”Lemmy tuli uniini ja käski pistää toimeksi” – haastattelussa Cro-Mags-keulamies Harley Flanagan

Torstaina 15. toukokuuta saimme haastateltavaksemme New York -hardcore-legendan Cro-Magsin keulamiehen, basisti-laulaja Harley Flanaganin. 19. kesäkuuta kuluvaa vuotta hänen yhtyeensä julkaisee ensimmäisen albuminsa 20 vuoden levytystauon jälkeen. Järjestyksessään kuudes Cro-Mags-albumi kantaa nimeä ”In The Beginning”.

Aikoinaan, nuorena queensiläisnuorukaisena, Flanagan otti elämän konformististen arvojen ja valintojen vaalimisen sijasta elämäntavakseen ja tyylikseen hardcore punkin jo 14-vuotiaana. Tuolloin, vuonna 1981, Harley perusti Cro-Magsin. Sittemmin monenlaista elämää nähneen miehen siviilielämän kuviot ovat vuonna 2020 jokseenkin toisenlaiset. Varmaa kuitenkin on, että nykyään 53-vuotiaan, lunkin oloisen, pohdiskelevan herrasmiehen elämästä ei ole väriä puuttunut – ei hyvässä eikä pahassa.

Viime vuonna Cro-Mags lohkaisi paluualbuminsa materiaalista kaksi EP-levyä ”Don’t Give In” ja ”From The Grave”. Nykyiseen Cro-Mags kokoonpanoon kuuluvat Harleyn lisäksi kitaristit Rocky George (ex- Pap Smear ja Suicidal Tendencies) ja Gabby Abularach sekä rumpali Garry ”G-Man” Sullivan (mm. Parliament, Funkadelic). Lisäksi yhtyeen uudella albumilla kuullaan vierailijan roolissa mm. Motörhead-kitaristi Phil Campbellia.

Tavoitimme päivätöikseen kamppailulajiopettajana läntisellä Manhattanilla työskentelevän herrasmiehen kotoaan käsin alun perin kaavailtuun aikatauluun nähden pienoisella viiveellä. Syynä tähän oli herralle kesken haastattelusessioiden eteen tullut pakottava tarve viedä koiransa ulkoilemaan. Kyseinen viive koitui kuitenkin onneksemme, sillä saimme lopulta kymmenisen minuuttia suunniteltua enemmän rupatteluaikaa Harleyn kanssa. Siispä asiaan.

Hei Harley! Tervetuloa Kaaoszinen haastatteluun! Mitä sinulle kuuluu ja kuinka voit? 

Harley: Hei Mikko! Voin hienosti.

Sinähän asut taas vanhassa kotikaupungissasi New Yorkissa, eikö totta? Millainen meininki siellä on näinä covid-aikoina?

Harley: Kyllä, täällähän minä. Asiat ovat täällä pääosin hyvin. Onneksemme olemme perheemme kanssa pysyneet terveinä, mutta voi helpostikin huomata, että asiat ovat selvästikin eri lailla kuin ennen. Entä kuinka sinä olet voinut?

Kiitos, hieman koronalomautusta on tässä ollut päällä ja nuorten musiikin ohjaaminen ja omat musahommat ovat olleet syystä jäissä, mutta muuten oikein hyvin. Syksyllä pääsemme taas kuitenkin vauhtiin. Kiitos kysymästä, Harley.

Olette nyt kesäkuussa julkaisemassa Cro-Magsin paluualbumia. Alustavan kuuntelun perusteella uudet biisinne potkivat hyvin. Minkälainen perstuntuma sinulle itsellesi on jäänyt uudesta albumistanne? Miltä sen biisit vaikuttavat omasta mielestäsi nyt aivan levyn julkaisun kynnyksellä?

Harley: Olen siihen itseasiassa aika tyytyväinen. Koetin tietoisesti valikoida sille mukaan Cro-Magsin vuosien varrella julkaisemien albumien parhaita puolia, kuitenkaan imitoimatta menneiden aikojen biisejämme. Halusin tuoda uudelle albumillemme yhtyeen johdonmukaisen, musiikillisen kehityskaaren aina alkuajoista tähän päivään, kaikkien kuultavaksi. Halusin kasata niistä palasista eheän kokonaisuuden, ja mielestäni onnistuin siinä varsin hyvin. Pyrin myös sisällyttämään sille elementtejä eri musiikkityyleistä, mutta samalla koen, että uudella albumillamme olemme silti pysyneet hyvin uskollisina omaleimaiselle tyylillemme, tiedäthän mitä tarkoitan?

Kyllä. Entä kuinka paljon kirjoitit biisimateriaalia ”In The Beginningiä” varten?

Harley: Kun menimme studioon, minulla oli kasassa noin 25 biisiaihiota. Ainoastaan kuusi niistä oli siinä vaiheessa täysin valmiita kappaleita. Loput 19 olivat jossakin määrin puolivalmiita tekeleitä, mikä taas antoi minulle tilaa kokeilla niiden kohdalla erilaisia sävellyksellisiä ja sovituksellisia ratkaisuvaihtoehtoja studio-olosuhteissa. Luulenpa, että juuri sen takia albumi sisältää toisaalta todella räjähtävää, hulluuden partaalla moukaroivaa, kokeilevaa osastoa ja toisaalta pitkälle mietittyä, tiukkaa, metallista hardcore-paahtoa. Se on sekoitus paitsi täsmällistä metallisen hardcoren kyllästämää musisointia, myös fuusiotyyppisen, räjähdysalttiin jazzin elementtejä.

Kyllä. Esimerkiksi ”Between The Wars” on erittäin kaunis, sellomelodioiden pohjalle sävelletty kappale, joka vie albumin loppupuolella tunnelman teille tyypillisestä mätingistä jonnekin aivan muualle. Kokonaisuutena ”In The Beginning” tuntuu muutenkin olevan todella kovaa tykittävä albumi.

Harley: Kiitos palautteesta!

Parisen kuukautta sitten, aivan karanteeniajan kynnyksellä, näin teiltä YouTubessa studiolivenä esittämänne, tymäkän ”The Quarantine Live” -streamikeikan, joka oli aivan ensimmäisiä minkään yhtyeiden tekemiä nettikonsertteja. Kuinka saitte idean järjestää ja tuottaa kyseisen karanteenikonsertin?

Harley: Toivoisin, että voisin kertoa sen olleen jonkin sortin mestarillinen älynväläys, mutta en valitettavasti voi (naurua). Todellisuudessa se tehtiin käytännön sanelemana ehtona. Meillä piti olla samaisena iltana yhteiskeikka Body Countin kanssa täällä New Yorkissa. Vielä edellisenä päivänä ennen kaavailtua konserttia meillä oli tieto, että konsertti tullaan järjestämään tuona päivänä alati päälle hiipivistä koronakaranteeneista ja rajoituksista huolimatta. Sitten kävi kuitenkin niin, että käsky perua maan kaikki konsertit tuli korkeammilta valtiotahoilta vain vuorokautta ennen h-hetkeä.

Meillä oli kuitenkin sattumoisin treenikämpällä demotusta varten asennettu studiotietokone, ja mietimme, voisimmeko järjestää kyseisen illan keikan vaihtoehtoisesti täältä treenikseltä käsin, netin välityksellä faneillemme. Aloimme valmisteluhommin siltä seisomalta, ja lopulta saimme faniemme lohduksi iltaan mennessä järjestettyä, kytkettyä ja kasattua puitteet, jolloin pystyimme heittämään peruuntuneen konsertin korvanneen keikan suorana streamauksena. Sitten laitettiin vaan backdrop paikoilleen takaseinään ja pistettiin menoksi.

Ehkä sellainen mentaliteetti on periytynyt köyhistä lähtökohdistani. Olen toteuttanut tuota periaatetta koko elämäni ajan. On käytettävä mielikuvitustaan pystyäkseen muuttamaan huono tilanne hyväksi ja saamaan asioita tapahtumaan sen sijaan, että ne saisi aikaan vain sormia napsauttamalla, rahalla tai bisnesmaailman suhteilla. Tässäkinhän kävi lopulta niin, että 1500 hengelle soittamisen sijaan päädyimmekin soittamaan 200 000 ihmiselle (naurua). Loppujen lopuksi tässä kaikessa on ainoastaan kyse laajemman kuulijakunnan tavoittamisesta uusia teknologisia keinoja hyödyntämällä.

Puhutaan sitten hieman uuden albuminne lyyrisestä puolesta. Katsoin jokin aika takaperin Jacko Willingin sinusta pari vuotta sitten nettiin tekemän, kolmetuntisen syvähaastattelun. Siinä avasit hyvinkin henkilökohtaisia ja myös kipeitä asioita aina kadulta katon alle pääsemisen ja läheisten ihmistesi menettämisen kautta bändinne ex-jäsenten kanssa väkivaltaisiin tilanteisiin joutumiseen asti. Puhuit myös sitä seuranneesta linnareissustasi, jonka myötä menetit poikiesi huoltajuuden mutta toisaalta tapasit nykyisen vaimosi. Voi olla, että et halua avata kyseisiä aiheita sen enempää, mutta kenties voi tulkita, että uuden albumisi tekstit luotaavat hyvin pitkälle näitä kyseisiä teemoja. Pitääkö tämä paikkansa?

Harley: Absoluuttisen varmasti. Tiedäthän, mielestäni musiikin täytyy olla aina rehellistä ja henkilökohtaista. Sillä täytyy olla myös aina jokin tarkoitus. Enkä suoraan sanoen usko noiden periaatteiden toteutumiseen nyky-hardcore-piireissä juurikaan. Niissä ympyröissä feikataan, uhotaan turhaan, teeskennellään ja puhutaan paljon paskaa. Tämä koskee myös joitakin pitkään skenessä pinnalla olleita bändejä miehineen. Typeryyttään heistä jotkut jopa kierrättävät edelleen nuoruutensa aikaisia mielikuvia, lookkia ja puhuvat yli nelikymppisinä samoista muka-rankoista asioista niin kuin silloin parikymppisinä, vastuuntunnottomina kakaroina. Hei, ne jutut on jo tehty! Niiden tyyppien kohdallaan syy kaikkeen siihen taas on joko 1) tietoinen itsensä myymisen valinta miellyttääkseen yleisöään tutuilla ja turvallisilla, genreystävällisillä keloilla tai 2) he ovat jääneet henkisessä kehityksessä jälkeen ja jumiin jonnekin varhaisaikuisuuden ja teini-iän väliin. Olipa tilanne kohdallaan kumpi tahansa, se homma on noloa ja aiheuttaa ainoastaan myötähäpeää.

Muusikkona ja vastuuntuntoisena esikuvana tulisi päinvastoin rohkaista ihmisiä ja fanejaan, jopa niitä nuorimpia, kasvamaan ja kypsymään. Suppeamielisen fanien taannuttamisen sijaan sinun tulisi kannustaa ihmisiä ajattelemaan vapaammin ja avoimemmin.

Ja eikö se yleensä mene niin, että sellaisia keinoja käyttävät juuri ne tyypit, jotka haluavat helpon tien ja ilmaisen kyydin muodinmukaiseen, hardcoreksi puettuun kiiltokuvaskeneen? Ehkä he haluavat vain seurata genreystävällistä käsikirjoitusta ymmärtämättä sitä, uskaltamatta tai haluamatta toteuttaa pohjimmiltaan sen perimmäisiä ajatuksia ja arvoja. Mitä mieltä tästä olet?

Harley: Täsmälleen! Olen oikeastaan aina kapinoinut sitä vastaan, mikä on ”hip” ja ”cool” hardcore-skenessä. Minua ne New Yorkin hardcore-skenen trendit ovat suoraan sanottuna vituttaneet aina. Olen ollut aina askeleen edellä sitä touhotusta. Kun jostakin genreen liittyvästä asiasta on tullut omissa sisäpiireissään muodikasta, olen yleensä ehtinyt jo hylätä kyseisen hypetyksen kohteen (naurua).

Puolisen vuotta takaperin haastattelin julkaisuumme Agnostic Frontin Roger Miretia, joka kertoi avoimesti, että heidän uuden albuminsa biisit pohjautuvat pitkälti hänen nuoruuden kokemuksiinsa, häntä elämässä kohdanneisiin vaikeuksiin, henkilökohtaisiin kamppailuihin ja ikään kuin nostalgiseen muisteluun. Tokihan on luonnollista, että tiettyyn ikään tullessa papat alkavat muistella menneitä, mutta mitä mieltä sinä olet: kuuluuko ja sopiiko kapinallisen, päin näköä hyökkäävän hardcoren pirtaan vanhojen, rankkojen asioiden muistelu ja nostalgisointi?

Harley: Niin, mielestäni sellainen on toisaalta ihan sallittua. Käynhän minäkin teksteissäni läpi paljonkin aiemmin elämääni elämää. Uuden levymme biisillä ”PTSD” (=post traumatic stress disorder, suom. traumaperäinen stressihäiriö) dokumentoin läpi kaidan tien nurjemmalla puolella viettämiäni elämänvaiheita. Välillä asuin kadulla, käytin huumeita ja varastin ihmisiltä ansaitakseni rahat päivittäiseen ruoka-annokseeni. Ne päivät olivat kauan aikaa sitten. Voisit kai samalla periaatteella tehdä minusta vastaavanlaisen päätelmän kuin Rogerista (naurua). Mutta silti, sillä mitä laulan, on kaikesta huolimatta tärkeä viesti. Omat sanoitukseni on kuitenkin kerrottu enemmänkin rankoista asioista yli pääsemisen ja vaikeuksien voittamisen näkökulmasta kuin niiden paskojen juttujen muistelemista kerskaillen tai niiden glorifioimisesta.

Eräs toinen haastattelija kysyikin minulta tuossa vastikään, että kuinka voin kirjoittaa enää rujoja hardcore-tarinoita katuelämästä – nyt kun en enää varsinaisesti elä katujen elämää ja kun olen päässyt turvallisen ja suojatun elämän huomaan vaimoni ja koirani kanssa. En ehkä ole enää samassa tilanteessa tai yhtä vihainen ja sekaisin kuin silloin ennen, mutta kannan edelleen niitä samoja, traumaattisia kokemuksia sisälläni, ja se kaikki paska on edelleen osa minua. Ne kokemukset tekivät minusta sen Harleyn, joka olen nyt. Tiedostan, että olen ollut onnekas siinä, että olen onnistunut tulemaan alas jaloilleni johonkin parempaan paikkaan kaikkien niitten hullujen ja todella surullistenkin vuosien jälkeen. Nyt minulla on toisaalta myös perspektiiviä nähdä ne asiat ja jopa arvostaa sitä, että ylipäätään selvisin kaikesta siitä hengissä.

Ja ollakseni täysin rehellinen, ja toisin kuin monet kolleegani, en todellakaan voi olla ylpeä kaikista niistä menneisyyden tekosistani. Olen hiljalleen osannut hyväksyä myös sen, millainen räjähdysaltis sekoboltsi olen ollut ja kuinka olen joskus kohdellut muita ihmisiä väärin. Voin tässä vaiheessa elämääni sentään myöntää sen. Enkä todellakaan halua kirjoittaa biisejä siitä, kuinka hakata ihmisiä (naurua).

Varsinkin kokemuksesi joidenkin läheisten ihmistesi menettämisestä ovat mielestäni tuoneet sanoituksiisi uutta, kypsempää kulmaa. Mitä mieltä itse olet asiasta?

Harley: Kyllä. Olet siinä täysin oikeassa. Kun menettää läheisiä perheenjäseniään, sisaruksiaan, vanhempiaan tai ystäviä, ne elämänvaiheet ja tilanteet muuttavat itseä ja omaa elämää lopullisesti. Uusiin biiseihimme tekemissäni tekteissäni käyn läpi noita asioita ja teemoja paljonkin.

Sinulla on musta vyö jujutsussa ja olet opettanut lapsille kamppailulajeja New Yorkin Renzo Gracie -akatemiassa nyt jo vuosia. Mitä yhteisiä asioita ja tekijöitä löydät metallin sekaisen hardcore-punkin soittamisen, biisien tekemisen ja kamppailulajien väliltä? Ehkä rehellistä, suoraviivaista kanssakäymistä, suoraa kontaktin ottoa ihmisten kanssa? Se, että voit olla kosketuksissa ensisijaisten vaistojesi kanssa, vai jotain muuta?

Harley: Niillä on paljonkin yhteistä monellakin eri tavalla. Tiivistit tuon kysymyksen asettelussasi aika hyvin. Noissa aktiviteeteissa tietty rehellisyys on ihmisten välisen kommunikoinnin kantava elementti. Jujutsu ei ole pelkästään taistelua, se on liikkeillä ja kehon kielellä kommunikointia toisten kanssa. Minulle hardcoressa on paljon yhteistä jujutsun kovan fyysisen treenaamisen ja itsensä äärirajoille ja niiden ylikin viemisen suhteen. Molemmissa pistää kaiken likoon, haastaa kestävyytensä ja antaa kaiken, mitä pakista löytyy. Tehdyn, fyysisesti vaativan suorituksen jälkeen on ehkä voipunut ja uupunut olo, mutta sitä hienoa fiilistä, jonka adrenaliiniryöpyn myötä saa, ei voita mikään. Sama pätee niin kovaan treenaamiseen kuin myös niihin musahommiin joita teen. Molemmat ovat myös erittäin päteviä tapoja päästää ylimääräisiä höyryjä pihalle.

Voin esimerkiksi taitojeni puolesta soittaa montaa erityyppistä musiikin lajia, mutta genrestä riippumatta aggressiivinen musiikki on jotain sellaista, minkä soittamisesta saan eniten psykofyysistä tyydytystä. Sama pätee kamppailulajien treenaamiseen. Se on vain jotain selittämätöntä, osa luontoani ja luonnollisia toteuttamisen tarpeita, joiden pariin vaan hakeudun kerta toisensa jälkeen.

Muusikon sekä urheilija- ja juniorivalmentajan taustalta voin yhtyä noihin mielipiteisiisi helposti. Mutta mennään sitten tuossa hieman aiemmin mainitsemaani arkaluontoisempaan aiheeseen. Bändinne sisällä on tapahtunut menneinä vuosina monia ikäviäkin asioita. Näistä varmasti ikävin oli sinulle newyorkilaisella Webster Hall -hardcore punk -klubilla vuonna 2012 entisten yhtyekavereittesi kanssa tapahtunut väkivaltainen selkkaus, jonka seurauksena sait linnatuomion puukotuksesta. Kuitenkin, viime vuonna saitte lopulta tehtyä keskenänne asianomaisten kanssa kirjallisen sopimuksen. Sen mukaan viime vuosina Cro-Mags-nimellä kiertäneet John Joseph ja Mackie Jayson saavat vastedes esiintyä nimellä ”Cro Mags ’JM'”, ja sinä jatkat musabisneksessä vastedeskin yhtyeenne alkuperäisellä nimellä. Oletko omalta osaltasi saanut haudattua sotakirveen vanhojen yhtyetovereittesi kanssa, ja jos olet, niin oletko tyytyväinen aikaan saamaanne keskinäiseen sopimukseen?

Harley: Tiedätkö mitä… (pitkähkö mietintätuokio)… minä olen tyytyväinen siihen elämäntilanteeseen, missä nyt olen. Se koko juttu, mitä silloin tapahtui, oli todella perseestä. Samoin myös se, että jouduin käymään sen kaiken läpi. Henkilökohtaisesti en kanna kaunaa kenellekään, niin kauan kuin ne jätkät eivät tule tielleni. Tiedän tosin, etten enää koskaan tule suhtautumaan heihin samalla tavalla kuin aiemmin, tajuat kai? Toisaalta, en enää jaksa välittää heistä ja menneistä riidoistamme. Voinko antaa heille anteeksi kaikkea sitä paskaa, jonka he aiheuttivat? En. Onko sillä enää mitään merkitystä? Eipä kylläkään.

Monimutkainen stoori lyhyesti pähkinänkuoressa: Homma on niin, että olen aina omistanut oikeudet Cro-Mags-nimeen ja -tavaramerkkiin. Suurimman osan koko sekaannuksesta on aiheuttanut se, että monikaan bändin ulkopuolisista ihmisistä ei ole tiennyt nimen suvereenien käyttöoikeuksien olleen koko yhtyeen olemassaoloajan yksin minulla.

Koko soppa alkoi siitä, kun vuosituhannen alussa kutsuin Johnin takaisin bändiin. Luulenpa, että se oli itse asiassa ratkaisevin virheeni koko asiassa. Pian tämän jälkeen esikoispoikani syntyi. Eikä tästä mennyt kauaakaan, kun saimme silloisen vaimoni kanssa toisen poikamme. Minulla ei ollut silloin perhesyistä mahdollisuutta eikä haluakaan lähteä kiertämään Cro-Magsin kanssa. John eli tuolloin köyhänä työttämänä, ja hänellä ei ollut muuta kuin aikaa. Niinpä hän (ja Mackie) ottivat ohjat käsiinsä omin päin ja buukkasivat nipullisen keikkoja ansaitakseen niillä rahaa. Sanoin jo silloin Johnille, että ”jäbä, et sinä voi tehdä noin, minä en pysty lähtemään kiertueelle, emmekä me voi näin ollen järjestää kiertuetta”. Hän ei kuitenkaan kuunnellut minua vaan meni, buukkasi ja soitti rundin taustayhtyeineen kaikesta huolimatta. Tämä siis tapahtui sen jälkeen, kun kutsuin hänet takaisin bändiin, reilusti yli 10 vuotta sitten. Toisin sanoen John käytti hänelle esittämääni kutsua astuinlautana hyväkseen päästäkseen yhtyeen kiertuemyyjän paikalle jo lähtökohdissaan mahdottomalle kiertueelle. Sitten kun hän lopulta lähti kiertueelle, kaikki ihmettelivät ja kyselivät häneltä, missä Harley on. Yleisöhän olisi halunnut nähdä kaikki meidät yhdessä lavalla Cro-Magsina.

Sitten John teki ratkaisevimman virheen. Hän alkoi levitellä ympäriinsä paskapuheita ja huhuja siitä, että olin estynyt osallistumaan kiertueelle mm. syystä, että lapseni äidille olisi tullut raskautensa aikana komplikaatioita, ja sen perään keksi muuta vastaavaa soopaa minusta. Ne tarinat vaan paisuivat kiertue kiertueelta ja alkoivat saada koko ajan mystisempiä piirteitä. Selvää oli, että samaan aikaan John vain yritti pelastaa kasvonsa ja oman perseensä niillä sepittämillään valheilla ettei jäisi kiinni tavaramerkkivarkaudesta.

Siinä vaiheessa minä kirjoitin hänelle ja käskin lopettaa sen koko pelleilyn. Aloin myös lähettämään klubien keikkabuukkaajille, promoottoreille ja agenteille tiedotteita, etteivät he buukkaisi Cro-Magsina esiintyvää bändiä keikoille mainitsemistani syistä. Samalla John taustabändeineen kuitenkin tiesi, että ne lähettämäni kirjeet eivät estäisi heitä kiertämästä. He tiesivät myös, että koska oikeudenkäyntikulut täällä meilläpäin ovat ihan helvetin kalliita, minulla ei ollut varaa viedä keskinäistä riitaamme oikeuden ratkottavaksi. Tuolloin minulla oli siis kaksi lasta ja päivätyö, jolla juuri ja juuri pystyin elättämään perheeni. Ei ollut puhettakaan, että olisin voinut haastaa heitä tuolloisella varallisuudellani oikeuteen. Täten John bändeineen jatkoi rundaamistaan feikki-Cro-Magsillaan, niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Kun hän alkoi tienata hommalla rahaa, häntä ei pysäyttänyt mikään. Hänen bändinsä* koostui luihuista tyypeistä, jotka eivät olleet kirjoittaneet nuottiakaan soittamastaan musiikista.

* Kokoonpanoon kuului: John Joseph, laulu, Mackie Jayson, rummut, Craig Setari (Sick of It All), basso, ja A. J. Novello (Leeway), kitara.

Näennäisesti he soittivat tribuuttirundia ensimmäiselle albumillemme, ”The Age Of Quarrelille”, ja teeskentelivät olevansa Cro-Mags. Se aiheutti fanikunnassamme ja muuallakin valtavasti hämmennystä. Eivät ne taustalla tapahtuneet sotkut fanejammekaan loppujen lopuksi niinkään paljoa kiinnostaneet, eikä fanejamme voinut asiasta syyttää mitenkään. He halusivat ainoastaan kuulla musaamme. Syytän niitä runkkuja (Johnia ja hänen kiertuekokoonpano-Cro-Magsia), jotka harhaanjohtivat kaikkia muita tässä asiassa.

Olin jo tuolloin miettinyt vuosikaudet, kuinka ”The Age Of Quarrel” -levyn kokoonpano olisi ylipäätään saatu saman pöydän ympärille keskustelemaan ja ehkä myöhemmin tekemään jotain uutta yhdessä. Tosiasia olikin, että ei niitä jätkiä mikään yhdessä sopiminen kiinnostanut vittuakaan. John oli täysin tyytyväinen ratsastamaan varastetulla hevosella, niin kauan kuin sillä tienasi mahdollisimman paljon rahaa. Ei häntä kiinnostanut tehdä sopua tai ystävyyttä minun tai toisen kitaristimme Parris Mayhew’n kanssa. Häntä kiinnosti vain feikkibändinsä. Lopulta Parris ja debyyttilevyn aikainen kitaristimme Doug Hollandkin saivat tarpeekseen heidän kusipäisyydestään. Se, mitä ne yhdet tyypit tekivät, tuntui helvetin pahalta kaikkia meitä kohtaan. John ja Mackie ovat kumminkin aikamiehiä mutta eivät edelleenkään osaa niellä ylpeyttään ja jatkavat omalla tahollaan katkeraa vihanpitoa meidän muiden suuntaan. He eivät tajua, kuinka merkittävä asia niin monelle fanillemme olisi, että olisimme kyenneet sopimaan noista asioista yhdessä ja järkevästi. Luulenpa kuitenkin, että sellainen seikka ei merkkaa niille tyypeille tarpeeksi.

Entä milloin sait ajatuksen tehdä tämän Cro-Magsin comeback-albumin? Milloin sinusta alkoi tuntua, että nyt aika olisi oikea?

Harley: Olisin halunnut tehdä tämän koko tämän ajan, mutta sen feikki-Cro-Magsin samanaikaiset tekemiset sitoivat käteni, enkä tuntenut luontevaksi lähteä viemään levytysprojektia eteenpäin, niin kauan kuin he käyttivät nimeämme väärin. Olin henkisesti jumissa sen homman kanssa. Koska omistin tavaramerkin, ne jätkät ehkä pystyivät kiertämään ja ratsastamaan nimellämme kepulikonstein, mutta he eivät voineet allekirjoittaa aikomansa uuden levyn levytyssopimusta.

Tämähän konkretisoitui, kun he olivat joitakin vuosia sitten allekirjoittamassa sopparia, levy-yhtiön lakimies huomasi, että Cro-Mags-tavaramerkki onkin Harleyn omaisuutta. Sen takia vuonna 2011 julkaistuksi kaavailtu feikki-Cro-Mags-albumi ei koskaan toteutunut. Ja se, mitä *tapahtui viime ja toissa vuonna, tapahtui ainoastaan syystä, että sain koko siitä paskasta tarpeekseni, ja halusin sille lopun.

(*Harley haastoi Josephin ja Jaysonin oikeuteen Cro-Mags-tavaramerkin käyttöoikeudesta ja lopulta voitti oikeusriidan.)

Minun täytyi vain saada takaisin se, mikä minulle kuului. Asianajajana työskentelevä vaimoni tuki minua täysin tässä asiassa. Sitten eräänä yönä Motörheadin Lemmy tuli uniini. Hän sanoi minulle: ”Jäbä, ota se takaisin itsellesi. Se juttu on sinun. Sinä sen aloitit!” Seuraavana aamuna herättyäni sanoin vaimolleni, että näin muuten aika helvetin friikkiä unta: Lemmy tuli ja käski pistää toimeksi, ottaa homma haltuun ja bändi takaisin. Niinhän se pohjimmiltaan olikin. Minä olin saanut alulle koko yhtyeen, keksin sille nimen, sävelsin ja demotin ne ensimmäiset biisit.

Niin lopulta menin ja vein tuon jutun oikeuteen. Se vielä maksoi minulle aivan helvetisti – 200 000 dollaria. En puhu paskaa, jäbä. Se on minulle helvetisti rahaa. Eikä Johnilla ollut tuttuun tapaansa tuossakaan vaiheessa taaskaan töitä saati varallisuutta, joten hän sai oikeudenkäyntiin ilmaisen asianajajan käyttöönsä osavaltion oikeusjärjestelmältä. Se ämmä (Johnin asianajaja) vaikutti vielä joltain vitun bändäriltä – ihaili Johnia jonain luovana artistina.

Ja jos tarkastelemme hardcore punkia ja sen eetosta, kuvailemasi toiminta bändikavereiden suunnalta on yksinkertaisesti väärin. Mikään motiivi, joka niitä kuvioita marginaalimusiikin piireissä pyörittää ja saa aikaan sitä voimallista musiikkia ja taidetta, ei ole rahalla ohjailtavissa – ei ainakaan pitäisi olla. Hardcoressa varsinkin, kaikenlainen tulostavoitteellinen kyynärpäätaktikointi, kavereiden hyväksikäyttö, riistäminen ja ryövääminen on vastoin kaikkea sitä veljeyttä ja tasa-arvoa, mitä se koko aate ja ideologia edustaa, vai mitä mieltä olet?

Harley: Kyllä, täsmälleen. Sellainen toiminta on häpeällistä! Mutta katsos, kun ihmisellä ei ole omaa varallisuutta, kaikki hänen ympärillään olevat asiat alkavat yhtäkkiä saada hänen silmissään aivan eri tavalla arvoa. Tietyllä tavalla ymmärrän Johninkin tilanteen ja näkökulman tähän kaikkeen, koska hän oli ja on köyhä ja näin ollen myös valmis tekemään mitä tahansa elintasonsa parantamiseksi. Mutta siis ei John kuten ei myöskään Parris ole tehnyt musiikin parissa yhtään mitään luovaa Cro-Magsin ulkopuolella. Täten hekin ovat olleet koko bändissämme olonsa riippuvaisia minun henkilökohtaisesta panoksestani biisien kirjoittajana.

En kiellä, etteikö jokainen bändimme kulloisenkin kokoonpanon jäsen olisi tuonut omaleimaisen panoksensa yhtyeemme tekemisiin, mutta yksi asia on päivänselvää: tämä juttu oli alusta lähtien minun luomukseni. Kaikki tämähän lähti aikoinaan ajatuksesta tehdä hyvää musaa ja nauttia sen tekemisistä. On kuitenkin ilmeistä, että jossain kohtaa matkaa tällaisissakin yhteisöissä laskelmoiva kyynisyys ja alkukantaiset vaistot ottavat vallan ihmisistä. Silloin he alkavat ajatella ainoastaan itseään ja omaa etuaan. Ja tiedätkö, sellaisissa tilanteissa jotkut meistä alkavat käyttää tilaisuutta säälittä hyväkseen tekemällä jopa kavereilleen paskoja juttuja omaa epätoivoisuuttaan. Ja tiedätkö, sen puolen minä voin jo melkein antaa anteeksi, koska olen ollut itsekin joskus todella pohjalla ja tarttunut siihen lyhimpään korteen.

Voin kuitenkin sanoa, että minun omatuntoni asian suhteen on puhdas, koska olen antanut kaikille noille tyypeille aivan tarpeeksi uusia mahdollisuuksia istuutua yhdessä pöydän ääreen, jutellaksemme hommat halki, ja sen jälkeen mahdollisesti laittaa bändi taas käyntiin yhteistuumin. Jotkut kuitenkin käyttävät jokaisen heille annetun mahdollisuuden kusemalla ne ja vastaavat ystävyyden eleenä tekemääni kädenojennukseen paskomalla sen päälle, tiedätkö? Ei minun tarvitse sietää eikä katsella sellaista epäkypsää touhua. Toisaalta, jos annan sellaisen tapahtua toistuvasti, alan itsekin vaikuttaa täydeltä dorkalta. Minulla on tapana yrittää sovitella tilanne, ja jos se ei onnistu, teen seuraavan liikkeen ja menen elämässäni eteenpäin johonkin parempaan suuntaan.

Suoraan sanoen, en edes haikaile niihin bändimme menneisiin aikoihin. Mikä idea ylipäätään on menneisyyteen palaamisessa? Olen erittäin onnellinen nyt. Saan soittaa erinomaisten muusikoiden kanssa, ja elämäni hymyilee. Ketä vitussa edes kiinnostaa palata takaisin menneeseen?

Niin, se on erittäin hyvä kysymys.

Entä kun tämä covid-kurimus laantuu, onko teillä jo tässä vaiheessa valmiiksi tehtynä tulevaisuuden suunnitelmia Amerikan- tai Euroopan-kiertueiden osalta? Oletteko mahdollisesti tulossa jossain vaiheessa tänne Skandinavian ja Suomen suuntaan?

Harley: Kyllä, meidänhän piti tehdä jo tänä kesänä kourallinen festivaalikeikkoja Euroopassa, kuten Hellfest Ranskassa ja Turock Saksan Essenissa. Huono homma tietenkin oli, että ne peruuntuivat, mutta parempi taas se, että kaikille niille keikoille löydettiin hyvin pian uusi päivämäärä kesältä 2021. Lisäksi olemme parhaillamme buukkaamassa Euroopan festivaalikeikkojen välipäiville kiertueemme muita keikkoja.

Henkilökohtaisesti haluaisin todella kovasti päästä soittamaan myös Suomeen. Siis jos vaan joku pätevä, suomalainen keikkapromoottori nyt lukee tätä juttua, pyydän teiltä, ottakaa meihin yhteyttä vaikka sosiaalisen median välityksellä, että saamme Cro-Mags-keikan järjestymään myös Suomeen vuoden 2021 Euroopan-kiertueellamme. Meidät tavoittaa useiden eri viestintäkanavien välityksellä. Meidän promootiotiimimme toimii nyt aivan erilaisella ammattiylpeydellä ja laillisuusperiaatteilla kuin Cro-Magsin kohdalla vielä joku vuosi sitten (viittaus John Josephin johtaman Cro-Mags -kokoonpanon managementin kyseenalaisiin toimintaperiaatteisiin). Olisimme siis tulossa soittamaan Suomeen ilomielin. Sen keikan toteutuminen olisi meille suorastaan kunnia-asia.

2021 tulee siis olemaan meille erittäin kiireinen ja antoisa vuosi kokonaisvaltaisen kiertämisen ja keikkailun suhteen. Odotan niitä aikoja innolla jo tässä vaiheessa.

Osa teidän alkuaikojen fyysisistä levyistänne on näinä aikoina jo melkoisia keräilyharvinaisuuksia. Ensimmäisistä albumeistanne ”The Age Of Quarrel” ja ”Best Wishes” ei ole ollut olemassa liikaa eikä myöskään liian suuria painosmääriä kattavia uudelleenjulkaisuja markkinoilla enää vuosikausiin. Itsekin käytin poikkeuksellisen huomattavan rahasumman tilatessani kyseiset albumit fyysisinä kappaleina Yhdysvalloista asti, koska sitä lähempää Suomea niitä ei löytynyt. Cro-Magsin varhaisimpia albumijulkaisuja ei ole myöskään löytänyt levykaupoista vuosikausiin. Onko teillä jossain vaiheessa ajatuksena tehdä joku kattava uudelleenjulkaisu noista vanhoista albumeistanne, jotta ihmiset saisivat niitä hankittua hyvälaatuisella äänellä varustettuna, sopuhintaan?

Harley: Kyllä. Nämä uudelleenjulkaisut ovat parhaillaan työn alla. Asian suhteen on tosin ollut hieman haasteita, koska noiden albumien copyright-oikeudet on käännetty useaan otteeseen yhdeltä levy-yhtiöltä toiselle, jonka omaisuutta ne tällä hetkellä ovat. En osaa vielä tässä vaiheessa tarkalleen ottaen sanoa, milloin kyseiset uusintajulkaisut saadaan pihalle, mutta jossakin vaiheessa kumminkin. Ensi vuonna on ”The Age Of Quarrelin” 35-vuotisjuhla, joten silloin olisi mielestäni hyvä aika saattaa ne uudet painokset julki. Tässä vaiheessa en kuitenkaan uskalla taata vielä mitään varmaa aikataulua. Se on kuitenkin projekti, jonka tulemme jossain vaiheessa tulevaisuudessa takuuvarmasti toteuttamaan yhtyeemme osalta.

Kaikista tärkeintä meille on kuitenkin uuden musiikin tekeminen ja julkaiseminen; nykyiset tekemiset ja eteenpäin meneminen yhtyeemme osalta on asia, mikä minua eniten kiinnostaa ja inspiroi tällä haavaa. Vitut menneistä.

Oletko siis kenties jo kirjoittanut uutta materiaalia ”In The Beginningiä” seuraavalle Cro-Mags -julkaisulle?

Harley: Minulla on tällä hetkellä kolme miltei valmista biisiä, jotka eivät ehtineet valmistua uudelle albumillemme. Ajattelin työstää ne hiljalleen loppuun ja pistää ne 7″ EP:llä pihalle ennen joulua. Lisäksi karanteeniajan alusta lukien olen säveltänyt 60 uutta biisiaihiota kotistudiossani, joten materiaalia alkaa löytymään tulevaisuuden julkaisujakin silmällä pitäen.

Olemme itse asiassa menossa lähiviikkoina studioon Danzig– ja ex-Samhain-basisti Steve Zingin kanssa. Hän äänittää uudet biisimme, ja uuden albumimme tuottaja Arthur Rizk tuottaa ne yhdessä kanssamme. Steve on oikein etevä äänimies meidän yhtyeemme palveluksia silmällä pitäen. Hän on toiminut palveluksessamme jo pari kertaa aiemmin. Ensimmäisen kerran hän teki meille ääntä, kun lämppäsimme The Original Misfitsin keikkaa viime vuoden syyskuussa Kalifornian Oaklandissa. Arthurin kanssa oli puolestaan aivan mahtavaa työskennellä ”In The Beginning” -albumilla. Se kaksikko on aivan unelma tuotanto- ja äänitystiimi yhtyeellemme. Olen todella onnellinen, että pääsen työskentelemään samaan tiimiin yhdessä noiden miesten kanssa.

Entä millainen  on Harley Flanaganin pehmeä, ystävällinen ja hellä puoli? Kuinka se eroaa siitä alfauroksesta, jota sinusta on totuttu yhtyeen puitteissa näkemään ja tuntemaan?

Harley: Tiedätkö, kaikki se, mitä näet lavalla tapahtuvan Cro-Mags-keikalla, on 100 % totta. En feikkaa mitään. Minussa on kuitenkin paljon asioita, joita ihmiset eivät ehkä yleisöstä käsin tai mediaa seuraamalla osaa huomata. Kuten jo aiemmin mainitsinkin, opetan lapsia työkseni. Toisaalta minusta löytyy erittäin ymmärtäväinen puoli. Osa minusta on myös hyvin myötätuntoinen. Osittain taas olen lapsia rakastava ja avulias ihminen. Ethän sinäkään työskentelisi lasten kanssa, jos et kokisi siihen tiettyä ammatillista kutsumusta, tiedäthän? Luulen, että lasten opettaminen ja heidän kanssaan toimiminen on lähinnä sitä persoonaa, joka todellisuudessa olen.

Ja suoraan sanottuna, en koe edes olevani luonnostani mitenkään aggressiivinen tai vihainen persoona. Ne paskat jutut, joita minulle on tullut vastaan ja joita olen tehnyt elämäni varrella, ovat tulleet suureksi osaksi huonojen olosuhteiden, elämän arvaamattomuuden ja ympäristötekijöiden aikaansaamien lieveilmiöiden myötä. Paljon niistä ikävistä asioista selittyy traumaperäisellä stressillä, josta olen ajoittain elämäni aikana kärsinyt. Myös väkivaltaa ja muuta vastaavaa paskaa olen joutunut käyttämään puolustautuakseni aikaisemmissa vaiheissa elämääni (viittaus mm. Webster Hallissa tapahtuneeseen puukotukseen). Se on ollut ainoastaan vaistonvarainen keino selviytyä hengissä kadulla, ja siitä on tullut osa vaistonvaraista toimintavalikoimaani reagoidessani minua uhkaaviin asioihin, täysin selkärankatuntumalta. Sekin on yksinkertaisesti osa minua, ja voin sen myöntää.

Olemme kuitenkin ihmisinä moniulotteisempia kuin toiset monesti osaavat kuvitellakaan. Haluan olla avoin, myöntää virheeni ja jakaa kokemuksiani. Monet ihmiset musiikkibisneksessä puolestaan haluavat ainoastaan vaalia rakentamaansa, huteraa imagoaan. Tämä tapahtuu syystä, että he pelkäävät paljastavansa itsestään julkisuuteen epäedullisia asioita. He luulevat, että ihmiset haluavat nähdä heissä vain sen yhden puolen, joka lavalta ja bändin imagosta välittyy. Loppuviimein minua sellainen yksisilmäisille suunnattu teeskentely ei kiinnosta vittuakaan.

Entä kuinka rentoudut ja vietät vapaa-aikaasi lasten opettamisen ja bändihommien ulkopuolella?

Harley: Nyt viime aikoinahan minulla ei ole ollut juuri mitään tekemistä. Aina tällaisina hetkinä on kuitenkin ollut hyvä muistuttaa itseään, että elän parhaillani elämäni parasta aikaa. Olen kulkenut jo pitkän matkan, ja viimeinkin voin sanoa rehellisesti olevani onnellinen. Jotkut ihmiset pelaavat pleikkaria, tekevät jotain muuta tai turhautuvat. Minä en oikein edes ymmärrä sanan ’turhautuminen’ merkitystä. Vaikka olen joutunut jumittautumaan viime aikoina kotiini, käytän aikani hyödyksi esim. uusien biisien säveltämisen ja tekemisen muodossa. Harva se hetki koppaan kitaran tai basson käteeni, rämpyttelen jotain ja niin alan taas hiljalleen luomaan uutta musiikkia. Olen myös treenannut fysiikkaa ja pitänyt kuntoani yllä. Ulkoilutan koiraani, ja käymme perheeni kanssa yhteisillä kävelylenkeillä. Toisaalta olen oppinut myös nauttimaan joutenolosta, tekemättä juuri mitään.

Eihän sitä voi tietenkään kieltää, että näinä aikoina kaipaan ystäviäni, päivätöitäni, oppilaitani ja bändin kanssa yhdessä soittamista. Keikkailua ja bändihommia kaipaan ehkä kaikista eniten. Mutta kaikki aikanaan. Elämä kuitenkin hymyilee. Toivottavasti tulemme muistamaan nämä poikkeukselliset ajat tietyllä nöyryydellä, joka ilmenisi ihmisten käytöksessä kanssaihmisten ja pienten asioiden kunnioittamisena. Toivon mukaan ihmiset oppivat arvostamaan pienten asioiden merkitystä, yleistä turvallisuutta ja terveyttä senkin jälkeen, kun tämä poikkeustila-aika hiljalleen feidautuu pois. Toivon mukaan ihmiset osaavat arvostaa eri tavalla myös kaikenlaisia keikkatapahtumia, jotka jossakin vaiheessa mahdollistuvat taas kuukausien mittaisen tauon jälkeen. Ihmisten täytyisi oppia arvostamaan ystäviä, perheitä, asioita, joita heillä on vielä silloin, kun heillä niitä on.

Kerrotko lopuksi parhaat terveisesi suomalaisille Cro-Mags-faneille ja Kaaoszinen lukijoille?

Harley: Haluan toivottaa parhaat terveiseni ei ainoastaan Cro-Mags-faneille vaan kaikille tämän haastattelun lukijoille. Toivottavasti pysytte terveinä. Selätetään tämä koronavirus yhdessä, ja toivon mukaan nähdään pian tien päällä.

Kiitos Harley suuresti koko Kaaoszinen puolesta todella kattavasta haastattelusta! Pysykää terveinä ja oikein hyvää kesää. Paljon tsemppiä myös tulevien Cro-Mags-äänitysten pariin.

Harley: Kiitos paljon Mikko! Nähdään!

Kommentoi julkaisua