Muistan vieläkin sen päivän kuin eilisen kun kuulin ensimmäisen kappaleen nimeltä ”One Step Closer” Linkin Parkilta. Tuohon aikaan olin ylä-asteella ja yhtyeen ”Hybrid Theory” albumi teki kyllä allekirjoittaneeseen suuren vaikutuksen sisältäen vain hitti kappaletta hitin perään. Yhtyeen seuraava ”Meteora” albumi oli myöskin vahva albumi nostaen yhtyettä yhä suuremman yleisön tietouteen, mutta mielestäni vuoden 2007 julkaisu ”Minutes to Midnight” jäi hieman keskinkertaiseksi tekeleeksi. Olihan albumilla hyviä kappaleita kuten ”Bleed It Out”, ”Given Up” sekä hieman hitaampi ”Leave Out All The Rest” mutta kokonaisuutena albumilta silti puuttui se ”jokin”.

Linkin Parkin neljäs albumi ”A Thousand Suns” on varmasti ollut monelle se tämän vuoden odotetuin levy. Itse odottelin myös albumia kuin kuuta nousevaa, mutta levyltä ensimmäisenä verkkoon postitetut kappaleet saivat kyllä hieman pelkoa ja epäuskoa hiipimään puseroon. Kappaleet olivat todella mitäänsanomattomia ja niissä ei ollut sitä tarttuvuutta ja energiaa, mitä Linkin Parkilta on yleensä totuttu kuulemaan. Tämä nouseekin hyvin nopeasti ”A Thousand Suns” albumia kuunnellessa sen päällimmäiseksi ongelmaksi. Kappaleista puuttuu semmoinen perus tekemisen meininki ja energia, jolla yhtye on suurimman osan faneistaan onnistunut haalimaan. Levystä kun valitettavasti saa semmoisen kuvan, että yhtyeellä ei todellakaan ole enää samanlainen intohimo musiikkia kohtaan kuin se oli silloin vuonna 2000, kun ”Hybrid Theory” ilmestyi. Lisäksi toinen seikka mikä itseäni todella häiritsee on toisen laulajan Chester Benningtonin vähäinen vokalisointi. Mielestäni Chester on kuitenkin ollut se yhtyeen kantava voima ja se ääni, joka on yhtyeen niin tunnetuksi tehnyt. En yhtään halua väheksyä Mike Shinodan laulua ja räppäilyä, mutta silti ainakin itselleni Chester Benningtonin ääni ja huutaminen on se, mikä tekee Linkin Parkista juuri Linkin Parkin ja sitä kuullaan ”A Thousand Suns” levyllä aivan liian harvoin ja vähän. Näihin kahteen ongelmaan levy suurimmaksi osaksi kaatuu ja sen vuoksi jää vähän semmoiseksi tasapaksuksi kokonaisuudeksi, josta on todella vaikea poimia kappaleita vaikkapa radioon. Levyssä kun ei ole semmoisia ”tarttuvia” biisejä, joita huomaisi hyräilevänsä albumia kuunnellessa.

En sitten tiedä oliko yhtyeellä tarkoituskin tehdä tällä kertaa hieman erilaisempi albumi ja uudistua, mutta olipa syy mikä tahansa niin se ei silti anna anteeksi sitä tosi asiaa, että ”A Thousand Suns” on yhtyeen heikoin esitys tähän päivään mennessä. Albumin ”hitti” kappaleet eivät nouse paljoakaan yli keskiverron ja loput kappaleista ovat suurimmaksi osaksi vain täytettä, että ollaan saatu kokonaisen albumin verran materiaalia kasaan. Vaikka tämä albumi nyt saa jo yhtyeen nimen vuoksi varmasti hyviä arvosteluja ja levymyynti on taattu, on tämä silti mielestäni Linkin Parkin historian ehdottomasti vaisuin ja munattomin julkaisu.

3/10

Kappalelista:

1. The Requiem
2. The Radiance
3. Burning In The Skies
4. Empty Spaces
5. When They Come For Me
6. Robot Boy
7. Jornada Del Muerto
8. Waiting For The End
9. Blackout
10. Wretches And Kings
11. Wisdom, Justice, And Love
12. Iridescent
13. Fallout
14. The Catalyst
15. The Messenger

Kirjoittanut: Arto Mäenpää

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy