan kaahailuun, ei se saa oikein ääripäistään kunnolla irti mitään jännittävää vaan pysyttelee liian turvallisena ja miellyttävänä. Jotenkin olisin toivonut kuulevani hardcorempaa, rumaa, äkkiväärää ja rajumpaa turpaanvetoa. Eihän tietenkään kaikki punkki voi niin tehdä, eikä Bad Religionkaan ole ikinä mitenkään vaarallinen ollut, mutta sen ulosanti miellyttää, koska se ei aliarvioi kuulijaansa.
The Lawrence Armsissa häiritsee eniten tuo skeittipunk-henkinen kähinävääntölaulu, kun yritetään kuulostaa samalla tosi coolilta ja rajulta, mutta lauletaan siitä, kuinka tytöt on nättejä eikä kauniita asioita saa tappaa. Taas tulee sanottua se sana, mutta ”douche” on ainoa hyvä ilmaisu kuvaamaan tätä ulostantia. ”Sä et vittu mua määrää, mä teen niin ku haluun, juon pään täyteen ja sitten teen jotain… ööh.. eiku oota… Ääääh! Antaa olla ja haista vittu!” ja muuta semmoista teinimäistä rataa. Tietyllä tapaa jään taas taistelemaan sen kanssa, että haluan pitää tästä, mutta kun perstuntumassa jokin hiertää vastaan, ei vaan voi teeskennelläkään. Voihan tämän ohittaa kivana, helppona tuttavuutena, morjestella kun tavataan, mutta itse pidän vaikeista kusipäistä, joissa kuitenkin on jotain sisäistä näkemystä ja älykkyyttä, josta voin oppia itsekin jotain.
En kuitenkaan kiellä ”Metropolea” keneltäkään. Kuuntele ja tee omat johtopäätöksesi, tämä kuitenkin kuulostaa päässäsi erilaiselta kuin minun. Levy on kuitenkin niin tiukka ja tiivis reilu puolituntinen, että sille kannattaa antaa mahdollisuus. Se ei hirveästi huomiota kaipaa eikä päänvaivaa aiheuta, joten sen voi jättää kivasti vaikka mölyämään taustalle. Ja kuten sanottua, tämä toimii varmasti kesäfestareilla mankasta soitettavana kaikille mukaville normityypeille, kunhan varot, ettet yritä sillä kyynistä hevipuristia viihdyttää; siitä tulee äkkiä äksy tunnelmanpilaaja, joka ei katoa teltaltasi, ennen kuin olet soittanut jotain musiikkia, jonka hän alentuu hyväksymään.
5/10
Kappalelista: 
01. Chilean District
02. You Are Here
03. Hickey Avenue
04. Seventeener (17th and 34th)
05. Beautiful Things
06. Acheron River
07. Metropole
08. Drunk Tweets
09. The YMCA Down the Street from the Clinic
10. Never Fade Away
11. Paradise Shitty
12. October Blood
https://www.facebook.com/thelawrencearms
Kirjoittanut: Ville Syrjälä
Mainos päättyy