Linkin Park Himos Parkiin elokuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 24.2.2015

Linkin ParkYhdysvaltalaisbändi Linkin Park esiintyy kesän päätteeksi Suomessa! Maailman suosituimpiin rock-yhtyeisiin lukeutuvan kalifornialaisyhtyeen The Hunting Party Tour saapuu Jämsän Himos Parkiin maanantaina 31. elokuuta. Jättikonsertin liput tulevat myyntiin Lippupalvelussa tiistaina 3. maaliskuuta.

Musiikissaan vaihtoehtorockia, hiphopia, metallia ja elektroa yhdistelevä Linkin Park on vuodesta 1996 jatkuneella urallaan myynyt yli 50 miljoonaa albumia, palkittu useilla Grammyilla sekä saavuttanut lähes kaiken mitä rock-yhtye voi tavoitella. ”Hybrid Theory” -debyyttilevyllään läpimurron saavuttanut Linkin Park on sittemmin julkaissut viisi muutakin studioalbumia, joista viimeisempänä ”The Hunting Party” ilmestyi viime kesänä ollen iTunesin ladatuin albumi 67 maassa.

Yhtyeen tunnetuimpia hittejä ovat esimerkiksi ”Numb”, ”In The End”, ”Burn It Down” ja ”Papercut”. Edellisen kerran Linkin Park on vieraillut Suomessa kesällä 2011, jolloin bändin fanit täyttivät Kaisaniemenpuiston äärimmilleen. Euroopassa yhtye on konsertoinut viimeksi marraskuussa 2014 loppuunmyydyllä areenakiertueellaan Briteissä ja Keski-Euroopassa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Himos Parkin mittavat investoinnit viime vuosien aikana pääsevät varsinaiseen testiin, kun amerikkalainen Linkin Park tulee vierailemaan Himokselle. Meidän pitkäaikaisena haaveena on ollut, että useista festivaaleista tutulle Himos Parkin alueelle päästäisiin järjestämään megakonsertti ja näin esittelemään alueen toimivuutta myös yksittäisiä isoja konsertteja silmällä pitäen nyt ja tulevaisuudessa. Linkin Park on päänavaus näille. Tulevaisuudessa Himoksella nähdään varmasti muitakin huippunimiä”, Himos Parkin Timo Isomäki lupaa.

Linkin Parkin konserttiin ei ole ikärajaa, mutta alle 12-vuotiaiden sisäänpääsy vain vanhempien seurassa. Täysi-ikäisille on anniskelualueita. Tapahtumaa varten on avattu verkkosivusto www.linkinparkhimospark.fi, josta löytyy lisätietoa sekä konsertista että Himos Parkista.

LIPUT:
Myyntiin ti 3.3.2015 klo 9.00
Liput alk. 79 EUR, ennakkomyynti Lippupalvelu ja HimosLomien lippukauppa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

MAJOITUSPAKETIT:
Himos keskusvaraamo puh. 020-711 9200, himoslomat@himoslomat.fi

11025667_10152743010651032_2600689929071999914_n

Luetuimmat

Uusimmat