Leatherface – The Stormy Petrel

Leatherfacea voi hyvällä syyllä kutsua jo instituutioksi. Ilman tätä Sunderlandilaisnelikkoa voisivat bändit kuten Hot Water Music tai vaikkapa Manifesto Jukebox kuulostaa hyvinkin erilaisilta. Nyt, jo vuodesta 1988 asti melodista punkkiaan ilmoille rykinyt bändi on saanut julkaistua järjestyksessä kahdeksannen pitkäsoittonsa. Edellisestä huikeasta Dog Disco”:sta onkin kerennyt vierähtää jo kuusi vuotta, joten uutta levyä on keretty odottaa kuin kuuta nousevaa. Ja kyllä, odotus jälleen kerran palkitaan. Kitaristi Dickie Hammondin liityttyä jälleen remmiin on Leatherfacella kasassa vanha klassikoita toisensa perään suoltanut biisinkirjoittajakaksikko, jonka toisena osapuolena toimii tietenkin laulaja-kitaristi ja toinen alkuperäisjäsen Frankie Stubbs.

Edellisen levyn hieman suoraviivaisempaan ja räkäisempään otteeseen verrattuna ”The Stormy Petrel” saattaa alkuun kuulostaa yllättävänkin seestyneeltä ja rauhalliselta, mutta jo ensimmäisistä soinnuista alkaen käy selväksi, että kyseessä ei voi olla mikään muu bändi kuin Leatherface. ”God Is Dead”  lähtee käyntiin hyvinkin The Policen mieleentuovalla riffittelyllä ja Frankien tuttu ja turvallinen köhinä johdattelee kuulijan kohti tarttuvan yksinkertaista kertosäettä; ”I wouldn’t lie to you, I wouldn’t lie to you…”. Levyn sanoituspuoli onkin taas tuttua Stubbsin tajunnanvirtaa josta jokainen kuulija varmasti löytää oman tulkintansa. Yleisesti ottaen koko levyä kuvastaa tietynlainen lämminhenkisyys. Tästä hyvänä esimerkkinä jo viime kesänä Puntalassakin kuultu ”Never Say Goodbye”.

Kaikesta huolimatta on pakko todeta, että levy ei kuitenkaan Leatherfacen aivan sinne parhaimpien tuotosten joukkoon yllä. Biisimateriaali on toki tasaisen vahvaa ja levy toimii kokonaisuutena, mutta se juuri saattaa samalla olla levyn suurin ongelma. Yhtään ”Springtime”:n tai ”Sour Grapes”:in kaltaista klassikkoa ei levyltä nouse esiin. Toisaalta, ovathan kundit päässeet hieman vanhenemaan 90-luvun alun kultavuosistaan, joten on ehkä hieman kohtuutontakin ruveta toivomaan mitään ”Mush”:in kaltaista hittiputkea. Loppuyhteenvetona voidaan kuitenkin todeta, että levy varmasti miellyttää bändiin jo aiemmin tykästyneitä, mutta jos Leatherface on tuttavuutena tuoreempi, voisin suositella aluksi tutustumaan juuri edellä mainittuun”Mush”:iin.

7/10

Kappalelista:

1. God is Dead
2. My World’s End
3. Never Say Goodbye
4. Nutcase
5. Broken
6. Another Dance
7. Diego Garcia
8. Monkfish
9. Disgrace
10. Belly Dancing Stoat
11. Isn’t Life Just Sweet?
12. Hope

Kirjoittanut: Jere Lehmus

Kommentoi julkaisua