Legendat raa’an voiman äärellä – Arviossa Paradise Lostin ”Ascension”
Syyssateen piiskatessa ikkunoita, on täydellinen hetki kaataa lasiin sitä vähän parempaa kierrekorkillista hehkujuomaa ja antaa vinyylisoittimen kertoa tarinoitaan. Näistä tarinoista vastaa pitkän ja menestyksekkään uran tehnyt Paradise Lost, jonka tarinoinnille ei näy loppua. Päinvastoin sielunveljet Nick Holmes ja Greg Mackintosh ovat luoneet uuden ja uljaan ”Ascension” -albumin, jonka äärelle on varsin kodikasta palata.
Albumin aloittaa sinkkulohkaisut ”Serpent On The Cross” ja ”Tyrants Serenade”. Holmesin raaka ensimmäinen parkaisu on pysäyttävän rehellinen ja molemmat kappaleet lunastavat lupauksensa toimivista singleistä. Tämän määrätietoisempaa paatosta voi yrittää etsiä, mutta voin luvata, että etsinnät tuskin tulevat tuottamaan tulosta. Seuraavana kuultu ”Salvation” kajahtaa ilmoille korppien ja tuomion kellojen saattelemana. Vaikka tällaiset tehokeinot ovat metallimusiikin maailmassa useampaan kertaan käytettyjä, ei kappaleessa tunnu olevan kuitenkaan mitään päälle liimattua. Kappaleen äänimaailma vie minut ajassa taaksepäin liki 20 vuotta, aikaan, kun yhtye julkaisi ”In Requiem” -albuminsa. Albumi on itselleni kovinkin merkityksellinen, silllä kyseisen albumin kautta aikoinaan löysin Paradise Lostin loistokkuuden – Ihanan nostalgista!
Albumi sukeltaa seuraavaksi jälleen sinkkulohkaisujen maailmaan kappaleella ”Silence Like The Grave”. Kappale on dynaamisen suvereeni taidonnäyte yhtyeen osaamista, ja esimerkki siitä miksi se on menestynyt tänäkin päivänä. ”Lay A Wraeth Upon The World” alkaa herkän hauraalla otteella, mutta kasvaa kappaleen edetessä miltein mahtipontisiin sfääreihin Holmesin vahvalla äänenkäytöllä. Yhtyeen albumeissa on totuttu kuulemaan myös naisvokaaleja, joita on hyödynnetty tässäkin kappaleessa mainiolla tavalla. Kappaletta seuraa ärhäkkä ja käskevään muotoon sulautuva ”Diluvium”. Kappaleen riffit ja melodiat muovautuvat yhteen, muodostaen samalla liki täydellisen metamorfoosin.
Mainos päättyy
Vaikka albumi pursuaa pelkästään hyviä kappaleita, jotka tuntuvat lempikappaleilta toinen toisensa perään, onnistuu ”Savage Days”-kappale avaamaan kyynelkanavat. Pikkuhiljaa kasvava biisi kauniilla lyriikoilla saa paatuneemmankin gootin lääpälleen ja pyyhkimään silmäkulmaa kirvoittavia onnenkyyneleitä. ”Sirens” esittelee kitaravirtuoosi Mackintoshin taiturointia ja raskaan raastavat soundit lisättyinä sopivan pirstaloituvia sävyjä onnistuu pitämään otteessaan. Uskon kappaleen nousevan lavalla vielä astetta korkeampiin ulottuvuuksiin.
Juuri kun päähän välkähtää valonnopeudella ajatus turhan syvälle juurtuneesta perinteikkyydestä, onnistuu ”Deceivers” -kappale herättämään todellisuuteen siitä, että vanhakin voi uudistua. Tyylikkäästi toteutettu kappaleen aloitus ei ole äänimaailmaltaan yhtyeelle tyypillisin, mutta on kuitenkin juuri se kirsikka kakun päällä, joka pitää tämän tarinan mielenkiintoisena alusta loppuun asti. Upean albumin päättää ”The Precipice” -kappale, jonka kohtalokkaat koskettimet saavat onnellisen lämpimän tunteen virtaamaan ympäri kehoa.
Paradise Lost näyttää ”Ascension” -albumillaan ettei pyörää tarvitse keksiä uudelleen, kun yhtyeen peruspilarit ovat järkkymättömät vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen. Tummanpuhuvat lyriikat ja kuolemaromantiikalla kikkailu kertoo raa’an voiman keinoin elämän rajallisuudesta, olematta millään tapaa liikaa, vaan juuri sopivasti. Yhtye nähdään kolmella keikalla Suomessa, kun Ascension-kiertueen toinen osuus vyöryy Suomeen helmikuussa.
Mainos päättyy
Kappalelista:
- ”Serpent on the Cross”
2 .”Tyrants Serenade”
3. ”Salvation”
4. ”Silence Like the Grave”
5. ”Lay a Wreath Upon the World”
6. ”Diluvium”
7. ”Savage Days”
8. ”Sirens”
9. ”Deceivers”
10. ”The Precipice”