”Liekki paloi sielussa ja sydämessä vahvana” – haastattelussa kotimainen Scum
Kotimainen 90-luvulla vaikuttanut melodista death metalia soittava Scum julkaisee marraskuussa vinyylinä ja cd:nä vuoden -95 albuminsa ”Purple Dreams & Magic Poems” Hammerheart Recordsin kautta. Kaaoszine haastatteli yhtyeen vokalistia Pete Askolaa bändin historiasta ja siitä, miksi kaikki aikoinaan päättyi.
Terve, Scum! Kuka vastailee kysymyksiimme ja miten syksynne on sujunut?
Pete Askola: Askolan Pete eli Scumin silloinen laulaja. Vinyylilevyjä kerätessä ja kissoja hoitaessa on mennyt syksy taas nopeasti.
Palataan aluksi Scumin alkuaikoihin. Miten yhtye sai alkunsa, millaisista musiikillisista lähtökohdista lähditte liikkeelle ja millaisia tavoitteita teillä oli silloin, kun bändi perustettiin?
Askola: Bändin voisi sanoa alkaneen 1990, vaikkakin meillä oli sitä ennen jotain jo olemassa. Juuret oli alun alkaen vahvasti 80-luvun death metalissa, thrashissä ja crossover-hardcorepunkissa myös. Bändin nimihän napsittiin Napalm Deathin debyyttilevystä. Tarkoitus oli alussa tehdä enempi lyhyitä ja nopeita ralleja, mutta todettiin, että jos vähän hitaammalla olisi helpompi. Siitä sit kehkeytyi se vähän doom metaliin kallellaan oleva death metal, vaikkakaan kukaan meistä ei tiennyt koko doom metal -käsitettä nimenä. Soitettiin vain esim. Paradise Lostin ”As I Die” -biisin tyylistä hitaampaa riffittelyä tossa vuosi ennen ensimmäisen seiskatuumaisen singlen julkaisua ja tietty keskitempoista thrash metalia. Tavoitteita ei alkuvaiheessa ollut, vaan lähinnä jotain sisäistä paloa hieman brutaalimpaan musiikkiin.
Scum toimi aikana, jolloin metallikenttä oli hyvin erilainen kuin nykyään. Millaisena muistatte 90-luvun alun underground-skenen ja oman paikkanne siinä?
Askola: 90-luvun alun meininki oli aika undergroundia täällä itärajalla. Lähialueen metallibändeistä oli Imatralla tiedossa Suomi-doom metalin kulmakivi UNHOLY ja teknisempää ja koukkuisempaa metallia soittava Mind Riot, jonka laulaja-kitaristi soittaa tätä nykyä Mokomassa ja taitaa olla perustajajäsen. Olihan tietty nää demotreidaukset meilläkin jossain mittakaavassa. Ulkomaan isommat bändit 80-luvulta ja nää kotimaan death metal -bändien demot liikkui täälläkin aktiivisesti. Keikkoja alkoi tulla vuoden 1991 jälkeen paljonkin, lähinnä lähikaupunkien Imatran, Lappeenrannan ja Savonlinnan kaiken maailman metalli- ja punk-happenigeissä. Pohjoisemmassa alettiin silloin jo keikkailla Liminkaa ja Raahea myöten, ja tietty legendaarinen Vote Vasko järkkäs meitä Jyväskylän Lutakkoon, Poriin ja Seinäjoelle jne. Omakustanne-zineissä alkoi olla meistäkin jotain juttuja.
Tietyllä tapaa kaikki oli helpompaa ja oli uutuudenviehätystä ja sitä nälkää, joka kasvoi musiikkia tehdessä. Kyllä ne muistot on tärkeitä ja kaipaa sitä tiettyä villiä vapautta. Meikän lyriikat kumpusi varsinkin ”Purple Dreams” -albumiin paljon vanhoista leffoista: The Freaks (1932) , Alejandro Jodorowakin Santa Sangre (1989) ja myös herran vanhemmat teokset El Topo ja Holy Mountain sekä tietty oman maan historiasta. Esimerkiksi biisissä ”White Dragon” viitataan löyhästi Piispa Henrikin ja Lallin tarinaan ja kerrotaan uskonpuhdistuksista ja ristiretkistä tähän maankolkkaan. Kalevalahan oli jo siinävaiheessa varattu Amoille ja etelä-karjalainen mielenlaatu ei oikein sopinut Sentencedin tyyliselle suicide-angstailulle. Uuno Kailaksen vanhat runot vaikuttivat ja lisäksi myös 70-luvun Sabbathin kantaaottavat lyriikat ja Hawkwindin kosmiset lyriikat. Ja tietysti Bathoryn viikinkimetallilevyt kuten myös Tiamatin ”Wildhoney”- ja ”Clouds”-albumit olivat itselle niitä kulmakiviä. Myös Kauko Röyhkän lyriikat varsinkin ”Jumalan Lahja” -albumilla (1993) tekivät vaikutuksen.
Miten suhtaudutte nykyisin omaan historiaanne ja tuolloin vallinneisiin asenteisiin? Onko jokin tuon ajan ajattelutavassa sellaista, josta olette sittemmin kasvaneet ulos tai jota lähestytte nyt kriittisemmin?
Askola: Itse henkilökohtaisesti suhtaudun Scumin historiaan ylpeästi, koska olin 80-luvun loppuvuosina helvetillisen kova Bathoryn palvoja aina ”Blood Fire Death” -albumin ilmestymisen ajoista saakka, ja meidän omakustanteisen seiskatuumaisen singlen ”Voyage into Depth of Insanityn” ansiosta saatiin diili Black Mark Recordsilta. Toi diilihän oli loppujen lopuksi suhtkoht huono, mutta itse menin kyllä ihan punk-asenteella 110% B.M.-tallin helmoihin. Olihan se pirun cool olla Quorthonin ja hänen faijansa record labelilla. Siitä sopparista voi sitten olla ihan eri mieltä… Ekan albumin studiokulut maksettiin omasta pussista. Tokaan, eli juuri uusintapainoksena Hammerheart Recordsilta vinyylinä ja cd:nä ilmestyneeseen ”Purple Dreams” -albumiin, saatiin 1995 rojalteja ekan levyn, eli ”Mother Naturen”, myynnistä sen verran, että paineltiin keikkabussilla talvella 1995 vuoden alussa Tico Ticoon Kemiin Kortelaisen Ahtin tykö työstämään ”Purple Dreams”. Kolmannen albumin eli ”Garden Of Shadowsin” aikaiset rojaltit olivatkin sitten huomattavasti pienemmät, joten siihen piti venyttää pennosia omista kukkaroistamme.
Black Mark ei sitten julkaissut kolmatta albumia ja saatiin purettua levytysdiili. Metallimaailma oli muuttunut 1996–1997, ja jotenkin silloin siihen uurastukseen alkoi olla jo hieman pettynyt. Olis pitänyt melkein vaihtaa tyylisuuntaa hieman softimpaan tai jotain sinnepäin. Näin jälkikäteen ajatellen helvetin hienoa, että saatiin tuonkin verran aikaan täällä pienessä Parikkalan kylässä. Muutama kourallinen keikkoja, yksi jopa Lepakossa, kolme kokopitkää albumia ja omakustanneseiska. Kolmannen albumin, eli ”Garden Of Shadowsin” julkaisi 2017 Blood Music Records, joka toimi silloin Suomesta käsin. Ei tosta rankemmasta musiikista kasva ikinä ulos, sen verran vielä löytyy tiettyä punk-henkeä, vaikka ikääkin on jo 54. Säännöllisesti tulee nykyään esim. vaihdeltua 80–90 -luvun metalli-, punk-, yms. -vinyylejä omiin kokoelmiini ja välillä jopa käytyä isolla kirkolla keikoillakin.
Mihin yhtyeen tarina aikoinaan loppui? Oliko kyse vähitellen hiipuneesta toiminnasta, musiikillisista erimielisyyksistä tai kenties elämäntilanteiden muuttumisesta?
Askola: Scum hiipui pois vuoden -97 loppuun mennessä, jonka jälkeen keskityin crustcore punk -bändi Katastrofialueeseen Imatralla, ja Lahteen muuton ansiosta pääsin sitten toteuttamaan äänijänteitä paikalliseen metallista grindcorea soittaneeseen Furnace-ryhmittymään. Bändin jätkät muuttivat pääkaupunkiseudulle ja tuli perheitä, opiskelua, duunia ja tietty jonkinmoinen kyllästyminen Scumiin. Oltiin ihan ekan albumin ajoista lähtien ehkä muutama vuosi myöhässä ja itse huseerattiin kaikki keikat yms. Ei ollut paljoa managerintyylisiä pitämässä huolta, ja loppupeleissä harrastushan toi oli ilmeisemmin muiden harrastusten joukossa.
Olette marraskuussa julkaisemassa vinyylinä vuoden 1995 albuminne ”Purple Dreams & Magic Poems”. Mikä sai teidät palaamaan vanhan materiaalin äärelle ja lähtemään uudelleenjulkaisun toteuttamiseen? Onko taustalla halu saattaa musiikki uusien kuulijoiden ulottuville, vai myös oman historian uudelleenarvioinnista?
Askola: Vinyylijulkaisu vuoden 1995 ”Purple Dreamsista” tuli Hammerheart Recordsin pyynnöstä, ja olimme tietysti asiasta ihan mielissämme, koska ”Purple Dreams” on kuitenkin kokonaisuudessaan bändin paras albumi, ja siitä on kiittäminen Kortelaisen Ahtia. ”Purple Dreams” antaa Scumista parhaan kuvan, ja albumilla on se koko 80-luvun ja 90-luvun alun inspiraatioittemme kirjo, jonka tyylisistä jutuista itse tykkäsimme ennen bändiä ja bändin alkuaikoina. Kyllä siellä ne Carcass, Paradise Lost, Tiamat, 80-luvun thrash ja muut tyylisuunnat kuuluvat hyvin selkeästi. Ja kuitenkin saatiin silloin omannäköinen kokonaisuus, eli vähän niin kuin tyylien sekamelska. Itse kuulen tuon albumin vähän niin kuin kuuntelisi jotain metallikokoelmalevyä. Me vaan napsittiin ideoita sieltä sun täältä. Pääasiahan on, että toi nyt on 12-tuumaisena.
Kun Scumin nimi ja musiikki ovat jälleen esillä, on luonnollista kysyä myös mahdollisesta aktivoitumisesta. Onko uudelleenjulkaisu yksittäinen projekti, vai onko teillä ollut keskustelua esimerkiksi keikoista, uuden musiikin tekemisestä tai yhtyeen varsinaisesta paluusta?
Askola: Tänä päivänä uudelleen aktivoituminen on kyllä sula mahdottomuus. Mehän suurin piirtein asuttiin treenikämpällä varsinkin vuosien 1991–1995 välisenä aikana ja treenattiin kerran tai kahdesti viikossa, ja jos joku ei päässyt treeneihin, niin sen lisäksi treenattiin myös vajaalla kokoonpanolla. Sillon oli se nälkä ja liekki paloi sielussa ja sydämessä vahvana. Ei enää irtoaisi voimakas örinälaulu niin hyvin. Ihan hyvä jälki kuitenkin jätettiin tänne itärajan suuntaan ja ”Purple Dreams” on saanut vuosien saatossa positiivista palautetta. Ja onhan tuo ”Flames Of The Silver Sea” -ralli ihan uniikkia matskua näillä leveysasteilla.

