”Lempeämmin rouhiva helvetinkone” – arviossa Author & Punisherin ”Krüller”

Kirjoittanut Mikko Nissinen - 11.2.2022

Yhden kalifornialaistuneen insinöörismiehen, Tristan Shonen post-industrial metalia paukuttava sooloyhtye Author & Punisher on löytänyt yhdeksännellä pitkäsoittolevyllään ”Krüller” aiempaa melodisemmin maalailevat äänimaisemat. Shone röykyttää ilmoille itserakentamansa ja ohjelmoimansa multikontrollerin, pedaalien, mikrofonien ja rumpukoneen voimin jälkiteollisia soundeja. Samalla hän on täysin ansaitusti saanut innovatiivisen otteensa myötä osakseen modernin metallin Pelle Pelottoman maineen.

Shonen futuristisessa ilmaisussa on mukana toki edelleen raskautta, doom-kulmaa ja bassovoittoisen drone metalin kouraisevaa syvyyttä, mutta etenkin lauluosuuksien suhteen hän käyttää kauttaaltaan aiempaa rauhallisempaa moodia. Assosiaatiot muusikon biiseistä ja laulusuorituksista lähentelevät usein Type O Negativen ja Peter Steele -vainaan (”Drone Carrying Dread”) ja Kornin Jonathan Davisin (”Misery”) vokalisoinnissa käyttämiä melodisia jippoja, joita ympärille rakennettu vaarallisesti aaltoileva ja poukkoileva äänimaisema sanalla sanoen vahvistaa. Mukana saattaa olla myös ripaus gootahtavaa estetiikkaa. Shonen helvetinkoneen jurnutuksen tueksi äänimaisemaan on pönkätty kuulijan päälle massiivisena kaatuva dropattu rytmikitaravalli, jonka soitosta vastaa Shonen managerinakin toimiva As I Lay Dyingin kitaristi Phil Sgrosso.

Albumilla kuullaan muutakin nimekästä vierailijakaartia. Pahaenteisen Ministryn ”Filth Pig” -synkistelyn mieleen tuovalla ”Centurionilla” ja ”Miserylla” kuullaan Toolin rytmiryhmää Danny Carey ja Justin Chancellor. Live-rummut ja basso tuovat paikoin todella kulmikkaita piirteitä (”Maiden Star”) saavan teollisen taonnan kylkeen myös eläväisempää rytmiikkaa. Post-hardcore-yhtye Death Eyes -rumpali John Cota soittaa puolestaan liverummut ”Drone Carrying Dreadin” lisäksi ehkä albumin valovoimaisimpaan kappaleeseen ”Incinerator”.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Shonelta olisi voinut vaatia tiettyä omaperäisyyttä pitkillä nuoteilla operoivien laulumelodioiden rakenteluun, mutta toimii homma kohtalaisesti näinkin varsinkin, kun herran puhdas laulusoundi on siinä määrin miellyttävä. Kyseiseltä kokonaisuudelta on kumminkin turha odottaa ”Nihil Strengthin” kaltaisia aggressiivisia purkauksia, mikä sinällään oli allekirjoittaneelle pieni pettymys.

Author & Punisher onnistuu tällä kertaa toisaalta yllättämään myös tyylikkäällä cover-valinnallaan ottamalla versioinnin alle brittiläisen triphop-legenda Portisheadin indie-klassikon ”Gloryboxin”, jonka sähköinen tulkinta kertoo omaa kieltään Shonen musiikillisesta avarakatseisuudesta. Albumin kuriositeetti on jungle/IDM-tyyppinen, muuta materiaalia kevyempi mutta kokeellisempi ja häiriintyneempi ”Blacksmith”, joka laajentaa Author & Punisherin musiikillista palettia juuri sopivasti. Sähköiskunomaisten samplejen täyttämää soundia on ollut luomassa A&P-tuottaja ja indie-teknoartisti Jason Begin a’ka Vytear. Albumin päättävä nimikkobiisi on puolestaan kokonaisuuden perinteistä ja selkeälinjaisinta Author & Punisheria, vaikka se jääkin kaikessa jylhyydessään hieman irralliseksi uusia tuulia hamuavasta kokonaisuudesta.

Kokonaisuutena ”Krüller” on kenties luonnollinen edistysaskel parin vuoden takaisesta ”Beastlandista”, vaikka siltä jää kaipaamaan paria aggressiivisempaa ja ytimekkäämpää numeroa. Melodisten lauluosuuksien verrattaen pitkiksi venytettyjen biisien väleissä olisi todellakin saanut olla enemmän rähinää tuomassa pidemmän päälle unettaviin, äänimattomaisiin kappaleisiin dynaamisuutta ja arvaamattomuutta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Kaikesta huolimatta Author & Punisher on modernin metallin kentällä eräs tuoreimpia ja innovatiivisimpia yhtyeitä. Näinä päivinä Tallinnasta starttaavalla maailmankiertueella Author & Punisherin live-kitaroinnista vastaa Douglas Sabolick Ecstatic Vision -yhtyeestä. Toivon mukaan yhtye nähdään suunnitelmien mukaan myös marraskuussa Tavastialla yhdessä Perturbatorin ja Healthin kanssa toteutettavalla yhteiskeikalla.