Lemmy Kilmister ja uhkapelit
Los Angeles, Sunset Boulevard. Rainbow Bar & Grill. Paikka, jossa aika ei koskaan pysähtynyt, vaikka maailma ympärillä muuttui. Baaritiski, tutut kasvot, Jack Daniel’s jäillä. Tässä ympäristössä Lemmy Kilmister vietti iltojaan, keskusteli kenen tahansa kanssa ja katsoi elämää suoraan silmiin – ilman tarvetta selittää itseään.
Lemmy tunnettiin miehenä, joka ei harrastanut asioita puolivillaisesti. Se päti musiikkiin, se päti kiertue-elämään ja se päti myös uhkapeleihin. Pelaaminen kulki mukana samalla tavalla kuin korttipakat backstagella tai kolikkokoneet baarien nurkissa. Se oli osa rytmiä, ei erillinen ohjelmanumero.
Motörheadin tunnetuin kappale, ”Ace of Spades”, syntyi Lemmyn omien sanojen mukaan sanoituksellisena harjoituksena. Uhkapelin termit, fraasit ja kliseet soljuvat kappaleessa kuin keskustelu baaripöydässä – lyhyinä toteamuksina, ilman moraalista loppulausetta.
“The pleasure is to play” jäi elämään juuri siksi, että se ei lupaa mitään. Se ei lupaa voittoja eikä varo häviöistä. Se kuvaa hetkeä, jolloin kortit jaetaan ja kaikki muu katoaa taustalle. Sama tunne löytyy Motörheadin musiikista: nopeus, melu ja välitön reaktio.
Rainbow ei ollut legenda jälkikäteen. Se oli Lemmylle vakipaikka jo eläessään. Hän istui siellä ilta toisensa jälkeen, usein samassa kohdassa, samojen juomien äärellä. Haastattelut, valokuvat ja viimeiset videopätkät näyttävät saman näkymän: Lemmy puhumassa rauhallisesti, vitsailemassa ja tarkkailemassa ympäristöään.
Tämä pysyvyys kertoo paljon. Siinä missä rock’n’roll yhdistetään usein jatkuvaan liikkeeseen, Lemmyn arjessa oli toistoa ja rutiinia. Sama koski myös hänen suhtautumistaan rahaan ja pelaamiseen. Panokset eivät olleet spektaakkeli. Ne kuuluivat iltaan samalla tavalla kuin musiikki tai seura.
Lemmyn pitkäaikainen manageri on kertonut, että Lemmy viihtyi erityisesti kolikkopeleillä. Syy oli yksinkertainen: nopeus. Yksi painallus, yksi ääni, yksi lopputulos. Ei odottelua, ei pitkiä kaaria. Sama suora linja näkyi Motörheadin musiikissa, jossa kappaleet eivät rakentuneet hiljaisesta alusta kliimaksiin, vaan lähtivät liikkeelle täydellä teholla.
Uhkapeli sopi tähän maailmaan saumattomasti. Se tarjosi samanlaisen välittömän kokemuksen kuin lavalle nouseminen tai basson iskeminen ensimmäiseen nuottiin.
Lemmyn tarinassa ei ole kaarta, joka päättyisi oivallukseen tai varoitukseen. Hän ei puhunut pelaamisesta elämänohjeena eikä peitellyt seurauksia. Hän suhtautui siihen samalla tavalla kuin moneen muuhun asiaan: jos jokin kuului hetkeen, se kuului siihen kokonaan.
Siksi hänen suhteensa uhkapeleihin kiinnostaa edelleen. Sama ajattelutapa kulki musiikissa, elämässä ja pöydän ääressä.
Kun Lemmy kuoli joulukuussa 2015, moni totesi, ettei hänenlaisiaan enää tule. Nykyinen maailma rakentuu optimoinnin, hallinnan ja varmuuden ympärille. Vedonlyönti netissä on numeroita, algoritmeja ja vastuullisuuslausekkeita. Rock on usein tarkasti paketoitua.
Lemmy ei sopisi tähän aikaan, eikä hänen tarvitsisi. Hänen tarinansa muistuttaa ajasta, jolloin epävarmuus hyväksyttiin osaksi elämää. Kun kortit jaettiin, käsi pelattiin loppuun ilman tarvetta selittää sitä muille.
Motörheadin maailmassa “Born to Lose” ei ollut valitus eikä poseeraus. Kaikkea ei ollut tarkoitus voittaa. Jotkut asiat olivat olemassa siksi, että ne tuntuivat oikeilta juuri siinä hetkessä.