Leprous – Coal

Kirjoittanut Juha Attola - 14.5.2013

Norjalainen Leprous on edennyt neljänteen albumiinsa, joka on nimeltään ”Coal”. Albumilta löytyy kahdeksan proge-täyteistä kappaletta, joissa esikuvia tulee esiin niin King Crimsonista kuin myös Devin Townsendistäkin.

Avauskappale ”Foe” etenee hitaasti ja paikallaan junnaten. Kappaleesta käy kyllä selväksi että vokalistin tonttia hoiteleva Einar Solberg kyllä osaa käyttää ääntään, mutta itse kappale on kyllä sisällöltään aika tyhjä. Homma saa vähän vauhtia seuraavan ”Chronic” -kappaleen myötä. Mukavasti metallin, progen ja popimman menon voimalla etenevä kappale on varsin viihdyttävää kuunneltavaa ja osoittaa, että kyllä tällä yhtyeellä on kykyjä kirjoittaa hienoja ja monipuolisia kappaleita.

Nimikkoraita ”Coal” voisi aivan hyvin olla Devin Townsendin kappale. Periaatteessa yksinkertaiseen pohjaan perustuva kappale sinkoilee hetkittäin sinne tänne, mutta kuulostaa kuitenkin täysin yhtenäiseltä. Joskus näiden proge-yhtyeiden kappaleet tuntuvat sinkoilevan suuntaan jos toiseenkin, ilman minkään näköistä ajatusta mihin ollaan menossa, mutta Leprous saa mutkista huolimatta pidettyä suunnan selkeänä. Ja jälleen kerran on kehaistava vokalistin suoritusta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Valitettavasti yhtye ei pysty pitämään tasoa samalla korkeudella koko albumin läpi. ”The Cloak” on melko tylsän kuuloinen kappale jossa vokaali-osuuksistakaan ei oikeastaan jää mieleen kuin valitukselta kuulostava vinkuminen. Sitten kun tähän perään tulee vielä lähes yhdeksän minuuttia kellottava ”The Valley”, alkaa innostuminen albumista jo tosissaan laantua. Kappale on aivan liian pitkä ottaen huomioon miten vähän siinä on sisältöä. Ja kun tähän perään lisätään vielä kolmas tylsistymisen varmistava ralli ”Salt”, niin pettymys on valmis. Eipä ollut Leprousistakaan tämän vuoden proge-yllättäjäksi.

Mainittakoon kuitenkin vielä levyn päätösraita ”Contaminate Me”, joka on albumin raskainta antia – varsin reipasta poljentaa, mutta jälleen kerran liian pitkä kipale. Kappale kellottaa hitusen yli yhdeksän minuuttia, vaikka sisältö loppuukin jo viimeistään viiden minuutin kohdalla. Leprous on mielenkiintoinen yhtye ja sillä on tarjota paljonkin hyviä juttuja musiikissaan, mutta hetkittäin liiallinen taiteellisuus häiritsee ainakin allekirjoittanutta. Jos kuitenkin levyhyllysi on täynnä progea, niin kyllä Leprousin uusin saa sieltä varmasti hyvän kodin.

6/10

Kappalelista:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

1.Foe
2.Chronic
3.Coal
4.The Cloak
5.The Valley
6.Salt
7.Echo
8.Contaminate Me

http://www.leprous.net/

Kirjoittanut: Juha Attola

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat