Legendaarinen King Diamond täyttää tänään 60 vuotta

Kirjoittanut Tom Frankton - 14.6.2016

King Diamond1King Diamond on kiistatta yksi metallimusiikin suurimmista uranuurtajista. Aikanaan Mercyful Faten riveissä ja sitemmin sooloartistina itselleen nimeä tehnyt tanskalainen falsettokummitus täyttääkin tänään pyöreitä. Sen kunniaksi päätin laittaa juuri Espoon Metro Areenalla kokonaisuudessaan soitetun ”Abigail”-klassikon pyörimään ja kirjoitella hieman legendan elämästä.

Vuonna 1956 Tanskassa, Kööpenhaminan Hvidovren lähiössä, syntynyt Kim Bendix Petersen aloitti musiikillisen matkansa soittamalla kitaraa Brainstorm-nimisessä bändissä, jonka ensimmäisellä keikalla Petersen esiintyi myöhemmin hänelle tutuksi tulleella tavalla meikattuna. Myöhemmin Black Rose -nimiseen hard rock -yhtyeeseen laulajaksi värvätty Kinkku alkoi työstää tunnusmerkkifalsettiaan.

Myöhemmin Brats-nimisessä punkbändissä soittaessaan nuori Kinkku tapasi tulevan Mercyful Fate -kitaristi Hank Shermannin. Brats hajosi, koska levy-yhtiö vaati kevyempää soundia. Niinpä Kinkku ja Shermann liittyivät myös aiemmin Bratsissä soittaneen Michael Dennerin Danger Zone -yhtyeeseen, joka pian vaihtoi nimensä nykyään legendaariseen sanapariin: Mercyful Fate oli syntynyt.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Uskon, ettei minun tarvitse Kinkun myöhempää historiaa kovin tarkkaan kerrata. Mercyful Fate hajosi kahden klassikkolevyn (”Melissa”, ”Don’t Break The Oath”) julkaisun jälkeen, ja Kinkku lähti soolouralle. Debyyttialbumi ”Fatal Portrait” julkaistiin 1986, ja loppu onkin historiaa . Nykyisin juuri muutama päivä sitten Espoon Metro Areenalla kokonaisuudessaan soitettua ”Abigail”-levyä pidetään metallimusiikin ehdottomana klassikkona.

Kinkku tunnetaan kenties parhaiten omalaatuisen falsettilaulunsa ja soolouransa levyjen kauhutemaattisuuden lisäksi lavaolemuksestaan. Corpse paint on koristanut Kinkun kasvoja jo kolme vuosikymmentä, eikä ristiin asetettuihin reisiluihin kiinnitetylle mikrofonille löydy vertaista. Lavaolemuksen kruunaa lavarekvisiitta, johon kuuluu laulajan kynäilemiin teemalevyihin liittyvää kuvastoa ja esineitä, jotka tuovat vaikuttavan teatraalisen tunnelman Kinkun esiintymisiin.

Kinkun merkitystä esimerkiksi black metalin kehitykselle ei voi kiistää, eikä vain kasvomaalausten osalta: kuten moni varmaan tietääkin, Petersen on yksi Saatanan kirkon tunnetuimpia jäseniä ja on myös aikanaan ollut hyvissä väleissä itse kirkon perustajan, Anton LaVeyn, kanssa. Itselleni Kinkku ei välttämättä ole kovin tärkeä hahmo eikä hänen tuotantoaan ole soittolistoillani. Vaikka olenkin kuunnellut tämän tanskalaisen falskikummituksen tuotantoa vähemmän kuin pitäisi, en voi silti olla tuntematta suurta arvostusta häntä kohtaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Osoittakaamme kunnioitustamme synttärisankaria kohtaan luukuttamalla kuudennen soololevyn kuudetta, osuvasti oikealla sanalla alkavaa ”Six Feet Under”-kappaletta!

Kirjoittanut: Thomas Frankton

Luetuimmat

Uusimmat