Levy-yhtiö listasi suoratoiston tuotot jakelukanavittain – kahdessa vuodessa striimauksen määrä noussut, kun taas tuotto laskenut

Kirjoittanut Minttu Koskinen - 23.1.2017

Musiikkialan käytössä on lukuisia suoratoiston jakelukanavia erilaisten tuottomahdollisuuksien kera. Aiemmin uutisoimme yksittäisen indie-muusikon omasta tutkimuksesta, jossa hän vertaili sähköisten jakelupalveluiden tuottoeroja, ja nyt The Trichordist -verkkosivusto on kerännyt oman, kattavan vertailun itsenäisen levy-yhtiön tuotoista vuoden 2016 osalta.

The Trichordist teki vastaavan yhteenvedon vuonna 2014, jonka jälkeen suoratoistolla jaettavan musiikin kokonaismäärä on lisääntynyt ja yksittäisten suoratoistojen arvot ovat laskeneet. Tilastoon otettu itsenäinen levy-yhtiö edustaa 150 albumia ja 115 miljoonaa suoratoistoa. Kaikki tunnusluvut taulukossa ovat ilmoitetut bruttokansantuotteen mukaan.

Vuonna 2014 Spotifyn maksoi 0,00521 dollaria jokaisesta soitosta, kun kahdessa vuodessa kokonaissumma laski 0,00437 dollariin. Vähennys arvojen välillä oli 16 %.
YouTuben kautta kulkeutuu yli 21% kaikista lisensioidusista audiosuoratoistoista, mutta sen kautta tuotto jää alle 4%. Vertailuna tutkimus nostaa esiin Apple Musicin, jonka kautta kulkeutuu 7 % audiosuoratoistoista, ja tuotto on peräti 13%. Apple Music maksaa yksittäisestä striimistä enemmän kuin Spotify, joka dominoi markkinoita. Spotifyn kautta kulkee 63% musiikin suoratoistoa ja 69% kaikista audiosuoratoistojen liikevaihdoista.

Koko alan liikevaihto syntyy lähes täysin 10 yleisimmin käytetyn ohjelman kautta. 99% suoratoiston liikevaihdosta muodostuvat Spotifyn, Apple iTunesin, Googlen, YouTuben, Deezerin, Rhapsodyn, Xbox Musicin, Amazonin, Tidalin sekä Telecom Italian kautta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tutkimuksen tekijät kaipaavat suoratoisto-ohjelmien kerämää dataa, jotta voisivat lisätä vertailuunsa jokaisen kappaleen toteutuneen soittomäärän.

The Trichordist taulukko ”Stream Revenue 2016”

 

Tutkimuksen yhteenvedossa sivusto kirjoittaa:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

”Keep in mind every streaming service has a key piece of data that would allow artists and labels to set a fair per stream rate. Every on demand streaming service, Apple, Spotify, Tidal, Google Play all know how many times a song is played (per person) on average over time. This is the data that is key to setting fair streaming rates. Who will share this information? Apple, Jimmy Iovine, we’re looking at you.”