Livearviossa Tuskan kuumin perjantai
Ollappa jälleen viime viikon perjantaisissa juhlatunnelmissa. Tuska 2024 juhlittiin viime viikonloppuna mitä parhaimmassa säässä, josta viikonlopun avannut perjantain kattaus oli niin lämpötilan kuin artistienkin osalta suorastaan tulisen kuuma. Odotukset perjantain artistikattaukselta olivat korkealla, ja onneksi odotus palkittiin upein artistein loistavissa puitteissa, ja mahtavassa tunnelmassa.
Lord of the Lost
Ovilla pitkään sisäänpääsyä odotettuani suuntasin ensimmäisenä Karhu Main Stagen kupeeseen kuuntelemaan niin Euroviisuissa hurmannutta kuin Käärijääkin coverannutta Lord of the Lostia. Yleisöä alkoi vasta kertymään alueella viikonlopun alkaessa, mutta tunnelma oli silti katossa pienistä teknisistä ongelmista huolimatta. Setin avasi mahtipontisesti ”The Curtain Falls” ja Chris Harms kiitteli yleisöään vuolaasti läsnäolostaan Tuskassa. Setissä kuultiin bändin parhaimmistoon kuuluvat ”Drag Me to Hell”, ”Blood & Glitter” sekä suoranaista hurmosta yleisössä herättänyt cover Käärijän kappaleesta ”Cha Cha Cha” keikan päättävänä kappaleena. Oiva aloitus pitkään viikonloppuun – energiat on nostettu kattoon juuri oikealla tavalla, kun siirryn kohti Tuskan aiempaa päälavaa, joka tunnettiin tänä vuonna nimellä OPEN AIR II.
Annisokay
Jösses, millaisella energialla Annisokay otti OPEN AIR II lavan haltuunsa viikonlopun ensimmäisenä artistina lavalla. Setin ilmoille saatteli albumilta ”Abyss Pt 1:n” intro, ”Into the Abyss” tummalla tunnelmallaan, joka pohjusti kappaleen ”Throne of the Sunset”. Pitti pyöri mallikkaasti Annisokayn ohjastuksella, ja saksalaisbändi osoitti erinomaisesti, kuinka hyvin metalcore saa yleisön päät moshaamaan. Annisokay soitti pitkän setin, jossa Tuskan kuuma yleisö kuuli kappaleet kuten ”Ultraviolet”, ”Like a Parasite”, ”H.A.T.E.”, ”Human” ja ”Coma Blue”. Setissä kuultiin myös cover Linkin Parkin kappaleesta ”One Step Closer”. Setin päätti aggressiivisen räjähtävä ”STFU”. Bändin olemus oli lavalla vakuuttava, ja yleisö oli vahvasti mukana tunnelmassa. Mikä oiva viikonlopun avaus OPEN AIR II:llä – näin ne pidot vain paranevat.
Kollectivist
Tuskan KVLT Stage on ollut jo pidempään suosikkini festivaaleilta sen monipuolisen, mielenkiintoisen ja yllättävän artistikattauksen osalta. Itselleni Kollectivist oli täysin uusi tuttavuus, jossa soundi vei täysin mukanaan. Lahtelainen neljän miehen kollektiivi soitti taidokkaasti modernia metallia maukkaalla proge-vivahteella, ja setissä soineet kappaleet kuten ”The Grey” ja ”Displaced” ovat hallinneet omaa soittolistaani jo viikon keikan jälkeen. Kollectivist hurmasi, ja yleisössäkin alettiin varovaisesti harjoitella pittien muodostamista. Suosittelen bändin lisäämistä kuunneltavien kavalkadiin, mikäli moderni metalli maistuu, erityisesti terveisillä melodeathistä ja progelle ominaisista sointukierroista.
Infected Rain
Moldovalainen Infected Rain on viime vuosien aikana noussut Suomessa tunnetuksi nimeksi vaihtoehtometallin piirissä, eikä ihme.Infected Rain kuuluu varmasti yhdeksi niistä bändeistä, joiden musiikki herää toden teolla eloon livenä. Kaikki bändin jäsenet esiintyivät todella antaumuksella, aika-ajoin kyyneliin liikuttuneina sekä hurmiossa. Lähes kiireestä kantapäähän tatuoitu laulaja Lena Scissorhandsin olemus on hyvin erottuva ja tunnistettava ja yhdessä kitaristi Vadim ‘Vidick’ Ojogin kanssa pitkät ja värikkäät rastat pyörivät vähintään yhtä kovaa kuin yleisö mosh pitissä! Vastikään uuden “TIME” -albumin julkaissut bändi oli todella mielenkiintoista kuunneltavaa, sillä heidän tavaramerkkinsä ovat vaihtelevat tunnelmat ja laulutyylit sekä monipuoliset, toisistaan erottuvat ja energiaa tihkuvat kappaleet.
Sick Urge
Punkkia kansalle ja äkkiä! Helsinkiläinen Sick Urge tarjoili rivakan rankkaa hardcore punkia tiiviille KVLT Stagen yleisölle – unohtamatta tietenkään punkin hengelle ominaista ja vaikuttavaa kannanottamista. Sick Urgen kappaleille ominaista on niiden lyhyt mutta sitäkin ytimekkäämpi kesto sekä kuuntelijaan kuin liiman lailla tarttuva tarve moshata. Setissä kuullut kappaleet kuten ”Squat the Churches”, ”Hold the Line”, “Sterile Cage”, ja “Fatal Error” saivat itselläni leveän hymyn huulille – kuten punk yleensäkin. Sick Urge edustaa kannanotoillaan ja se puhui todella kauniisti tasa-arvon tärkeydestä punkissa genrenä. Musiikin tulee kuulua kaikille nyt ja aina. Setin edetessä kohti loppuaan pohdin, tulisiko Tuskan yleisö kuulemaan legendaarista ”Rock Against Kekkonen” -kappaletta. Näin se kuitenkin kajahti ilmoille jumalattoman raskaalla hardcore-soundillaan, jonka aateloi Sick Urgen setin päättänyt kappale ”Hardcore Worldwide”. Sick Urge soitti perjantain punkeimman setin komealla kokonaisuudella.
Kerry King
Onko se tulivuori? Vaiko kenties komeetta? Ei, vaan Kerry vi**n King. Karhu Main Stagen edusta kävi suorastaan kuumana yleisön odottaessa Slayer-legendaa saapuvaksi lavalle. Jos ei tunnelma vielä tässä kohtaa perjantaita ollut jonkun osalta tarpeeksi lämmin, piti Kerry King bändeineen huolen komeine pyrotekniikoineen siitä, ettei kukaan jää varmasti keikasta kylmäksi. Kerry Kingin soolobändin kokoonpano on vertaansa vailla, ja kylläpä se soundista kuuluikin suorastaan kyyneleet poskelle vieräyttäen. Kerry King, Paul Bostaph, Phil Demmel, Kyle Sanders ja Mark Osegueda soittivat tuoreen, toukokuussa ilmestyneen ”From Hell I Rise” albumin tuotantoa ja sulatti Slayer-fanien sydämet seteissä kappalein ”Chemical Warfare”, ”Raining Blood” ja ”Black Magic”. Uunituoreen albumin kappale ”Where I Reign” avasi mielettömine kitarasooloineen kokonaisuudessaan mahtipontisen keikan, jossa energia oli käsinkosketeltavaa. Kerry King on syystä legenda, ja koin olevani etuoikeutetussa asemassa seuratessani show´ta eturivissä päiden meren moshatessa ympärilläni. Setin päätti uunituoreen albumin nimeä kantava ”From Hell I Rise” -kappale, ja kylläpä se pinnalle pääsikin Herra Kingin johdolla. Kerry King seurueineen oli nautinnollinen kokemus, josta Karhu Main Stagen yleisö nautti täysin rinnoin.
Suburban Tribe
Kotimainen Suburban Tribe julkaisi esikoisalbuminsa “Primitive” vuonna 1994 eli 30 vuotta sitten. Vuonna 2011 toimintansa lopettanut yhtye palasi nyt kesäkuussa 2024 keikkalavoille ilman kokoonpanomuutoksia ja kesän festariputki starttasi Tuskan telttalavalta. Suburban Triben esiintymisen aikana koettiin nostalgiaa ja voimakasta yhteenkuuluvuutta bändin jäsenten sekä yleisön kesken. Erityisen mieleenpainuvaa oli, kun yhtyeen alkuperäinen laulusolisti Jouni Markkanen, joka toimii myös Tuska-festivaalin pääpromoottorina, nousi lavalle esittämään kappaleet “Sunflower” ja “First Spring Day”. Keikan loppupuolella kuultiin myös yleisösuosikit “Oil and Water”, “Frozen Ashes” sekä encorena “Silent Rain”. Kaiken kaikkiaan Suburban Tribe toimitti nautittavan keikan hyvillä soundeilla, unohtamatta laulaja Ville Tuomen erinomaista esiintymistä yhtyeen nokkamiehenä.
Zeal & Ardor
Yhdysvaltalainen Zeal & Ardor debytoi Tuskassa viimein tänä vuonna. Negrospirituaaleja ja gospelia black metalliin yhdistelevälle avantgarde-yhtyeelle telttalava oli oikea valinta, sillä teltan varjossa yhtyeen esiintyminen valoineen päivineen pääsi kunnolla oikeuksiinsa. Ensimmäistä kertaa Etelä-Suomessa esiintynyt Zeal & Ardor esitti keikan, jollaista valtaosa Tuska-väestä ei taatusti ollut aikaisemmin kokenut. Lyhyehköissä kappaleissa siirryttiin afroamerikkalaisten orjalaulujen hengellisyydestä puhtaaseen black metal -paahtoon arvaamattomasti, mutta samalla luontevasti. Tapahtumarikasta ja täydellä intohimolla esitettyä keikkaa luotsasi kitaristi-laulaja Manuel Gagneux, jonka laulusuoritus ja -soundi olivat päätähuimaavaa tasoa. Taustalaulajat Denis Wagner ja Marc Obrist esiintyivät etulavan keskiosassa Gagneuxin molemmin puolin. Tämä oli täysin perusteltua, sillä äärimmäisen ilmaisuvoimaisissa kappaleissa riitti laulettavaa lähes koko ajan. Zeal & Ardor oli ainutlaatuinen kokemus, joka teki selvän vaikutuksen Tuska-yleisöön jo pelkästään poikkeuksellisen äänekkäästi raikuvien suosionosoitusten perusteella.
Dimmu Borgir
Dimmu Borgir esiintyi Tuskassa viimeksi kymmenen vuotta sitten, joten norjalainen sinfonisen black metallin suurnimi oli todella odotettu. Keikka oli itsellenikin ensimmäinen kerta heidän yleisössään, ja sen myötä sainkin omaa bucket listiä kartutettua. Settilista painottui vanhempaan materiaaliin, josta etenkin hyvin tunnettu hitti “Progenies of the Great Apocalypse” sai yleisön hurmokseen mosh pitissä. Jo 30 vuotta keikkaillut Dimmu Borgir vakuutti jykevällä ja väkevällä esiintymisellään, josta on erikseen mainittava kosketinsoittaja Gerlioz, joka omin käsin velhomaisella olemuksellaan loihti eeppiset orkestraatiot kappaleisiin.
Ghøstkid
Saksalainen Ghøstkid otti Open Air II lavan lämmössä yleisön haltuunsa vokalisti Sebastian ”Sushi” Bieslerin ”starpower”-voimin. Aiemmin Electric Callboyssa laulaneen Bieslerin lavaläsnäolo bändin tukemana edusti Tuskan perjantain metalcore-kavalkadia parhaalla mahdollisella tavalla. Fiilis liikkui musiikin mukana niin herkistä hetkistä mitä raskaimpiin breakdowneihin, ja tämä upposi yleisöön paremmin kuin hyvin. Ghøstkid huomioi yleisöään erinomaisesti lavaolemuksellaan, ja yleisössä esiteltiin esimerkillisesti two-stepin parhaimmistoa sarvien kohoillessa ilmaan ja päiden moshatessa. Mikäli Ghøstkid ei vielä ole tuotannollaan kuuntelussa, suosittelen lämpimästi kappaleita ”SUPERNØVA” ja ”Heavy Rain”.
Pendulum
Vuosi 2010 kutsuu kohti Karhu päälavaa illan kääntyessä kohti loppuaan. Pendulum edustaa monelle nostalgiallaan vuosituhannen alkupuolen parhaimmistoa koukuttavalla drum and bassillaan, ja onpa vuoden 2010 albumi ”Immersion” edelleen yksi aikansa vaikuttavimmista albumeista – sekä allekirjoittaneen ovi metallimusiikin pariin. Karhu lavan hereille räjäytti kappale ”Napalm”, josta alkoivat tanssijalat ottaa alleen. ”Crush” ja ”Propane Nightmares” saivat ympärilläni aikaiseksi riemun kiljahduksia, mutta ennen kaikkea ”Blood Sugarissa” ilmoille kajahtaneet Prodigyn kappaleen ”Voodoo People” melodia sai päälavan yleisön hurraamaan. Settiä kuitenkin jarrutti äänentoistossa hivenen perässä laahannut basso, joka tuntui aavistuksen liian vahvalta osana setin kokonaisuutta. Kenties tämä oli kuitenkin taaempaa keikkaa seuranneelle ominaista, sillä päälavan pittialue oli täysin voimin mukana fiiliksessä. Uudempaa tuotantoa kuultiin myös klassikkojen lomassa kappaleiden kuten ”Halo” ja ”Colourfast” voimin. Kaikenkaikkiaan Pendulum päätti Tuskan ensimmäisen päivän tanssittavissa tunnelmissa, josta viikonloppu pääsi todenteolla alkamaan.
Teksti: Meri Martikainen ja Katri Asikainen