”Liskokuningas ja pojat näyteikkunassa” – Klassikkoarvostelussa The Doorsin 50 vuotta täyttävä ”Morrison Hotel”
”I am the Lizard King, I can do anything!” – Siteerasi Jim Morrison skotlantilaista sosiaali-antropologi Sir James George Frazeria The Doorsin konserteissa 1960-luvun lopulla. Kieli poskessa tai ei, jotain totuuspohjaa kaikkien aikojen rokkikukon sanomisissa oli. Tästä huolimatta Morrisonin uhoamat ”kaiken tekemisen mahdollisuudet” alkoivat kuitenkin hänen kohdallaan ehtyä 1970-luvulle tultaessa. Yhtye oli kamppaillut jo tovin laaja-alaisesta päihdeongelmasta kärsineen vokalistinsa luovan voiman ja osin sen myötä yhtyeen levytyksiä vaivanneen kirjoittajan blokin kanssa.
”Morrison Hotel” -albumilla Los Angelesin hapokkaan rockin kuninkaat The Doors: Jim Morrison (laulu), Robby Krieger (kitara), Ray Manzarek (hammond ja urut) ja John Densmore (rummut) palasivat juurilleen spontaanin ja autenttisen musiikin teon ja levytuotannon pariin. Yhtye pyrki tekemään albumillaan pesäeron edellisen, flopanneen albuminsa, ”The Soft Paraden”, kohtuuttoman pitkiksi venähtäneisiin, ja sen ajan mittapuulla albumin valtaviin summiin kohonneisiin 86 000 dollarin tuotantokustannuksiin. Nykyrahassa summa vastaisi puolta miljoonaa dollaria.
Mainos päättyy
Yhtye oli myös kamppaillut edellisalbumin kehnon palautteen mukanaan tuomassa ristipaineessa. ”Morrison Hotel” -albumilla yhtye lähestyi blues-juuriaan, jotka täydellisyydessään puhkeaisivat kukkaan vasta yhtyeen myöhemmällä ja Jim Morrisonin elämän viimeiseksi jääneellä The Doors -julkaisulla ”L.A. Woman”. Yhtyeen viides studioalbumi ”Morrison Hotel” äänitettiin marraskuun 1969 ja tammikuun 1970 välisenä aikana Elektran studioilla Los Angelesissa yhdessä yhtyeen luottotuottaja Paul A. Rothschildin kanssa. Albumi julkaistiin Elektran toimesta 9. päivä helmikuuta vuonna 1970. Yhtye ei kirjoittanut varsinaisesti kyseistä albumia varten kuin ainoastaan puolet sen kappaleista. Loput albumin materiaalista kasattiin yhtyeen aiemmista levytyssessioista julkaisematta jääneistä biiseistä.
Albumille päätyneistä, aiemmin The Doorsin uralla äänitetyistä kappaleista albumille valikoituivat elokuussa 1966 taltioitu ”Indian Summer”, joka äänitettiin yhtyeen ensialbuminkin äänityksiä varhaisemmissa sessioissa. Huikea mutta jostain käsittämättömästä syystä aikanaan hyllytetty yhtyeen kolmannen albumin nimikkobiisi ”Waiting For The Sun” oli puolestaan äänitetty maaliskuussa 1968 kyseisen albumin sessioissa. ”Queen of the Highwayn” jazzimpi versio näki puolestaan päivänvalon jo ”The Soft Parade” -sessioissa. Morrisonin varhaisimpien sävellysten joukkoon kuuluva ”You Make Me Real” oli puolestaan äänitetty livenä Hollywoodin Aquarius Theaterin konsertissa vuonna 1969.
Vaikka ”Morrison Hotel” ei sisälläkään valtavia hittisinglejä, sisältää se joitakin yhtyeen kaikkien aikojen menestyksekkäimpiä ja parhaita kappaleita. Monen yhtyeen (muun muassa Ministryn) coveroima jytä-blues ”Roadhouse Blues” sekä hurmeinen ”Peace Frog” vakiintuivat albumin julkaisun jälkeen pitkäksi aikaa osaksi rockradioiden soittolistojen kestorotaatiota ympäri maailman. Viimeksi mainittu kappale vaihtuu albumikokonaisuudella kuin huomaamatta Morrisonin lapsena kokemasta yliluonnollisesta ilmiöstä kertovaan runoon ”Dawn’s Highwayhin” perustuvaan kappaleeseen ”Blue Sunday”. ”The Spy” ja edellä mainittu ”Queen of the Highway” puolestaan sukeltavat Morrisonin ja hänen pitkäaikaisen naisystävä Pamela Coursonin kiihkeään mutta päihteiden täyteiseen, sekopäiseen ja moniongelmaiseen parisuhteeseen.
Albumin ikonisen kansikuvan otti valokuvaaja Henry Diltz oikealla Morrison Hotelilla, South Dope Streetillä Los Angelesissa. Yhtyeelle ei alun perin annettu kuvauslupaa kyseisessä paikassa, joten ryhmän täytyi odottaa, että hotellin vastaanottohenkilö kutsuttiin tiskin takaa toisaalle, jolloin kuvan otto mahdollistui nopeasti, omin luvin ja salassa hotellin henkilökunnalta. Takakannen kuva otettiin puolestaan Los Angelesin Hard Rock Cafessa Morrison Hotelia lähellä olevalla 300 East 5th Streetillä.
Mainos päättyy
Myöhemmin juuri samaisen kuvan innoittamana maailmanlaajuisen, musiikkiorientoituneen ravintolaketjun perustajat, lontoolaiset Isaac Tigrett ja Peter Morton kaappasivat nimen ravintolaketjunsa tavaramerkiksi kyseisen The Doors –levyn takakannessa olleesta katukuvasta.
Julkaisunsa jälkeen ”Morrison Hotelia” pidettiin yleisesti The Doorsin paluualbumina juurilleen, rehellisen rockin pariin pahasti flopanneen ”The Soft Paraden” jälkeen, vaikja sisällöllisesti se oli kasattu hieman tilkkutäkkimäisesti. Vaikkakin ”You Make Me Real / ”Roadhouse Blues”, yhdelle seiskatuumaisen puoliskolle prässätty vinyylisingle, nousi valtavasön laajasta radiosoitostaan huolimatta Billboardin singlelistalla ainoastaan sijalle 50, ja vaikka ”Morrison Hotel” -albumi möi Yhdysvalloissa kevään 1970 ajan varsin maltillisesti, ohitti sen myyntiluku kultalevyyn oikeuttavan myyntirajan miltei välittömästi julkaisunsa jälkeen. Britanniassa ”Morrison Hotel” nousi kaikista The Doors -albumeista kautta aikain korkeimmalle listasijoitukselle. ”Morrison Hotelin” ja samalla The Doorsin minkään albumin korkein listasijoitus Britannian albumilistalla on sija 12.
The Doorsin kiertueet eivät kuitenkaan sujuneet ongelmitta. Tämä johtui suureksi osaksi maaliskuun 1. 1969 Miamin Dinner Key auditoriumissa, Coconut Grovessa tapahtuneesta episodissa, jossa Morrison ensin provosoi yleisöä ja paikalla olleita viranomaisia kaappaamalla konsertin järjestystä valvoneen poliisin virkapuvun lakin tämän päästä ja asettamalla sen mielenosoituksellisesti päähänsä lavalla, 7000 yleisön edustajan edessä. Lisää löylyä jo ennestään kireän tunnelman kuumentamiseksi Morrison heitti konsertissa jutuillaan Adolf Hitlerin henkisen perimän hyvinvoinnista Miamissa. Kaiken kruunuksi kovasti päihtyneenä hänen myös väitetään vilauttaneen sukukalleuksiaan lavalta käsin suoraa kurkkua kiljuvalle yleisölle. Useat todistajalausunnot kuitenkin puhuvat kyseistä väitettä vastaan. Pian niin pöllitty poliisin lakki kuin päihtynyt Morrisonkin singahtivat lavalta yleisön joukkoon. Eipä aikaakaan, kun konsertti keskeytettiin viranomaisten toimesta The Doorsin ehdittyä kompuroida ainoastaan neljä kappaletta auttavasti läpi. Tapahtumaketjun seurauksena Miamin poliisi laittoi ”Liskokuninkaan” rautoihin ja pidätti hänet kesken konsertin virkavallan halventamisesta, vastustamisesta ja siveellisyysrikoksesta syytettynä.
Useassa osassa konservatiivisempia ja kristillisempiä Yhdysvaltain osavaltioita, muun muassa Keski-Lännessä, Länsirannikolla ja Uudessa Englannissa, monia yhtyeen keikkoja alettiin peruuttaa Morrisonin räävittömän ja saastaisen maineen, alhaisen moraalin ja arvaamattomuuden takia. ”Morrison Hotel” jäi heinäkuun 3. päivä vuonna 1971 traagisesti Pariisissa hotellihuoneensa kylpyammeeseen menehtyneen Morrisonin toiseksi viimeiseksi The Doors -albumiksi. Morrison on vaikuttanut laulajana valtavasti rock-musiikin kehitykseen. Ilman The Doorsin ja Morrisonin vaikutetta mm. The Cultin, Nick Cave And The Bad Seedsin, Misfitsin, Danzigin, Stone Temple Pilotsin, Aerosmithin, Red Hot Chili Peppersin tai System Of A Downin musiikki eivät kuulostaisi siltä, miltä ne kuulostavat.
