Lindemann – Skills In Pills
Tarina on tuttu ja moneen kertaan luettu. Musiikkimaailman isot tähdet päättävät yhdistää luovat voimansa ja uutisarvo on välittömästi korkealla. Ristiriitaiset odotukset kasvavat ja palstamillimetrejä kertyy sitä mukaa, kun projektin osapuolet heittelevät tiedon jyväsiä ahnaalle kansalle. Historia on vastaavasti osoittanut useaan otteeseen, että tällaiset meganimien kokoontumiset tuottavat harvoin ihmeteltäväksi mitään taivaallisen tajuttoman ihmeellistä. Mielenkiinto erityisiä piirteitä omaavia produktioita kohtaan on silti aina suurta, johtuen joko niistä harvoista onnistumisista tai sitten siitä faktasta, että ihmisluonto ei pysty saamaan aistejaan irti mahdollisesta tulevasta katastrofista.
Kun mietiskeli Peter Tägtgrenin (PAIN, Hypocrisy sekä lukuisat tuottajan tehtävät) ja Till Lindemannin (Rammstein) aiempia edesottamuksia, olivat odotukset tulevaa julkaisua kohtaan jossain suurta hittipotentiaalia omaavan sekä nyrjähtäneimmän teollisuusmetallin tuolla puolen, potenssiin kymmenen. Ja nyt yhteistyön hedelmiin muutamaan otteeseen tutustuneena voi todeta, että tunnelmat ovat pettyneet. ”Skills In Pillsin” pointti jää suurelta osin hämärän peittoon.
Vaikka musiikki on ennakkotietojen mukaan kokonaan Peterin säveltämää, nousevat Rammsteinille ominaiset piirteet etualalle. Toki tuolta PAIN kaikuu ajoittain läpi, mutta pakko sanoa, että Tägtgren olisi voinut ammentaa paljon suuremmalla kauhalla omasta historiastaan ja tuoda itseään enemmän esille, ehkä keksiä jopa jotain kokonaan muuta, kuin mihin on totuttu. Mitään uutta ja ihmeellistä ”Skills In Pills” ei tuo näiden ukkojen repertuaariin. On harmillista, että artistien taiteellisten näkemysten kohtaaminen ei ruoki lopputuloksen nousemista ylemmille tasoille. Käy päinvastoin, vahvat persoonat syövät toisiaan kasvojen kohdilta. Laimea leimahdus pyroteknisen ilotulituksen sijaan, sitä tämä on. Keskinkertaista yleisvaikutelmaa korostaa monin paikoin köykäinen kappalemateriaali. Tarttumapintaa saisi olla enemmän.
Mainos päättyy
Till Lindemannin lyyrisestä ulosannista sen verran, että yritykset olla arveluttava tai provosoiva liikkuvat väsyneellä tasolla. Sanoituksien yllä leijailee lähinnä saksalaisesta makkarasta irtoava rasvan käry. Maestro vaikuttaa harmittomalla tavalla iljettävältä vanhalta ukolta ja riimittely nostaa esiin tahattomalle huumorille kalskahtavia sävyjä. Inhorealisimia tavoittelevat hetket ovat lähinnä tylsiä hokemia. Miksi on jämähdetty teemoihin, jotka eivät oikeasti hetkauta enää ketään? Uusiutuminen olisi ollut paikallaan myös tällä osastolla.
Ainoa uusi asia on koko levyn mitalta kuultava englannin kieli. Lindemann on ensimmäisessä kattauksessaan industrial metallin ja vaudevillen yhdistelmä, joka ajautuu riskittömyydessään umpikujan päässä sijaitsevaan välititilaan. Tuotos ei toisaalta kuitenkaan lennä rähmälleen sirkuksen sahanpuruihin. Ylivoimaisen ammattitaidon ja muutaman mehevän koukun ansiosta mittariin muodostuvat juuri ja juuri keskitason paremmalle puolelle nousevat lukemat. Jo pelkästään luova hulluus olisi nostanut pisteitä huomattavasti.
6/10
Kappalelista:
1. Skills In Pills
2. Ladyboy
3. Fat
4. Fish On
5. Children Of The Sun
6. Home Sweet Home
7. Cowboy
8. Golden Shower
9. Yokon
10. Praise Abort
11. That’s My Heart
Mainos päättyy
Kirjoittanut: Miikka Tuovinen
Mainos päättyy