LiveFIN ry: Elävä kulttuuri tarvitsee tilaa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 16.10.2019

Olemme uutisoineet viime aikoina sivustolla varsin ikäviä uutisia sillä niin The Circus, Nosturi kuin Virgin Oil ovat lopettamassa toimintansa Helsingissä jättäen ison aukon livemusiikin saralle. Nyt musiikkitapahtumien verkoston LiveFIN ry:n toiminnanjohtaja Salla Vallius on julkaissut avoimen mielipidekirjoituksen aiheesta, jonka päätimme julkaista sivustolla sellaisenaan. Voit lukea kirjoituksen tästä:

Elävä kulttuuri tarvitsee tilaa

”Koska olemme seuranneet keskustelua Nosturin ja Elmun tilanteesta sekä kirjoittaneet muistakin elävän musiikin kenttää ravistelleista tapahtumista, kuten Harjun nuorisotalon ja The Circuksen lopettamisesta, julkaisemme Valliuksen kirjoituksen sellaisenaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Helsingissä joukko elävän musiikin klubeja sulkee ovensa tänä syksynä. Ilmiö on ollut esillä suurkaupungeissa jo jonkin aikaa. Gentrifikaatio on ajanut luovan alan toimijoita syrjään kaupunkien sykkeestä jo muun muassa Lontoossa, Berliinissä ja naapurissamme Tukholmassa. Kallistuvat hinnat ja kaupalliset toimijat eivät tue elävän musiikin toimijoiden olemassaoloa ihmisten kulkuvirtojen läheisyydessä.

Nyt, kun Helsingin kartalta pyyhkiytyvät pois The Circus, Virgin Oil sekä Nosturi, jättää se jälkeensä lähes 8 miljoonan euron liikevaihtotyhjiön sekä puutteita 600-3000-päisen yleisön venuetarjontaan. Tilanteesta kärsivät niin artistit, kulttuurialan työntekijät kuin musiikkialan yrityksetkin. Kun yhtäkkiä pyyhkäistään pois merkittävä osa monipuolisesta ja rikkaasta keikkatarjonnasta ja sen mahdollisuuksista, on tilanne järkyttävä. On selvää, että uhkana on lipunhintojen nousu ja musiikin monipuolisuuden kuihtuminen, kun keikoille tarjolla olevia iltoja on vähemmän ja paikoille enemmän kysyntää. Myydäkkö talo täyteen “varmalla nakilla” vai ottaako riski kokeellisemmalla ohjelmasisällöllä? Uhkana on, että kiertävät kansainväliset artistit jättävät Suomen väliin sopivien konserttipaikkojen puuttuessa.

“Tuotamme aineetonta hyvää, jolla on suora yhteys ihmisten hyvinvointiin ikään, asemaan tai mihinkään muuhun katsomatta. Tuomme ihmisiä myös yhteen ja luomme yhteisöllisyyttä”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Vaikka ilmiö saatetaan esiin Helsingin esimerkein, on kyseessä valtakunnallinen haaste. Klubien merkitys merkittävinä paikallisina kulttuuritoimijoina on asia, mitä ei edelleen tänä päivänä osata nostaa arvoon. Klubiverkosto kattaa koko Suomen Ahvenanmaalta Ivaloon. Elävän musiikin klubit tarjoavat ihmisille matalan kynnyksen kulttuuripalveluita, mutta siltikään kevyen musiikin konserttitoimintaa ei poliittisessa päätöksenteossa nähdä uskottavana toimialana, eikä sen olemassaoloa ja elinvoimaisuutta tueta juurikaan julkisin varoin. Kyseessä on kulttuurin muoto, mikä koskettaa lähes kaikkia Suomen kansalaisia ikäihmisistä nuoriin. Silti ansaintamalli on pakotettu riippuvaiseksi anniskelusta sekä lipunmyynnistä, mikä sekään hädin tuskin kattaa toiminnasta aiheutuvat kulut. Elävän musiikin klubikonserttitoiminta tavoitti vuonna 2018 lähes 3 miljoonaa konserttikävijää ja tuloutti artisteille lähes 20 miljoonaa euroa. Kyse on siis merkittävästä kulttuuritoiminnasta ja työllistävästä vaikutuksesta. Sen lisäksi musiikki muun kulttuurin ja taiteen ohessa lisää hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä.

“Tuotamme aineetonta hyvää, jolla on suora yhteys ihmisten hyvinvointiin ikään, asemaan tai mihinkään muuhun katsomatta. Tuomme ihmisiä myös yhteen ja luomme yhteisöllisyyttä” (Klubitoimijan vastaus LiveFINin toimialabarometrissa vuodelta 2018)

Tukholmassa on kipuiltu saman ilmiön kanssa, kun klubi toisensa perään on joutunut sulkemaan ovensa. Kuntatasolla on viimein herätty ja myönnetty, että ottaen huomioon kaupungin kasvu ja elinvoima, uupuu sieltä yli 10 elävän musiikin klubia.

“On häpeällistä, että Tukholma, kaupunki, joka pelaa persoonallisuudellaan ja vetovoimallaan, ei mahdollista elävää musiikkia. Sen sijaan, että pohditaan kuinka vanhoja klubeja saadaan säästettyä, pitäisi ajattelu kääntää siihen, kuinka niitä mahdollistetaan lisää.” toteaa Svenska Live:n toiminnanjohtajan Joppe Pihlgren.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Monimuotoisen elävän musiikin toiminta luo hyvinvointia, työpaikkoja, lisää kaupunkien ja maakuntien pito- ja vetovoimaa, edistää matkailua sekä tuo mukanaan persoonallisuutta. Päättäjien, kaupunkisuunnittelijoiden ja ihan jokaisen tulisi muistaa, että kulttuuri tarvitsee tilaa. Kun kaupunginosia suunnitellaan, ainoa kulttuurin muoto ei voi olla kahvila. Kulttuuri ja taide kukkii siellä, missä sille annetaan mahdollisuus. Kulttuuriteollisuus on toiseksi suurin työllistäjä heti metalliteollisuuden jälkeen, ja luovan alan kasvun kerrannaisvaikutukset talouteen ovat jopa kolminkertaiset. Eikö olisi siis vihdoinkin aika tunnustaa elävän populaarimusiikin arvo ja toimia sen mukaisesti. Antakaa tilaa ja mahdollistakaa.

Musiikkitapahtumien ja elävän musiikin yhteisön puolesta,

Salla Vallius
LiveFIN ry:n toiminnanjohtaja

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat