Liekki, joka ei sammu: The Gun Clubin ”Fire of Love” 40 vuotta

Kalifornian Los Angelesissa perustettu The Gun Club on yksi merkittävimpiä 1980-luvun kulttibändejä: sen toista maailmansotaa edeltävän amerikkalaista bluesiä ja raakaa punk-asennetta yhdistävä tyyli on insproinut lukuisia yhtyeitä aina Nick Cave and the Bad Seedsistä White Stripesiin ja The Black Keysiin. Kuten esimerkiksi The Rolling Stonesin ja The Animalsin kaltaiset 60-luvun britti-invaansioyhtyeet, The Gun Club esitteli vanhan blues-musiikin aikansa nuorelle yleisölle. Monien ikäryhmäni edustajien tavoin kuulin ensi kerran yhtyettä ”Scarface: The World is Yours” -videopelissä (2006), jonka autoradiossa soi yhtyeen suurin hitti ”Sex Beat”. Kappale teki lähtemättömän vaikutuksen, mutta itse debyyttiin tutustuin vasta myöhemmin. Huikea esikoisalbumi on tänään 40-vuotias.

Albumilla ”Fire of Love” on kuultavissa yhtyeen uniikkia rouheaa soundia, josta aloitusraita ”Sex Beat” on oivallinen esimerkki. Tämä räyhäkästi soitettu, mutta jokseenkin geneerinen hieman 70-luvun lopun tyylin mukainen punk-kappale kitaran kahdeksasosasahauksineen ei ehkä kerro koko totuutta yhtyeen monipuolisesta tyylistä. Raivoisaa käynnistymistä seuraa kiihkeätempoinen sovitus blues-legenda Robert Johnsonin ”Preaching the Bluesista”, ja se vie meiningin uusiin ulottuuvuuksiin. Erityisesti kitaristi Ward Dotsonin villit slide-kitaraliu’utukset antavat raivoisalle biisille pikanttia juurevaa lisämakua. Dotson loistaa myös hitaampitempoisella ”Promise Mellä”, jossa slide kiteyttää biisin hämyisen tunnelman.

Yhtyeen tarkoituksenmukainen antagonismi kuuluu parhaiten biisissä ”She’s Like Heroin to Me”, jonka yksinkertainen ravokas rytmi karjuvine särökitaroineen tekee siitä yhden levyn mieleenpainuvimmista hetkistä. ”For the Love of Ivyn” läkähdyttävästä meiningistä siirrytään letkeästi rullaavaan ”Fire Spiritiin”, ennen esi-cowpunkia muistuttavaan countryvivahteiseen ”Ghost on the Highway”. Sen polkamainen rytmi ja laulavat slide-kitarat enteilevät yhtyeen toista albumia ”Miami”, jonka tyyli toimi esikuvana punkkia ja americanaa sekoittavalle genrelle cowpunk.

Bluesahtava ”Jack on Knife” toimii ikään kuin alkusoittona nopeatempoisella junakompilla villisti eteenpäin rullaavaalle ”Black Trainille”. Delta-blues-legenda Tommy Johnsonin jo vuonna 1928 levyttämä ”Cool Drink of Water” kulminoituu groovaavista blues-riffittelyistä kirjaimellisesti pähkähulluihin kitarasooloihin. ”Goodbye Johnny” päättää albumin samanlaisiin kiihkeisiin tunnelmiin kuin albumi alkoi.

Kaikkiaan ”Fire of Love” on erinomainen klassikko, jonka vahva groove ja punk-asenne tekevät siitä yhden 1980-luvun alun kiinnostavimmista punk rock -albumeista. Lisäksi sekä yhtye että albumi ovat saavuttaneet jälkikäteen suurempaa mainetta kuin mitä se nautti elinaikainaan. Seitsemän studioalbumin ja muutaman kokoonpanovaihdoksen jälkeen laulaja ja keulahahmo Jeffrey Lee Pierce menehtyi isänsä talossa Utahin Salt Lake Cityssä aivoverenvuotoon 37 vuoden iässä. Hänen rakkautensa rock ’n’ rolliin huumeisiin ja alkoholiin vaati veronsa. Kuitenkin yhtyeen sammumaton rakkauden liekki palaa voimakkaana 40 vuoden jälkeenkin.