LMFAO ja Far East Movement helmikuussa Suomeen

Kirjoittanut Teemu Hakala - 24.10.2011

Ympäri maailmaa myyntitilastojen kärkisijoja ”Party Rock Anthem” -singlellään hallinnut LMFAO saapuu keikkailemaan Helsingin The Circus -klubille 16. helmikuuta. Luvassa on Suomen mittapuulla todella huikea klubikeikka, sillä lavalla nähdään myös Suomen soittolistoilla pitkään viihtynyt Far East Movement, joka tunnetaan mm. hittisingleistään ”Like a G6” ja ”If I Was You (OMG) feat. Snoop Dogg”. Toisena ulkomaalaisena lämppärinä nähdään nuori ja lupaava yhdysvaltalainen naislaulaja Collette Carr.

Vuonna 2006 Los Angelesissa perustetun LMFAOn muodostavat DJ:t ja räppärit Redfoo (Stefan Kendal Gordy, s. 3. syyskuuta 1975) ja SkyBlu (Skyler Husten Gordy, s. 23. elokuuta 1986). Miehet ovat sukua legendaariselle Motown -tuottajalle Berry Gordylle. Varsin humoristisista videoistaan tunnetun bändin nimi LMFAO on initialismi sanoista ”Laughing My Fucking Ass Off”, ja se lausutaan kirjain kirjaimelta.

Ennen LMFAOn perustamista, miehet olivat pitkään ehtineet toimia DJ:nä Las Vegasissa ja tätä kautta he keräsivät paljon kokemusta bilekulttuurista ja tanssimusiikista. Energisestä bilemusiikkia tuottava duo on tunnettu myös hauskoista musiikkivideoistaan. Tänä vuonna julkaistu ”Party Rock Anthemn” -video on kerännyt youtubessa jo yli 200 miljoonaa katsojaa. ”Party Rock Anthem” -videolla Redfoo ja SkyBlu toivat uudelleen muotiin ”Shuffling” -tanssityylin ja vaikutteita otettiin niin Michael Jacksonin massiivisista
tanssiteoksista kuin zombie -ja katastrofielokuvistakin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

LMFAOn ensimmäinen albumi ”Party Rock” sai Grammy ehdokkuuden parhaasta tanssi/elektronisen musiikin albumista ja levyn singlejä myytiin yhteensä yli 4 miljoonaa kappaletta. Yhtyeen uusimmalta ”Sorry for party rocking” -albumilta on Suomessa ehditty julkaista myös ”Champagne Showers” kakkos sinkku, sekä tällä hetkellä kovassa nosteessa oleva ”I am sexy and I know It” -kappale, jonka musiikkivideolla nähdään humoristisissa tunnelmissa myös aikuisviihdetähti Ron Jeremy.

Konserttiliput maksavat ennakkoon 38 euroa + toimituskulut ja ovelta 45 euroa. Konserttiliput tulevat myyntiin Tiketissä ( www.tiketti.fi ) ja osoitteessa ( www.rle.fi ) 26. lokakuuta alkaen.

RL Concertsin uutiskirjeen tilanneet voivat ostaa lippunsa ennakkoon jo 25. päivä tiistaina osoitteesta ( www.rle.fi ). Keikka on S/K18.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Konsertin järjestäjä: RL Concerts, www.rle.fi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat