Live Nation lomauttaa 20 prosenttia työntekijöistään

Kirjoittanut Konsta Hietaniemi - 19.5.2020

Yhdysvaltalainen tapahtuma-alan jätti Live Nation on lomauttamassa 20% työntekijöistään. Hypebotin mukaan tämä on osa yhtiön 600 miljoonan suuruisia säästötoimenpiteitä, joihin käsillä oleva keikkakato on alan tekijät ajanut.

Aiemmin lomautukset koskivat tytäryhtiö Ticketmasteria, mutta nyt ne ulottuvat myös muihin Live Nationin alaisuudessa oleviin toimijoihin. Työntekijät eivät saa lomautuksen ajalta palkkaa, mutta työterveysedut säilyvät.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Osana Live Nationin säästötoimenpiteitä myös johtajatason palkat on puolitettu. Myöskään toimitusjohtaja Michael Rapino ei nosta palkkaa ollenkaan niin kauan kuin vähennykset ovat voimassa. Rapinon mukaan sisäiset kyselyt osoittavat, että suurin osa faneista haluaa jo keikoille. Hän toivoo, että toiminta voisi jatkua jo tämän vuoden puolella.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat