Legendaarinen Slash sai keikalleen lisävahvistusta

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 24.3.2015

Slash 2014Jo aiemmin julkistettiin monia suomalaisia rock-musiikin ystäviä ilahduttanut tieto Slashin toukokuisesta suomen konsertista. Slash saapuu konsertoimaan Helsingin jäähalliin 28. toukokuuta yhdessä Myles Kennedy and The Conspiratorsin kanssa. Nyt jo ennestään huikealta kuulostanut konsertti on saanut lisäpotkua Michael Monroen kiinnittämisestä Slashin lämppäriksi. Alkukesän rock-yleisöä hemmotellaan siis toden teolla torstaisena toukokuun iltana kahden rock-legendan konsertilla.

Uutta levyään tällä hetkellä työstävä Michael Monroe tulee lämmittelemään Slashia konserttiin itse kitaravirtuoosin pyynnöstä. Slash ja Mike ovat tunnetusti ystäviä jo vuosikymmenten takaa ja Hanoi Rocks oli aikoinaan Guns N’ Rosesin jäsenille suurin esikuva. Michael Monroe lämmitteli Slashia myös hänen edellisellä Hartwall Areenan keikallaan muutama vuosi sitten. Tällä kertaa Slash nimenomaan pyysi konserttinsa lämppäriksi Michael Monroen, joka on suuri kunnianosoitus toista legendaarista rokkaria kohtaan. On mielenkiintoista nähdä soittavatko Slash ja Monroe myös yhteisnumeron viime kertaisten Slashin suomen keikkojen tapaan. Turun rokkikukko Monroe on noussut Slashin keikan aikana lavalleniin Turun Ruisrockissa, kuin myös Hartwall Areenalla. Joten taas saattaa olla hyvä mahdollisuus kuulla klassikot ”We’re all gonna Die” ja ”Up Around the Bend” herrojen yhteisversiona lavalla.

Slashin uran huippuja

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Puettaessa Slashin uraa numeroiksi on hyvä jakaa se kahteen osaan: suursuosion saavuttaneeseen Guns N’ Rosesiin ja hänen muihin projekteihin, joihin luetaan Velvet Revolver sekä soololevyt. Koska Guns N’ Roses on yksi kaikkien aikojen menestyneimmistä rock-bändeistä, ei Slashin soolotuotanto ole tietenkään ainakaan myyntitilastollisesti mitattuna noussut samoihin sfääreihin. Mutta edelleen 49-vuoden iässä Slash yhtyeineen täyttää areenoita ja vetää illasta toiseen huippuunsa viritettyjä rock-konsertteja fanaattiselle yleisölle. Aivan kuten Michael Monroen kohdalla, ei Slashin meno osoita hidastumisen merkkejä. Seuraavaksi hieman pähkinänkuoressa miehen uran saavutuksia.

Guns N’ Rosesin saavutuksia:

  • Rock and Roll Hall of Fame -jäsenyysvuonna 2012
  • Yhtyeen levyjä on myyty lähemmäs sata miljoonaa kappaletta ympäri maailman
    • Appetite for Destruction on myynyt 30 miljoonaa ja se on eniten myynyt debyyttilevy USA:n markkinoilla.
    • Use your Illusion tuplalevyt ovat myyneet yhteensä 35 miljoonaa kappaletta.
  • Ovat soittaneet satoja loppuunmyytyjä keikkoja konserttisaleissa ja stadioneilla ympäri maailman. Vuoden 1991 toukokuussa alkanut Use Your Illusion kiertue kesti 2,5 vuotta.
  • Kaksi Billboard 200 LP-listan ykkössijaa (Appetite for Destruction & Use Your Illusion II), yksi Hot 100-singlelistan ykkössija (Sweet Child O’ Mine)useita TOP 10-sijoituksia.
  • Yhtye on toiminut lukuisten sitä seuranneiden rock-bändien esikuvana erityisesti 80- ja 90-luvulla.

Slashin henkilökohtaisia saavutuksia:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Slash on kerännyt arvostusta yhtenä maailman parhaimmista kitaristeista useista eri lähteistä. Hän on myös yksi mediassa eniten esillä olevista kitaristeista, jonka tyyli (silinterihattu, police-lasit, Les Paul kitara) on hyvin tunnistettava.

  • Time-lehti valitsi Slashin vuonna 2009 toiseksi parhaaksi kategoriassa: ”The 10 Best Electric Guitar Players”
  • Guitar World-lehti arvosti Slashin November Rain – kappaleen soolon sijalle kuusi ”100 parasta kitarasooloa” artikkelissaan vuonna 2008.
  • Total Guitar-lehti valitsi Slashin ”Sweet Child O’ Mine” – kappaleen riffin ykkössijalle 100 parhaan joukossa vuonna 2004.
  • Slash on antanut kuvansa ja imagonsa käyttöön lukuisiin videopeleihin, kuten Guitar Heroon.
  • Musiikin lisäksi Slash on nähty pienissä rooleissa lukuisissa elokuvissa ja tv-sarjoissa, kuten vierailevana mentorina vuoden 2009 American Idolin Rock ’n’ roll viikolla.
  • Slash on esiintynyt Super Bowlin väliaika-show:ssa vuonna 2011 ja soittanut kitaraa useilla Michael Jacksonin biiseillä. Slash myös esiintyi popin kuninkaan kanssa kaksi kertaa soittaen kitaraa kappaleissa Black or White, Billie Jean ja Beat it.
  • Vuonna 2007 Slash sai kunnianosoituksena tähden Hollywoodin Rock Walk of Famelle. Hänen nimensä sijoitettiin kolmen kitaristilegendan viereen, jotka ovat: Jimmy Page, Eddie Van Halen ja Jimi Hendrix.
  • Tammikuussa 2015 Slash pokkasi arvostetun Les Paul palkinnon NAMM gaalassa Anaheimissa. Vuodesta 1991 myönnetty palkinto on aiemmin annettu sellaisille musiikin suuruuksille kuten Paul McCartney, Brian Wilson, Stevie Wonder ja Neil Young.

Slash vapaa-ajalla

Slash Poker Stars 2015Slash, oikealta nimeltään Saul Hudson, viettää vapaa-aikaansa mm. hoitaen matelijoitaan, pelaten flippereitä tai ajaen bmx-pyörää. Niitä matelijoita Slashilla riittääkin ja erityisesti käärmeet ovat miehen intohimona. Slash Paradise -fanisivustolla kerrotaan näistä tarkemmin kuvien kera. Näiden harrastusten lisäksi Slash tykkää monien muiden rokkareiden tavoin pelata pokeria ja hän on myös kiinnostunut autoista. Ovatpa rokkarit myös kokoontuneet yhteen Scott Ianin vuonna 2009 järjestämään turnaukseen, jossa 20 onnekasta fania pääsivät haastamaan rock-tähdet pokerissa. Mukana turnauksessa olivat Slashin lisäksi Vinnie Paul, Jerry Cantrell ja Kirk Hammet.Pokeria Slash pelaa usein maailman suurimman pokerisivuston PokerStarsin väreissä. Jos haluat seurata Slashin otteita pokeripöydissä, tutustu PokerStarsin liveturnauksiin. Slashilla on kaksi poikaa toisesta avioliitostaan Perla Ferreran kanssa. Majapaikkaansa Slash pitää Los Angelesissa, josta myös Guns N’ Roses on lähtöisin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat