”Lights Of Japan” on albumi, josta valovoimaisuus on kaukana – arviossa Issan seitsemäs pitkäsoitto

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 27.2.2023

Norjalainen Issa Øversveen on ylläpitänyt tiivistä julkaisutahtia usean vuoden ajan, eikä tahti näytä hiipuvan. Helmikuun aikana julkaistu ”Lights Of Japan” on Issan seitsemäs pitkäsoitto, jolla ei albumin nimensä mukaisesti sukelleta Japaniin, vaan pikemminkin AOR:n maailmaan.

Issa julkaisi toissa vuonna ”Queen Of Broken Hearts” -albumin, joka imelästä nimestä huolimatta oli suhteellisen tasapainoinen annos menevää rockia. ”Lights Of Japan” on ulkoasunsa puolesta tummanpuhuvampi, mutta kannen ei pidä antaa hämätä, sillä kyseessä on tuttua melodista rockia jonka sanoituksissa ei mennä syvällisyyksiin. Poikkeuksena on tosin ”Stop The Rain”, jonka aikana kuullaan lyhyt puheosuus ilmastonmuutokseen liittyen. Vaikka kyseessä on ajankohtainen ja tärkeä aihe, kuulostaa osuus hieman kornille, kun albumilla liikutaan muuten lyyrisesti aivan toisenlaisella linjalla.

Mitään radikaaleja muutoksia Issan uusi albumi ei tuo mukaan. Keskiössä ovat edelleen solistin ääni, tarttuvat sävellykset sekä sanoitukset, jotka eivät suuremmin herätä mielenkiintoa. Silti ”Lights Of Japan” eroaa edeltäjästään. Issan tuorein pitkäsoitto ei ole läheskään niin mukaansatempaava kuin edeltäjänsä eikä siltä oikein erotu mikään kappale edukseen. Nimikkokappaletta on selvästi kaavailtu yhdeksi johtotähdeksi, kuten ”Seize The Day” ja ”Moon Of Love” -kappaleita, mutta nekään eivät oikein onnistu puremaan. ”Moon Of Love” -kappaleessa on kuitenkin ollut hyvää yritystä, sillä saksofoniosuus ja melankolinen äänimaisema ovat toimiva kombinaatio.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Mistä sitten johtuu ettei ”Lights Of Japan” yllä kiinnostavuudessaan edeltäjänsä tasolle? Yhtenä syynä voi pitää jäsenistön ja tuottajan vaihdosta. ”Queen Of Broken Hearts” -albumilla vaikutti täysin eri miehistö, ja pitkäsoiton oli tuottanut Alessandro del Vecchio. ”Lights Of Japan” -albumin on tuottanut sitä vastoin Michele Guaitoli, joka on myös vastannut useampien instrumenttien soittamisesta sekä osallistunut myös kappaleiden kirjoittamiseen. Koska Guaitolin rooli on ollut näin merkittävä, on hän muovannut ”Lights Of Japanista” erityylisen ja tasoisen kuin ”Queen Of Broken Hearts” -albumilla vaikuttanut kokoonpano.

Muutos ei ole lähtökohtaisesti huono asia, ja on ymmärrettävää että Øversveenin ympärillä pyörivässä Issassa jäsenistön vaihtuvuus on suurempaa, kuin yhtyeessä jossa jäsenet ovat sitoutuneempia. Guaitolin ohjauksessa Issa on tavoitellut AOR-henkisempää ulosantia ja myös onnistunut siinä. ”Lights Of Japan” sisältää kuitenkin harmillisesti keskenään samankaltaisia, ponnettomia ja persoonattoman kuuloisia kappaleita, jotka eivät tee oikeutusta Øversveenin äänelle. Sen sijaan, että kappaleet tukisivat hänen ääntänsä ja saisivat solistin räiskymään, turruttavat kappaleet kuulijan jo ensimmäisen vartin aikana.

Kappalelista:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Yhtyeen Facebook-sivulle pääset tästä: https://www.facebook.com/issasite

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen

Luetuimmat

Uusimmat