The Legend Of Zerno – Kappa Effect

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 29.11.2011

The Legend Of Zerno on 2008 perustettu post-hardcore-ryhmittymä Kokkolasta. Bändi on hiljattain saanut valmiiksi debyytti EP:nsä, joka kantaa nimeä ”Kappa Effect”. Musiikillisina vaikuttajina bändillä on toiminut muun muassa The Devil Wears Prada ja Underoath.

Bändi on siis julkaissut viiden biisin mittaisen debyyttinsä, joka on kyllä juurikin sitä postrockia  – ja suhteellisen onnistunut äänite onkin kyseessä. Biiseihin on yritetty kuitenkin mahduttaa aika paljon tavaraa mukaan, ja se häiritsee kuuntelemista melkoisesti. Kaikki tahtimuutokset ja pienimuotoiset progekikkailut toimivat jossain määrin varmasti hyvinkin (ainakin ajatuksen tasolla), mutta tätä kuunnellessa tulee mieleen hieman liikayrittämisen meininki.

The Legend Of Zerno kokonaisuutena toimii ihan hyvin, ”Kappa Effect” -debyyttijulkaisu antaa selvän kuvan poikien osaamisesta, mutta tuntuu, että vielä on hieman etsinnässä, mitä tässä haluttiin tehdä. ”Kappa Effect” on kuitenkin vasta debyytti EP, ja uskon, että jatkossa bändi muovautuu kohti oikeaa suuntaansa ja kokonaisuudesta tulee paljon valmiimpi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

6/10

Kappalelista:

01. Kappa Effect
02. Friendly Fire
03. 1235
04. It’s Classified
05. Why Such A Hurry

http://www.tlozband.com/

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Joni Vähämäki

Luetuimmat

Uusimmat