Legendaarinen Anvil ainutlaatuiselle Suomen-kiertueelle joulukuussa – Kolmeen ensimmäiseen albumiin keskittyvä erikoisrundi tuo 80-luvun klubeille
Jo vuonna 1978 uransa aloittanut kanadalainen heavy metal -legenda Anvil saapuu Suomeen joulukuussa erikoiskiertueelle. Yhtye nähdään viidellä keikalla osana ”Pounding the Past” -kiertuetta, jolla bändi keskittyy uransa kolmeen ensimmäiseen albumiin.
Kiertueella kuullaan materiaalia levyiltä ”Hard’N’Heavy” (1981), ”Metal On Metal” (1982) sekä ”Forged in Fire” (1983) – julkaisuista, jotka nostivat yhtyeen kulttimaineeseen myös Kanadan ulkopuolella. Bändin vaikutus näkyy vahvasti myöhemmissä metallijäteissä, ja esimerkiksi Metallica on nimennyt Anvilin yhdeksi varhaisista esikuvistaan.
Dokumentti nosti bändin uuteen suosioon
Anvilin ura on ollut poikkeuksellisen pitkä ja värikäs. Yhtye on jatkanut aktiivista levyttämistä vuosikymmenten ajan, mutta koki uuden nousun vuonna 2009 julkaistun dokumentin ”Anvil! The Story of Anvil” myötä. Sacha Gervasin ohjaama elokuva toi yhtyeen tarinan suuren yleisön tietoisuuteen ja kuvasi koskettavasti bändin sitkeyttä ja periksiantamattomuutta.
Yhtyeen ytimessä ovat edelleen perustajajäsenet Steve ’Lips’ Kudlow ja Robb Reiner, jotka ovat pitäneet bändin liekin elossa läpi vuosikymmenten.
“Harvinainen hetki juhlistaa menneisyyttä”
Yhtye kommentoi tulevaa kiertuetta:
“Ajoitus kolmeen ensimmäiseen albumiin keskittyviin kappaleisiin ei voisi olla parempi. Olemme harvinaisessa tilanteessa uusien albumien välissä, joten voimme juhlistaa bändin menneisyyttä.”
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy
Samalla Anvil paljasti suuntaavansa syksyllä Saksaan 21. studioalbuminsa äänityksiin, minkä jälkeen kiertue jatkuu Euroopassa. Suomen keikoilla mukana nähdään myös belgialainen Killer.
Suomen keikat joulukuussa
Anvil – Pounding the Past Finnish Tour
Supports: Killer (BE) + TBA
1.12.2026 – On The Rocks, Helsinki
2.12.2026 – Lutakko, Jyväskylä
3.12.2026 – Sawohouse, Kuopio
4.12.2026 – Kantakrouvi, Oulu
5.12.2026 – Seurahuone, Kokkola
Liput tulevat myyntiin tiistaina 28. huhtikuuta klo 9.00. Kaikki keikat ovat K18.

