Le Roi – Vapaus, kahleet ja kaipaus

Kirjoittanut Markus Raatikainen - 4.4.2016

Le Roin debyyttialbumi ”Vapaus, kahleet ja kaipaus” julkaistiin 18.3. Yhtyeen luomus on samanaikaisesti monipuolinen ja yhtenäinen kattaus, jossa mielenkiintoiset musiikilliset elementit yhdistyvät kauniiksi, erilaisista osasista koostuvaksi kokonaisuudeksi, josta paljastuu aina vain lisää uusia puolia.

Albumin neljä ensimmäistä biisiä ovat Le Roin mukaan nimettyinä seuraavat: ”Rikollinen”, ”Sohvasankari”, ”Avatar” ja ”Rakas”.  ”Rikollinen” paljastaa bändistä paljon: kappale on pituutensa puolesta radioseksikäs – 3.28 minuuttia – sanoitukseltaan kuvaileva ja sisältää runsaasti erilaisia osia ja koukkuja . ”Sohvasankari” on oma suosikkini: kappale uiskentelee rauhallisessa soundimaailmassa sanoituksen ollessa vielä sopivan utuinen; heikkoutena on se, että biisiin on vaikea saada kunnollista otetta.  ”Avatar” on musiikillisesti samalla linjalla kuin aiemmat biisit erottuen kuitenkin aiemmasta duosta: biisin sanoitus on pari pykälää synkempi kuin aiemmissa raidoissa. ”Rakas” jatkaa puolestaan edellisen biisin aloittamaa rakkausteemaa: kappale kertoo rakkaudesta kauniisti ja sensuellisti tuoden mieleen Samuli Putron tekstit. Albumin ensimmäiset kappaleet antavat Le Roista kuvan, joka on yksityiskohtainen, monimutkainen, tarkka ja särmikäs.

Albumi jatkuu kappaleilla ”Oman velan korko”, ”Kristallimaa”, ”Sirkus” ja ”Vihreällä puolella”. Biisien yleislinja on tässä vaiheessa jo tuttu: vaihtelevia elementtejä riittää, joten mielenkiinto levyä kohtaan pysyy aika hyvin yllä. Näistä raidoista nostan esille ”Oman velan koron” ja ”Kristallimaan”, sillä kappaleet ovat monimutkaisia mutta helposti kuunneltavia ja sanoituksiltaan kekseliäitä. Allekirjoittaneessa tämän osion kaksi viimeistä kappaletta eivät herättäneet tunteita: taattua Le Roita, mutta jotakin jäi puuttumaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Levyn viimeiset raidat ovat ”Luoteisväylä”, ”Mannaa ahaa ahaa”, ”Vapaus” ja ”Onnellinen on hän”. Lähes kyllästymiseen asti toistettu linja kappaleiden monimutkaisuudesta ja yhtenäisyydestä pitää näidenkin biisien kohdalla paikkansa. ”Luoteisväylä” on yksi albumin salaperäisimmistä kipaleista: se sisältää mielenkiintoisia elementtejä, jotka jätän tarkoituksella kuuntelijan löydettäviksi. ”Mannaa ahaa ahaa” herätti huomioni viimeistään voimakkaalla kertsillään, joka erottuu mukavasti kappaleen säkeistöistä. ”Vapaus” jatkaa omalta osaltaan kertosäkeiden korkeaa tasoa ja on yksi albumin menobiiseistä. Albumin päätösraita ”Onnellinen on hän” sijoittuu myöskin Le Roin ”kappalejanalla” sinne menevälle puolelle, ja ainakin nimensä puolesta biisi sopi hyvin päätösraidaksi.

Kokonaisuutena ”Vapaus, kahleet ja kaipaus” on todella onnistunut albumi. Levy sisältää todella monia ulottuvuuksia, joihin oli todella haastavaa päästä sisälle parilla kuuntekerralla. Tämä on erinomainen piirre, joka kertoo yhtyeen musiikin olevan monimerkityksellistä ja suuresta massasta erottuvaa. Le Roin suurimpia vahvuuksia ovat tämän kiekon perusteella monipuolinen ja rikas ote musiikin tekemiseen sekä kuvia maalailevat sanoitukset: joskus maalailu tapahtuu huolellisesti tarkkaa jälkeä tehden; toisaalta erilaisia värejä ikään kuin heitellään tyhjälle kankaalle ja katsotaan, mitä tulokseksi tulee. Tämä toimenpide tehdään kuitenkin ajatuksella. Suosittelen “Vapaus, Kahleet ja Kaipaus” -albumia kaikille, jotka haluavat musiikin olevan muutakin kuin nopeita ja hieman tylsiä perushampurilaisia. Nyt on tarjolla todellinen musiikillinen gourmet-ateria. Ottakaa siitä ilo irti!

8/10

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kappalelista:

1. Rikollinen
2. Sohvasankari
3. Avatar
4. Rakas
5. Oman velan korko
6. Kristallimaa
7. Sirkus
8. Vihreällä puolella
9. Luoteisväylä
10. Mannaa ahaa ahaa
11. Vapaus
12. Onnellinen on hän

http://leroi.fi/

https://www.facebook.com/leroiyhtye

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Markus Raatikainen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat