Litku Klemetin ”Ankeuttaja” -EP julkaistu – duon talvikiertue käynnissä
Litku Klemetti on viettänyt aikaa vanhan ystävänsä pystypianon kanssa, ja yhteisestä ajasta on syntynyt lauluja, jotka eivät sovellu rokkibändin esitettäviksi. Nyt ilmestyneeltä ”Ankeuttaja”-EP:ltä löytyy muun muassa Litkun räppiversenkin sisältävä ”Aivomätä”, aiemmin singlenä julkaistu, pianon ja jousien syleilyssä soiva ”Asperger” ja kaikkea siltä väliltä.
”Kaksi viimeistä biisiä tein jo vuonna 2019 asuessani vielä Jyväskylässä. Silloin sain ajatuksen surumielisestä pianovetoisesta julkaisusta. Natural High Healingiin sain mukaan jopa hitusen huumorin kukkaa”, kertoo Litku.
”Aivomätä on erikoistapaus kokonaisuudessa. Päädyin räppäämään biisiin, koska ei saatu muitakaan. Olinhan räpännyt kerran aiemminkin, joten miksi en myös äänitteellä?”
Seuraavaksi Litku Klemetti suuntaa puolisonsa, kitaristi Pekka Tuomen kanssa intiimille klubikiertueelle, joka vierailee seitsemällätoista paikkakunnalla. Kiertueen ohjelmisto rakentuu uusien laulujen lisäksi yllätyksellisistä versioista jo levytetyistä Litku-hiteistä sekä vielä julkaisemattomasta materiaalista. Duo lupaa viihdyttää, liikuttaa ja yllättää jopa itsensä.
Ankeuttaja-kiertue:
30.1. Kulttuurikellari, Savonlinna
31.1. Maxim, Kuopio
6.2. Suisto, Hämeenlinna
7.2. Sirkuskoulu Kuu, Kokkola
13.2. Ilta Olohuoneessa-klubi, Kerubin kellari
14.2. G Livelab, Helsinki
20.2. Telakka, Tampere
21.2. Miilu, Petäjävesi
27.2. Dynamo, Turku
28.2. Kino Laika, Karkkila
4.3. Korpi Raikaa, Kuhmo
5.3. Kulttuurilaboratorio, Oulu
6.3. Musta Kissa, Rovaniemi
7.3. Ufon laulukerho, Selvä Pyy, Äkäslompolo
14.3. Vakiopaine, Jyväskylä
27.3. Mikkelidiy x Dinosaurock-klubi, Mikkeli
28.3. Lobby, Myyrmäki

