Lisää löylyä -festivaali pitää välivuoden 2027 – tapahtuma järjestetään kesällä 2028 Vaasan uudessa Kanki Areenassa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 25.9.2026

Vaasassa tänä kesänä kesäkuussa järjestetty rockmusiikkiin keskittyvä Lisää löylyä -festivaali aikoo pitää ensi kesänä välivuoden ja palata tapahtumakalenteriin kesällä 2028. Samalla festivaali muuttaa kokonaan uuteen ympäristöön, sillä tapahtuma on tarkoitus järjestää Vaasan keskustaan rakentuvassa Kanki Areenassa, jonka avaaminen siirtyy aiemmin suunnitellusta aikataulusta. Tiloissa nykyisin toimiva Wärtsilä muuttaa pois vasta ensi kesänä, minkä jälkeen rakennuksen varsinainen remontti pääsee kunnolla käyntiin. Ensimmäisiä keikkoja uudessa tapahtumapaikassa kaavaillaan tämänhetkisen arvion mukaan keväälle tai talvelle 2028.

Entiselle Wärtsilän alueelle rakentuvan Kanki Areenan nimi on tässä vaiheessa työnimi. Lopullinen nimi voi vielä vaihtua esimerkiksi siinä tapauksessa, että tapahtumapaikalle löytyy yritys, joka haluaa ryhtyä sen nimikumppaniksi. Promoottori Ari Rintamäki kertoo suunnitelmista seuraavaa:

”Pidämme Kanki Areenan rakentamisen vuoksi kesällä 2027 välivuoden Lisää Löylyä -festivaalin järjestämisestä ja palaamme kesällä 2028 uudella innolla festivaalin osalta uuteen paikkaan. Festivaali siirtyy myös sen alkuperäiseen ajankohtaan eli juhannukseen.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Lisää Löylyä -festivaalissa esiintyivät tänä kesänä mm. Dynazty, Klamydia, Ugly Kid Joe sekä Erik Grönwall.