Legendaarinen Pentagram Suomeen 40-vuotiskiertueellaan

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 20.10.2010

Kulttiyhtye Pentagram esiintyy kulttuuritehdas Korjaamon vaunusalissa pääsiäissunnuntaina 24. huhtikuuta. Konsertti on osa Pentagramin 40-vuotisjuhlakiertuetta ja yhtyeen ensimmäinen vierailu Suomessa. Kanadalainen Blood Ceremony ja ruotsalainen Ghost lämmittelevät.

Doom metallin pioneerina tunnettu Pentagram on perustettu Yhdysvalloissa vuonna 1971. Yhtyeen ainoa pysyvä jäsen on ollut laulaja Bobby Liebling.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Pentagram on niittänyt kulttimainetta Yhdysvaltain underground-musiikkipiireissä jo 1970-luvulla. Yhtye ei kuitenkaan saanut levytyssopimusta, mistä syystä se lopetti toimintansa vuonna 1979. 1980-luvun alussa Bobby Liebling kokosi uuden Pentagram-kokoonpanon ja debyyttialbumi näki päivän valon vihdoin vuonna 1985. Toisen albuminsa ilmestyttyä vuonna 1987 Pentagram hajosi. Vuodesta 1993 alkaen Bobby Liebling on koonnut Pentagramin useita kertoja uudelleen vaihtelevilla kokoonpanoilla.

Pääsiäissunnuntain passion täydentävät kanadalainen BLOOD CEREMONY ja ruotsalainen GHOST.

Blood Ceremony on saanut alkunsa Torontossa vuonna 2006. Musiikissaan alkuaikojen doomsävyjä ja folkmusiikia yhdistelevä kokoonpano on lainannut nimensä espanjalaiselta kauhuelokuvalta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ghost tulee lumoamaan kuulijansa melodisella heavy rockilla, jossa on ripaus herkkyyttä. Kuuden vähäeleisen, nimettömän ghoulin debyyttialbumi ”Opus Eponymous” julkaistaan 1. marraskuuta.

Lipunmyynti alkaa Tiketissä 1.11.2010

PENTAGRAM (US)
BLOOD CEREMONY (CAN)
GHOST (SWE)

Su 24.4.2011
Korjaamo, Helsinki
30 euroa + mahdolliset toimituskulut

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat