Leudon viihdyttävää ska-pulssia – arviossa Voimaryhmän ”Vauhtikuume”

Reilun kahdenkymmenen vuoden ikään päässyt kotimainen ska-pioneeri Voimaryhmä julkaisi loppuvuodesta neljännen pitkäsoittonsa ”Vauhtikuume”. Bändin edellisestä tuotoksesta, vuoden 2012 ”Rudistan”-pitkäsoitosta, oli ehtinyt pyörähtää jo vuosikymmen, joten aika tamperelaisseitsikon uudelle kokopitkälle tuotokselle oli vähintään kypsä.

Yhtyeen ikä, osaaminen ja kokemus kuuluvat pääasiassa hienosti yhteen hitsautuneessa yhteissoitossa ja nyanssitajuisessa sovitustyössä sekä punk-elementtien taka-alalle jäämisessä. Puhaltimet tuuttaavat runsaina, kitara toimii enemmänkin lyömäsoitinarsenaalin melodioita ohjailevana osana maukkaita rautalanka-liidejä lukuun ottamatta, ja rytmipuoli tamppaa aurinkoista tasabiittiä hyvällä sykkeellä. Albumin biisimateriaali lepää genretyyppi huomioon ottaen keskitason liepeillä.

Kymmenen biisin ”Vauhtikuumeen” parhaisiin paloihin kuuluvat muun muassa pari vuotta takaperin edesmenneelle kitaristille, Tampereen UG-skenen monitoimimiehelle ja yhtyeen perustajajäsenelle Billy Niemiselle (mm. Garbagemen) tyylikkään kumarruksen tekevä ”Uus Fatty”, itämaisine piirteineen chillimpi instrumentaali ”Arabian”, albumin riehakkaimpiin kuuluva ”Parturiin ja töihin” ja koko kerman loppuliraukseksi upeasti vauhtiin kenkäisevä ”Jalanheiluttaja”.

Valitettavasti tavara ei jaksa sen positiivisesta energisyydestä huolimatta kantaa koko levyn mitalta edellä mainittujen kappaleiden tasolle. Välillä solisti Vellu Lehtosen ja kitaristi-laulaja Quitsi Loposen riimien Juliet Jonesin Sydämestä muistuttava vinoutunut vetreys ja paikoin onnahtavat kielikuvat sekä vokaalisuoritukset eivät pysy muun bändin soitannollisen taidokkuuden tasolla.

Yhtyeeltä olisi uskaltanut albumin toimivimpien suoritusten puolesta odottaa vieläkin painokkaampaa ja mukaansatempaavampaa pakettia ja paria ässäbiisiä lisää. ”Vauhtikuume” ajaa asiansa vaikka kärsiikin tietystä tylsyydestä. Voimaryhmän paluualbumi ei ole kehno genretyyppi huomioon ottaen, mutta se ei myöskään aiheuta mitään erityisen puoleensavetävää elämystä, mitä siltä olisi täysin onnistuakseen mitä kipeimmin kaivattu.