Lenny Kravitzilta uusi albumi syyskuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 23.6.2014

Lenny Kravitz Strip 2014Yhdysvaltalainen rockin suurnimi Lenny Kravitz julkaisee kymmenennen studioalbuminsa, “Strut”, syyskuun 19. päivä. Albumin ensimmäinen single “The Chamber” on nyt kuultavissa lyriikkavideon muodossa ja saatavana huomisesta 24. kesäkuuta lähtien iTunesin ennakkotilauksen yhteydessä “instant gratification” -raitana. Albumi julkaistaan Roxie Recordsin toimesta yhteistyössä Kobalt Label Servicesin kanssa. Pohjoismaissa albumia jakelee ja promotoi Playground Music. Albumiuutisen lisäksi Lenny Kravitz on myös julkistanut maailmankiertueensa ensimmäisen jalan esiintymiset. Kiertue starttaa Venäjältä 22. lokakuuta.

Miltei neljäkymmentä miljoonaa albumia urallaan myynyt ja useita megahittejä takonut Kravitz palaa uudella albumillaan paikkaan, josta kaikki sai alkunsa. Levyn kappaleet on tehty suurella sydämellä ja rakkaudesta lajiin. “Strut” on rock -albumi joka on rytmisesti tiukka ja käsittelee halua kaikissa muodoissaan.

”Tämä albumi vei minut takaisin niihin tunnelmiin ja paikkoihin, joita rakastan musiikissa kaikkein eniten. Albumi vei minut takaisin high schoolin aikaisiin fiiliksiin. ’Strut’ on oikea rock & roll –levy. Se on raaka ja siinä on sielua ja sen tekeminen tapahtui nopeasti ja vaivattomasti”, kertoo Kravitz.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kuten aiemmin Kravitz soittaa levyllä itse kitaraa, bassoa, koskettimia, rumpuja ja perkussioita. Artisti itse on myös tuottanut ja sovittanut albumin kappaleet. Albumin viimeistelystä vastasi Bob Clearmountain, joka on miksannut aiemmin mm. David Bowien, the Rolling Stonesin ja Bruce Springsteenin albumeita.

Lenny Kravitz – Strut:
1. Sex
2. The Chamber
3. Dirty White Boots
4. New York City
5. The Pleasure and the Pain
6. Strut
7. Frankenstein
8. She’s a Beast
9. I’m a Believer
10. Happy Birthday
11. I Never Want To Let You Down
12. Ooo Baby Baby

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat